Ruokaa ja arjen murusia

SKS:n kansanrunousarkisto järjesti keväällä yhdessä Talonpoikaiskulttuurisäätiön kanssa ruokapäiväkirjakeruun Mitä söin tänään?

Marraskuun ensimmäisenä päivänä oli aika jakaa kirjoituskilpailun palkinnot. SKS:n juhlasalissa pidetyssä tilaisuudessa pääpalkinnon pokkasi helsinkiläinen sähköasentaja Tuuli Lönnroth, asianmukaisesti karjalanpiirakka-pinssi rinnassaan. Paikalla oli myös kaksi kunniamaininnan saanutta: Samuel Sundström ja keruun nuorin vastaaja Vilma Forsström.

Ruokapäiväkirjojaan lähetti kaikkiaan 550 ihmistä, joista nuorin oli yhdeksänvuotias, vanhimmat yli kahdeksankymmenen. Keruupyyntö tavoitti harvinaisen paljon myös nuoria vastaajia. Kyselyyn tartuttiin kaikissa maakunnissa, mutta runsaimmin vastauksia kertyi etelän suurista kaupungeista. Olipa joukossa jokunen ulkosuomalainenkin, joten perjantainen ruokapäivä sai valaistusta muun muassa EU-ympyröistä.

Suurin osa vastaajista oli naisia, mutta moni heistä tuli omien syömistensä ohella kertoneeksi myös lastensa ja miehensä ruokapäivästä. Siinä missä miehensä vähäisestä vihannesten syönnistä huolestunut vaimo työntää vaivihkaa raastelautasta miehensä lautasen viereen, äitiyslomalaisen ruokapäivää rytmittää lasten ruokkiminen – omaan suuhun päätyy lähinnä jotakin sopivasti käteen osuvaa, sekin yksikätisesti syötynä samalla kun toinen käsi syöttää vauvaa.

Minulle ruokapäiväkirjakeruu oli sikäli erityinen, että kyseessä oli ensimmäinen valtakunnallinen keruu, jota olin ideoimassa ja toteuttamassa alusta lähtien. Siis uusi tilanne tutkijalle, joka aiemmin on keskittynyt ruotimaan muiden tekemiä kyselylehtisiä ja arvioimaan niiden suhdetta saatuihin aineistoihin.

Aiemmista tutkimuksista olen oppinut, että se, mitä pyydetään, on eri asia kuin se, mitä saadaan. Vaikka keruiden esittelyteksteillä ja kysymyspatteristoilla pyritään ohjaamaan tulevaa aineistoa, on aina jossain määrin yllätys, millaiseksi aineisto kokonaisuudessaan muodostuu. Ajan kuluessa voi yllättää myös se, millaisiin tutkimuskysymyksiin aiemmin kerättyjä aineistoja lopulta käytetään. Ruokapäiväkirjakeruussa tarkoituksemme oli saada kokoon tietoa tämän hetken suomalaisesta ruokakulttuurista, mutta jo nyt on selvää, että keruun tuloksena syntynyt aineisto kertoo paljon muutakin.

Kirjoittaessaan syömisestään ja juomisestaan yhtenä huhtikuisena perjantaina monet vastaajat ovat tulleet kuvanneeksi tarkoin yksityiskohdin myös sitä, millaista on elää Suomessa vuonna 2013. Kysymykset ruokavalinnoista ja syömisestä osoittautuivat avaimenrei’iksi. Niiden läpi avautuu näkymiä monenlaisiin koteihin ja niissä asuvien ihmisten tapoihin, toiveisiin, ihanteisiin ja valintojen – usein raadollisiinkin – reunaehtoihin. Siinä missä toinen dyykkaa roskiksia tai valitsee kaupan alennustuotteita ottaakseen kantaa ruokahävikkiin, toinen bongaa oransseja hintalappua syödäkseen ylipäätään jotakin. Yhtäällä perheenäiti kattaa lempiastiansa seesteisille perhepäivällisille, toisaalla valmistetaan huolella perinteistä sapattiateriaa, joka tekee jokaisesta perjantaista ”joulun”. Samaan aikaan toinen syö yksin (kuten aina), toisen seurana on kissa, yllättävän monen sylissä lepää läppäri.

Ruokailutottumusten kautta ihmiset peilaavat suhdettaan ympäristöönsä, läheisiinsä ja omaan itseensä. Siinä missä toiselle ruoka-annokset ovat taidetta ja syöminen elämys, toinen laskee jokaisen kalorin ja kuvaa ruokailunsa grammoina. Ruoassa maistuu milloin lapsuus, milloin ruokalehden lupaama la dolce vita. Pääpalkinnon voittanut Tuuli Lönnroth totesi palkitsemistilaisuudessa, että päiväkirjaa kirjoittaessa hänelle itselleenkin tuli yllätyksenä, miten monet asiat liittyvät syömiseen.

Lönnroth kertoi osallistuneensa keruisiin aiemminkin, koska pitää arvokkaana, että ”jotain on jemmassa”. Samaiseen jemmaan viittasi keruutyöryhmän jäsen, ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä todetessaan, että vaikka aineisto on tutkijoille äärimmäisen mielenkiintoinen jo nyt, se on kenties vielä arvokkaampi 20 vuoden tai 40 vuoden kuluttua, jolloin oman aikamme ilmiöt asetetaan jo uudenlaisiin tulkintakehyksiin. Se, mikä nyt on arkista, voi ajan päästä olla eksoottista. Kunniamaininnan saanut Samuel Sundström pohdiskeli, liekö hänen lounaslihapiirakkaansa turauttama American Dressing tuolloin enää edes laillinen tuote.

Ruokakeruun palkitut. Kuva: Kati Mikkola

Ruokakeruun palkitut. Kuva: Kati Mikkola

Kati Mikkola

Tutkijatohtori Kati Mikkolan erikoisalaa ovat kansanperinteen kerääjät, isänmaallisuus eliitin ja kansan näkökulmista, uutuuksien vastustus 1800-luvun Suomessa sekä maallistuminen ja uskonnollisuuden muutos. Tällä hetkellä hän tekee tutkimusta Koneen Säätiön rahoittamassa Helsingin yliopiston ja SKS:n tutkimushankkeessa Rajavetojen kulttuuriperintö: perinnearkistot suomalaisuuden rakentajina.

3 vastausta artikkeliin ”Ruokaa ja arjen murusia

  1. Päivitysilmoitus: Mitä söin tänään? | ἐρημίτης

  2. Hienoa huomata, että keruukilpailut ovat edelleen voimissaan. Näiden perusteella kun kuitenkin tallennetaan paljon sellaista, mitä nykyihminen ei tallennusarvoiseksi välttämättä edes käsitä. Mahdollisesti tulevana tutkijana olen tyytyväinen siitä, että tätä tulevaisuuden tutkimusaineistoa tallennetaan edelleen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *