Rakkaudesta lukemiseen

Marraskuussa päättyvä Elämää lukijana -keruu on ollut tämän vuoden suosituin SKS:n keruu. Vastausaikaa on vielä viikko, 15.11. asti, ja vastauksia on tähän mennessä tullut jo viitisensataa. Suomalaiset ovat lukijakansaa, kuten todetaan keruuilmoituksessa ja Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa Helsingin kirjamessujen aikaan 29.10. Rakastamme lukemista.

Saapuneiden keruuvastausten perusteella lapsuuden lukukokemukset ovat merkityksellisiä myöhempää elämää ajatellen. Tässä suhteessa vastaukset ovat samanlaisia. Äiti luki ääneen. Isä ja mummo lukivat. Se, mitä luettiin, riippuu vastaajan iästä. Joka sukupolvella on omat lapsuudenkirjansa.

Minun lapsuudessani 1980-luvun alussa luettiin Mikko Mallikasta, Kaarinaa, Teemua ja Sannaa, ja Pupu Tupunaa. Samoja kirjoja tekisi mieli lukea omalle lapsellekin, uudemman lastenkirjallisuuden seassa. Lukijasukupolvelta toiselle kestäviä klassikkojakin tietysti on, esimerkiksi Kirsi Kunnaksen runot, Tove Janssonin kirjat ja Astrid Lindgrenin kirjat. Viimeksi mainituista minulle tärkeitä olivat erityisesti Ronja Ryövärintytär ja Veljeni Leijonamieli, joiden lukeminen herättää tunteita vieläkin. Muumikirjoista minulla oli lapsena vain Muumipappa ja meri, ja sitä en antanut kenenkään lukea minulle. Kirja oli minusta jotenkin pelottava. Aikuisena siitä tuli tärkeä lohtu- ja kriisikirja – kirja jonka luen, kun elämä epäilyttää.

Pikaisen aineistokatsauksen perusteella teini-iässä lukeminen joko vähenee tai sitten teinit lukevat paljon ja kaikkea sekaisin: Harry Potterista Agatha Christieen ja toisaalta kaunokirjallisuudesta tietokirjoihin. Itsekin muistaakseni kulutin teini-iässä parapsykologian alan tietokirjallisuutta, Stephen Kingin romaaneja ja romanttista lukemistoa rinnakkain ja sekaisin. Luin metrikaupalla Catherine Cooksonin ja Victoria Holtin romaaneja ja osaisin vieläkin sanoa, missä ne tuolloisen kotipaikkakuntani kyläkirjastoissa sijaitsivat.

Lukemisen jaetusta merkityksestä kertovat keruuaineistossa toistuvat kuvaukset esimerkiksi kirjastokortin saamisesta ja ensimmäisistä itse lainatuista kirjoista. Vanhemmat vastaajat kuvaavat lukemisen tärkeyttä jossain tietyssä kehitys- tai elämänvaiheessa, ja usein kertomuksiin lukijuudesta liittyy ylisukupolvisia kokemuksia. Äiti rakasti kirjoja, vaikka aikaa lukemiseen oli vähän. Isoisä luki punavankien leirillä. Monille lukeminen on merkinnyt joko oman perhetaustan ja elämänpiirin syventyvää ymmärtämistä tai irrottautumista siitä.

Se, mitä kaikkea lukiessa tapahtuu, on varmasti arvoitus. Yksi omista lukemiseen liittyvistä mieleen painuneista kokemuksistani on varsin epämääräinen. Lukion ensimmäisellä luokalla siirryin jännitysromaaneista yhtäkkisellä loikalla Dostojevskiin, ja muistan, että kesken Rikoksen ja rangaistuksen tapahtui jotain: jokin jäsentymätön, vähän pelottavakin liikahdus mielessä. Suljin hetkeksi kirjan ja jäin miettimään. Muistan ajatelleeni, että jos nyt jatkan lukemista, jotain peruuttamatonta tapahtuu.

Tuolloin kai jotenkin oivalsin ensi kerran, miten radikaali valta kirjallisuudella on järkyttää lukijan maailmaa aina uudelleen: muuttaa ja syventää kokemusta ja ymmärrystä todellisuudesta.

Elämää lukijana -keruun vastaukset ovat vielä järjestämättä ja analysoimatta, mutta merkittävä tutkimusaineisto on jo nyt koossa. Noin puolet vastauksista tuli koululaisilta. Aineisto saattaa hyvinkin tarjota vastauksia esimerkiksi viime aikoina paljon askarruttaneeseen kysymykseen poikien lukemisesta.

Jotta sinun tärkeät lukukokemuksesi eivät unohtuisi, käy sivulla www.finlit.fi/keruut.

Kuva: Katri Kivilaakso

Kuva: Katri Kivilaakso

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *