Paikka paikan päällä

SKS:n henkilökunnan kotiseutukartta

SKS:n henkilökunnan kotiseutukartta vuodelta 1994.

En muista enää, kuka arkistolainen sen keksi. SKS:n henkilökunnan pikkujoulussa 1994 jokaiselle saliin tulijalle annettiin nuppineula, nupeissa eri väri eri osastoja varten, ja pyydettiin: ”Merkkaa tuohon karttaan, mistä olet kotoisin.” Suomen kartta styrokslevyyn upotettuine neuloineen on vieläkin tallella. Tallentamatta sen sijaan jäivät kiintoisat lisäkysymykset ja selittelyt, joita tahallisen lakoninen tehtävänanto kirvoitti – pakollisten en-ole-mistään-kotoisin-sutkausten lisäksi. Paikka on mutkikas juttu, varsinkin jos siihen liitetään koti.

Monille tärkeä kotiseutuvyöhyke on kunnan lisäksi maakunta. Sen rajoihin kajoaminen kuntaliitoksissa kuumentaa jo valmiiksi kiihtyneitä tunteita. Syntymäkotikuntani Suomenniemi on kuulunut ensin Viipurin, sitten Kymen ja lopulta Etelä-Suomen lääniin. Viime vuodenvaihteessa muututtiin eteläkarjalaisista eteläsavolaisiksi, joita tosin perinnealue- ja heimokatsannossa oltiin pitkin hampain ennestäänkin. Tylyintä oli ruveta suorastaan mikkeliläisiksi. Vanhalla paikallaan värisevän nuppineulan lähettyvillä vallitsisi melkoinen rajaviivojen sekamelska, jos ne kaikki piirtäisi.

Kansanrunousarkiston arkistotietojärjestelmässä paikkatieto voi merkitä tapahtuma-, kuvaus-, tallennus- tai muuta paikkaa. Ennen puhuttiin perinteen kotipaikasta. Kerääjän nimi, kunta ja perinnelaji olivat kolmiyhteys, johon perustuen aineistojen analyysi, pitäjätaulukot ja yhteenvetotilastot tehtiin. Monta oppinutta keskustelua on käyty tyyliin mikä paikkakunta saa pisteen, kun Terijoella syntynyt kerääjä kertoo kotonaan Vantaalla kaskua, joka sijoittuu Sortavalaan. Pahinta oli, jos edes perinnealueesta ei voitu olla varmoja.

Paikannus- ja muun teknologian huiman kehityksen ansiosta autolla ajaminen, suunnistuskilpailun katsominen tai turistikierros ovat nykyään aivan erilaisia tapahtumia kuin ennen. Vanhoihin tuttuihin ympäristöihin tai yhteisöihin on helppo pitää yhteyttä, samoin kuin etsiä ja luoda uusia henkisiä koteja vaikka maanosien välillä. Tietoa on saatavissa paljon, ja se pitää usein paikkansa. Mutta pitääkö paikka tietonsa? Millainen on kotikadun ja -kylän mentaalinen street view, jos ei tyydykään siihen, mitä tarjoutuu kaikille klikkauksen päässä? Eikä toisaalta myöskään siihen hyllyssä pölyttyvään pitäjähistoriaan.

Kotiseutututkimuksen ABC -nettikäsikirja ilmestyi elokuussa. Se on paikallisyhteisön tutkijalle oivallinen välinehuoltoasema. Päätoimittaja Lassi Saressalon apuna on ollut toistakymmentä kirjoittajaa yliopistoista ja tutkimuslaitoksista, myös SKS:sta – ja jokaiselta muuten kysyttiin, mistä tämä on kotoisin. Omia palasiani innoittamaan kaivoin vuosi sitten esiin klassikon Kotiseutututkimuksen opas (Otava 1914 ja 1916). Suomen Kotiseutututkimuksen Keskusvaliokunnan tuottaman teoksen ”jälkimäisessä osassa” Väinö Voionmaa toteaa mm. seuraavaa:

”Kun yhteiskuntataloudelliset olot ovat painaneet leimansa melkein kaikkiin kansanelämän ilmiöihin, tulevat nämä olot huomion alaisiksi mitä erilaisimmissa kotiseutututkimuksissa, etenkin kansatieteellisissä, mutta myös muissa, jopa paikannimiä ja sananlaskuja koskevissakin.”

Nämä ja monet muutkin seikat ovat kotiseutuharrastajien ohjauksessa liikuttavankin ajattomia. Kuitenkin uusi opas sadan vuoden välein puoltaa hyvin paikkaansa ja paikkojensa puolustajia – varsinkin, kun se on julkaistu verkossa ja suo itsensä päivittyä ja täydentyä. Toivottavasti joku varmistaa jälkeläistemme kurkattavaksi myös sen, miltä kokonaisuus näytti juuri syntyessään. Sama asia opuksessa opetetaan kotiseudustakin.

Yksi vastaus artikkeliin ”Paikka paikan päällä

  1. Vielä mielenkiintoisemman kartan saa sukututkija itselleen kun sijoitaa kaikki tietämänsä suorat esivanhemmat syntymäpaikan mukaan kartalle. Itselleni on ainakin paljastunut, että suvut ovat olleet kovin paikallaanpysyvää joukkoa aiempina vuosisatoina.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *