Muistikko – mihin tarina kiinnittyy?

Muistikko

Synnytämme ajatuksia ja tekoja, joista jää jälkiä. Joskus tulee hyvää, joskus kohtalaista ja joskus pahaa jälkeä. Paljon häviää jäljettömiin, mutta jotain jää jälkipolvillekin. Muistiorganisaatioiden työ on jälkien viisautta. Sitä tehdessä huomaa miten paljon riippuu alustasta, siis siitä mihin jäljet kiinnittyvät.

Ristiinan Astuvansalmen kalliomaalauskokonaisuudesta on pystytty erottamaan 65 punamultakuvaa: hirviä, ihmisiä, veneitä, kämmeniä, tassuja ja muita kuvioita. Kampakeraamisen kauden luomukset on tehty jäältä tai veneestä käsin, silloisen vedenpinnan tasolla. Ne ovat säilyneet sisäänpäin kaartuvan kallion pinnassa useita tuhansia vuosia. Itse kallio näyttää järveltä katsottuna suurelta kasvojen sivuprofiililta.

Lue loppuun

Kansa matkusti – Maamme kirjat kertovat

Tampereelle suunnitellaan ratikkaliikennettä. Helsingin länsimetrohanke on edennyt pidemmälle kuin koskaan aiemmin. Turun telakka porskuttaa miljarditilausten voimin. Bussiyhtiöt mullistavat maantie- ja raideliikennettä. Huuverit, nuo tieteisfiktiolta näyttävät kulkupelit, ovat alkaneet vallata jalkakäytäviä. Viranomaisposti on siirtymässä kansalaisten sähköisille asiointitileille.

Matkustusolot ja tietoliikenne muuttuivat ennenkin, kuten käy ilmi Zacharias Topeliuksen (1818–1898) Maamme kirjasta, joka kuvaa kiinnostavasti Suomen liikenneolojen kehitystä 1870-luvulta eteenpäin.

Lue loppuun

Tutkimaton Seitsemän veljestä

Tekstikriittisten editioiden eräs tarkoitus on avata vanhojen teosten tekstiä. Selittää sanoja, jotka ovat jo muuttuneet nykylukijalle vieraiksi mutta myös sitä jo unohtunutta maailmaa, jossa kirjailija on teoksensa kirjoittanut. Samoin kuin antiikkinen messinkiaarre saadaan loistamaan kunnon entisöinnillä, tekstikriittisen laitoksen kommentaarit rapsuttavat teoksesta irti ajan patinan ja kirkastavat tekstin merkityksiä tarjoten lukijalleen mahdollisuuden uudenlaiseen lukukokemukseen.

Aleksis Kiven teosten tekstikriittisten laitosten toimittaminen on edennyt vaiheeseen, jossa työn alla ovat Seitsemän veljeksen tekstikommentaarit. Tekstistä on nyt laadittu sekä kielitieteellisiä, Kiven kieltä selittäviä viitteitä että hengellistä kirjallisuutta, sananparsia ja muuta kansanperinnettä käsitteleviä viitteitä. Viitteissä on avattu esimerkiksi sitä, että Simeonin käyttämä sananparsi ”Siinä ovat kalas, joita onkeilit” tarkoittaa nykykielessä suurin piirtein samaa kuin ”Sitä saa, mitä tilaa”, ja että sana ”rapas” viittaa sisälmyksiin.

Lue loppuun

Kunnia äkräille ja rumille hedelmille

Syksyisten kekriin päättyvien sadonkorjuujuhlien aikaan on syytä palauttaa mieleen äkräs. Lukuisia muotoja ja kirjoitustapoja on tällä kuuluisalla kaksoisnauriilla ollut sitten Mikael Agricolan hämäläisten ja karjalaisten epäjumalaluettelon 1551, jossa se ensimmäisen kerran mainittiin: Egres, ägräs, äcräs,  ägröi, ägrässei, Pyhä Äkrässie, Pyh´Ägräs. Agricolan mukaan Egres oli karjalainen jumala, joka ”hernet/Pawudh/Naurit loi”. Äkräs on askarruttanut tutkijoiden mieliä Kaarle Krohnista lähtien. Myöhemmät perinteentallennukset ortodoksisessa Karjalassa ovat rikastaneet äkräs-kuvaa.

Martti Haavio teki kesällä 1934 pitkän keruumatkan Karjalaan, Salmiin, Suojärvelle, Korpiselkään ja Säämäjärvelle, jolloin hän tallensi myös runsaasti ägräs-tietoutta. Ägräs-riitti kytkeytyi Karjalan puolessa nauriin nostoaikaan syyskuussa: ägräs-nauris kuvattiin ”ylen tuhmaksi”, ”pahantapaiseksi”, koska siinä kaksi naurista oli kasvanut päällekkäin tai yhteen ”isoksi myhkyräksi”. ”Moinen pahanluontoinen nauris: äijö (paljon) naattia, maassa ägristelee”. Tällainen epämuodostuma nostettiin varovasti pellosta, ettei kahta naurista yhdistävä napa vain katkeaisi. Ja ägräs kannettiin juhlasaatossa nauriskuoppaan sen painavuutta karnevalistisesti teeskennellen ja voivotellen: ”oi, oi jygie (painava), en jaksa, oi, oi, en jaksa.”

Lue loppuun

Kyltät, naskit ja keppihevonen

Rajamäell’ korkealla
asuu pariskunta,
harjoitellen virkaa viisi,
ammattia monta.

Rajamäen rykmentti, joka edustaa Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä ”mustalaisuutta”, tunnetaan parhaiten heistä lauletusta pilkkalaulusta. Laulussa tämä seitsenhenkinen joukkue, jonka muodostavat isä-Mikko, äiti-Kaisa sekä Heikka, Matti eli Mörökölli, kaksoset sekä Pikkutallukka, asetetaan ivalliseen ja huvittavaan valoon asioita liioitellen ja vähätellen. Se, että Kivi on ajatellut laulun veljesten sanoin ”lystilliseksi” ja ”ilkeenaikaiseksi”, kertoo sen kahdesta puolesta. Molempia seikkoja, hauskuutta ja pilkkaa, kannattaa problematisoida erityisesti siksi, että laulussa ja laulutilanteissa on kyse kahden kulttuurin kohtaamisesta. Mikä laulussa siis on hauskaa ja mikä pilkkaa – ja kenelle?

Lue loppuun

Suomen rumin mies ja muuta akateemista ammattikuntaperinnettä

Suomalaisen kansanperinteen ja muistitiedon kokoelmia löytyy myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Yksi tällainen on Tartossa sijaitsevan Eesti Rahvaluule Arhiivin pieni suomalaisen perinteen kokoelma, ERA, Soome. Se sisältää 80 sivua kielentutkija Paul Aristen (1905–1990) muistiinpanoja, jotka on kirjattu pääosin Suomessa, jokunen myös Virossa, Hampurissa ja Pietarissa.

Aristen kerrotaan tehneen muistiinpanoja kaikkialla missä liikkui. Suomea koskevassa kokoelmassa aihepiirit vaihtelevat lasten pelotuksista rivoihin lauluihin. Hiukan yllättäen suuri osa aineistosta on kaskuja ja anekdootteja Aristen suomalaisista kollegoista ja akateemisista persoonallisuuksista. Jutuissa seikkailevat muun muassa Lauri Kettunen, Kaarle Krohn, Viljo Mansikka, Väinö Salminen, J. E. Salomaa, E. N. Setälä ja Kalle Väisälä. Toisin kuin muiden muistiinpanojen kohdalla, informantteja ei mainita nimeltä. Lähteitä siis hienotunteisesti suojataan.

Lue loppuun

Romanien kulttuuriperintö Pohjoismaissa

Pohjoismainen romanien kulttuuriperintö ja sitä vaalivat projektit olivat esillä syykuun lopussa Upsalassa järjestetyssä seminaarissa Romer och resande i Nordiska kulturarvet. Suomea seminaarissa edustivat Romaniasiain neuvottelukunnan, SKS:n ja Kansallisarkiston yhteinen Romanien kulttuuriperintö: arkistointi, arvostus ja tutkimus (2016–2018) -hanke sekä Suomen romanien historia (2010–2012) -tutkimus- ja julkaisuhanke (SKS, RONK). Jälkimmäinen oli jälleen ajankohtainen siksi, että hankkeen tuloksena julkaistusta tietokirjasta toimitettiin viime vuonna myös ruotsinkielinen laitos. Isäntämaa Ruotsin ja Suomen lisäksi paikalla oli edustajia myös Norjasta ja Saksasta. Seminaarin ja työpajan isäntänä toimi Institut för språk och folkminnen. Muita järjestäjätahoja olivat Forum för levande historia, É Romani Glinda, HL-Senteret  sekä RomArchive – Romano Digitalno Archivo.

Seminaarissa esiteltyjä hankkeita yhdistää ajatus ”historian tyhjän kohdan täyttämisestä”. Romanien 500-vuotinen läsnäolo ja sen romaniääninen tulkinta on jäänyt monelta osin pimentoon sekä arkistoissa että museoissa kaikissa Pohjoismaissa. Meneillään olevat hankkeet pyrkivät korjaamaan tilannetta tuomalla romaniväestön historiaa ja osallisuutta näkyväksi. Arkistoissa asiaa edistetään paikantamalla jo kerätyistä aineistoista romanitietoa sekä keräämällä uutta romanien itsensä tuottamaa aineistoa – museoissa ja internetissä järjestämällä näyttelyprojekteja. Hankkeita yhdistävänä tekijänä on myös se, että kaikki hankkeet toteutetaan tiiviissä yhteistyössä paikallisten romanien kanssa. Ylirajaisuus, on se sitten romaniväestön vuorovaikutusta pääväestön kanssa tai vuorovaikutusta naapurimaiden romanien kanssa, on hankkeissa luonnollisena aspektina mukana.

Lue loppuun

Perheet Kiven teoksissa

Aleksis Kiven teosten pääjuonet liittyvät monesti henkilöiden sisäisten tai ulkoisten konfliktien ratkaisuihin ja usein niihin osallistuu päähenkilöiden lähipiiri. Eräs mielenkiintoinen piirre näissä teoksissa on kuitenkin se, että hyvin harvalla päähenkilöllä on ”normaali” perhe – enkä tässä tarkoita luonteeltaan vaan rakenteeltaan normaalia eli vanhemmat ja lapset. Nummisuutarin Eskon perheen lisäksi molemmat vanhemmat ovat lapsilla vain Yö ja päivä -näytelmän perheissä, ja tietenkin Kullervolla, joka ei tosin aluksi sitä tiedä ja lopuksi ilman heitä jää. Toki muutamassa Kiven näytelmässä ei ole minkäänlaisia perhekokonaisuuksia, nimittäin Olviretkessä ja Kihlauksessa, sillä niissä eivät sukulaisuusasiat ole juuri esillä. Olviretken nimettyjä baijerilaisia sotilaita voidaan tietysti pitää veljeksinä (seitsemän!) tai Apelin ja Josepin ”työryhmää” isänä ja poikana, mutta tällöin kyseessä on tulkinta, ei esiin kirjoitettu asia.

Yleinen periaate Kiven luomissa perheissä on se, ettei niissä ole toista vanhempaa. Margaretassa, Selman juonissa, Karkureissa ja Leassa naispäähenkilöllä (Karkureissa myös Tykolla) on vain isä, eikä äitien poissaoloa niissä juuri korosteta. Seitsemässä veljeksessä pojilla on teoksen alussa puolestaan vain äiti, jonka kuolema laukaisee tarinan varsinaisesti käyntiin.

Lue loppuun

Terveisiä Impivaarasta

Tämän syksyn uutiset kertovat, että peräti joka viides nuori suomalaismies ei suuntaa askeliaan sen enempää kouluun kuin työpaikallekaan. ”Joutilaisuus on lisääntynyt”, otsikot tiesivät pari viikkoa sitten. Hengailupainotteinen elämäntapa johtaa syrjäytymiseen. Elämänhallinta on hukassa. Lukutaito on heikko. Osallistuminen ei kiinnosta.

Tulee mieleen eräs kirjallisuutemme merkkiteos. Sen mukaan eteläisessä Hämeessä lorvi poikasakki, joka vietti huoletonta elämää pitkälle miehuutensa päiviin. ”Niin kului heidän nuoruutensa päivät: kesät metsissä tai maanteillä kiekkoa heittäessä, talvet kodon uunin päällä hiottavassa kuumuudessa.”

Lue loppuun

Codices Fennici – suomalaisia käsikirjoituksia verkossa

Codices Fennici -hankkeessa on vuodesta 2013 kartoitettu, kuvailtu ja digitoitu Suomessa ennen vuotta 1600 kirjoitettuja tai käytettyjä käsikirjoituksia. Työn tuloksena syksyllä 2016 julkistetaan digitaalinen julkaisualusta, jolla hankkeen kattamien yli 200 käsikirjoituksen kuvailutiedot ja digitaaliset jäljennökset tarjotaan tutkijoiden ja suuren yleisön käyttöön.

Codices Fennici -julkaisualustalle kootaan neljässä eri maassa ja 23 eri arkistossa tai kirjastossa säilytettäviä käsikirjoituksia. Suuri osa materiaalista on säilynyt Suomen ja Ruotsin Kansalliskirjastoissa ja -arkistoissa. Lisäksi yksittäisiä käsikirjoituksia löytyy pienemmistä seurakunta- ja maakunta-arkistoista, myös Tallinnasta ja Kööpenhaminasta. Käsikirjoitusten kerääminen yhdelle julkaisualustalle helpottaa poikkitieteellistä ja vertailevaa tutkimusta, jossa hyödynnetään niin Codices Fennicin sisältöä kuin vastaavia ulkomaisia tietokantoja.

Lue loppuun