Räyhähenkien jäljillä arkistossa

Mellastavia piruja käsittelevän suomalaisen tarinaperinteen juuret ovat eurooppalaisessa poltergeist-traditiossa, joka on saanut vaikutteita sekä kristillisestä paholaisuskosta että kansanomaisista demonikäsityksistä. Perinteentutkimuksessa poltergeistilla eli räyhähengellä tarkoitetaan mellastavaa yliluonnollista olentoa tai henkeä, jolle ovat tyypillisiä esineiden ja kivien heittäminen sekä erilaiset koputukset. Jacob Grimm, joka oli saksalainen filologi ja mytologi, määritteli 1800-luvun saksalaiseen talonpoikaiskulttuuriin perustuen, että poltergeistit asuvat talossa ja häiritsevät ihmisiä yöllisellä kolistelulla ja melulla sekä heittämällä kiviä ohikulkijoiden päälle. Kielteisiksi koetut häiriöt on eri kulttuurialueilla liitetty niille tyypillisiin uskomusolentoihin, esimerkiksi Suomessa piruun, tonttuun ja haltiaan.

Suomessa eniten julkisuutta saanutta poltergeist-tapaus tunnetaan nimellä Ylöjärven eli Martinin pirut. Tarinan keskiössä ovat Pirkkalan ja Ylöjärven talvikäräjillä 24. maaliskuuta 1885 käydyn oikeudenkäynnin pöytäkirjojen suomennokset, jotka sisältävät vastaajien ja todistajien silminnäkijälausunnot oudoista ilmiöistä.

Suomalaisessa poltergeist-traditiossa kummallisten ilmiöiden aiheuttajaksi käsitetty uskomusolento mellastaa yleensä tietyssä rakennuksessa, esimerkiksi tuvassa, myllyssä, riihessä ja saunassa, tai sen välittömässä läheisyydessä. Toisaalta paikallisten kiusanhenkien uskotaan vaeltavan erityisesti öiseen aikaan pahanteossa myös muissa pitäjissä. Tyypillisiä kansanomaisia selitysmalleja personoidun pahan esiintymiselle tietyssä talossa ovat talonväen tekemät erilaiset normirikkomukset. Marjatta Jauhiainen (1982) kirjoittaa uskomustarinoissa yleisesti esiintyviä rikkomuksia olevan pyhätyö, jumalanpilkka ja kirkon häpäiseminen, syntinen ja sopimaton toiminta, luomakunnan pilkkaaminen ja vahingoittaminen sekä oikeudelliset rikokset ja rikkomukset.

SKS 2018

SKS:n arkistoon on räyhähengistä taltioitu yhteensä yli 1800 muistiinpanoa kaikilta suomalais-karjalaisilta perinnealueilta. Kansanrunouden tutkijoiden Lauri Simonsuuren ja Marjatta Jauhiaisen mukaan kuuluisimpia räyhähenkiä ovat Könnin pirut (Ilmajoki), Mustanojan Röppä (Tyrvää), Kuokkaniemen piru (Sortavala), Kopralan piru (Heinjoki), Kylmänojan paara (Loppi), Maironiemen piru (Parikkala), Hörkön piru (Johannes), Tuusmäen Juutas (Rantasalmi), Hemmilän pirut (Parkano), Pohjoismäen piru (Saarijärvi), Marttinin pirut (Ylöjärvi)  sekä Salkon pirut (Inari). Tarinat, joissa kerrotaan yliluonnollisista olennoista, voimista ja ilmiöistä, luokitellaan perinteentutkimuksessa uskomustarinoiksi.

Karjalan tunnetuimmat poltergeist-tapaukset sijoittuvat historiallisesti 1800–1900-lukujen vaihteen maatalousyhteisöihin. Räyhähenkiä käsittelevät uskomustarinat kerättiin pääosin 1930-luvulla SKS:n järjestämien perinnekeruiden ja -kyselyiden yhteydessä. Vanhimmat muistiinpanot ovat 1890-luvun alusta ja nuorimmat puolestaan 1960-luvun alusta. Perinteen kerääjien taustat ja ammatit vaihtelevat suuresti, sillä perinnettä taltioivat ja luovuttivat arkistolle muun muassa opettajat, koululaiset, opiskelijat, tutkijat, maanviljelijät, eläkeläiset ja muut kotiseutuaktivistit. Tämä moninaisuus näkyy myös muistiinpanojen tyylissä ja kirjoitusasussa.

Useasta paikallisesta sensaatiosta on SKS:n arkistossa ainoastaan muutama muistiinpano, vaikka perinteenkerääjien ja kertojien kommentit muiden lähteiden, esimerkiksi lehtikirjoitusten, ohella viittaavat voimakkaana eläneeseen paikallisperinteeseen. Perinteen keräämättömyyteen on olemassa useita mahdollisia syitä: Suhteellisen lyhytkestoinen paikallinen tapahtumasarja on jäänyt arkiston kerääjäverkoston ja keruuhankkeiden ulottumattomiin. Perinteenkerääjät ovat kokeneet tarpeettomaksi useiden samankaltaisten tarinoiden tallentamista samasta räyhähengestä ja samalta paikkakunnalta. Yksittäinen tapaus ei ole outoutensa tai poikkeavuutensa seurauksena ylipäätään poikinut laajempaa ja pitkäkestoisempaa tarinaperinnettä. Niin ikään paikalliset asukkaat eivät ole välttämättä halunneet luovuttaa arkaluontoisia ja yhteisönsä jäseniä syyllistäviä tietoja ulkopuolisille kyselijöille ja satunnaisille perinteenkerääjille.

Perinteenkerääjien tallentamien keruutietojen ja kertomusten sisäisten viittausten perusteella suurin osa kertojista on keruupaikkakunnilla vallinneen väestörakenteen mukaisesti työskennellyt maa- ja karjatalouden parissa. Huomionarvoista on muiden kertojien ammattien liittyminen työhön, jossa joudutaan liikkumaan paljon ihmisten keskuudessa ja yöpymään tilapäismajoituksessa, tai jossa ihmiset joutuvat hakeutumaan kyseisten ammatinharjoittajien luokse tiettyjä palveluita saadakseen. Tällaisia ammatteja ovat esimerkiksi suutari, nuohooja, hieroja, kaivomestari, metsätyönjohtaja, kauppias, kulkukauppias, lihakauppias ja myymälänhoitaja. Sähköisiä joukkoviestimiä edeltävässä yhteiskunnassa aktiivisesti sosiaalisessa verkostossa toimineet ammatinharjoittajat olivat käveleviä tietotoimistoja, jotka työnsä ohessa välittivät ajankohtaisia kuulumisia ja suullista perinnettä.

Maaseudun kyläyhteisöissä ja laajemmin koko kulttuuriympäristössä on tapahtunut rajuja muutoksia 1800-luvun lopulta lähtien. Ne selittävät osaltaan piruja ja muita uskomusolentoja koskevan suullisen uskomus- ja tarinaperinteen hiipumisen. Suuntaus näkyy hyvin myös SKS:n arkiston kokoelmissa 1950-luvulle tultaessa. Toisaalta kehitys ei ole koskaan täysin yksiviivaista, sillä kestosuosionsa ovat säilyttäneet esimerkiksi nuorison kertomat aave- ja kummitusjutut. Kaikkinensa historiallinen muutos oli dramaattisin 1940-luvulla siirtokarjalaisille, joiden aiemmin elävä ja rikas paikallisperinne muuttui osaksi nostalgista muistelua, joka sodan jälkeen kohdistui menetettyyn kotiseutuun. Tarinoiden ja juttujen kertominen ei ole sinänsä kadonnut mihinkään, mutta niiden aiheet ja painotukset muuttuvat ja heijastavat aina omaa aikaansa. Yliluonnollista käsittelevän perinteen yhteydessä tästä ovat hyvänä esimerkkinä tarinat ja kuvaukset ufojen ja avaruusolentojen kohtaamisista.

Lisää Martinin piruista ja muista räyhähengistä voi lukea vastailmestyneestä kirjasta Karjalan räyhähenget (SKS 2018).

Pasi Klemettinen

Pasi Klemettinen

Arkistotutkija Pasi Klemettinen työskentelee SKS:n arkistossa perinteen ja nykykulttuurin kokoelmien parissa. Hän on opiskellut perinteentutkimusta, kulttuuriantropologiaa ja musiikkitiedettä. Vuonna 1997 julkaistu väitöskirja käsittelee kansanomaista paholaisuskoa ja uskomustarinoita piruista. SKS:ssa hänen keskeisiä vastuualueitaan ovat olleet digitointi- ja tietokantahankkeet sekä vanhojen perinnekokoelmien kuvailu tietojärjestelmään.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.