Ossi Kokko in memoriam

Suomen kielen tutkija ja tekstikriitikko Ossi Kokko (1969–2019) kirjoitti Vähäisiin lisiin ahkerasti blogin perustamisesta alkaen. Se oli yksi tapa toteuttaa nuoruusvuosien haavetta tiedetoimittajan urasta. Hänen viimeinen blogikirjoituksensa Aleksis Kiven farssivirike ilmestyi lokakuussa 2018.

Kymmenvuotinen, vaikeaan sairauteen päättynyt tutkijanura SKS:ssa jätti jälkeensä paljon muistoja. Kokosimme niistä otteita Vähäisiin lisiin, jonka lukijoille Ossi on tullut tutuksi idearikkaana kirjoittajana.

Ossi tuli varhain mukaan luomaan kriittisiä editioita ja toi meille kielitieteellisen asiantuntemuksensa lisäksi hiljaisen ja osuvan huumorinsa. Hän näki monissa asioissa niiden absurdin puolen, mutta tavalla, jossa ei ollut mitään pilkallista tai ylenkatsetta.

*

Ke 5.3.08

Edithin vahvuuteen lisättynä sananselittäjänä aloitin työskentelyn ”kivityömiehenä”.

Ossi

(Merkintä Edithin eli Edith – suomalaisen kirjallisuuden kriittiset editiot -yksikön lokikirjassa.)

*

Ossi oli varmana ensimmäisiä päiviä Mariankadulla, kun yhtenä aamupäivänä soi silloisen Kansanrunousarkiston kuva-arkiston ovikello. Ovella oli Sakari ja toinen pitkä mies, joka esiteltiin Ossi Kokoksi. Oli mukava tavata uusi työtoveri, vaikka käytännössä emme paljon yhdessä työtä tekisikään. Siinä ovensuussa jutellessa en voinut olla huomauttamatta kaksikkoa katsellessa, että ilmeisesti Edithiin työhön tulolle on eduksi, jos on pitkä, tumma ja parrakas mies, joilla on ponihäntä… (myös Sakarilla siihen aikaan). Niin olivat pojat kuin veljekset.

*

Ossi työpisteellään Ritarihuoneella 2011. (Kuvannut Tea Åvall.)

*

Ossin kanssa oli aina helppo ja mukava keskustella aiheesta kuin aiheesta. Hänen hiljainen ja rauhallinen puhetyylinsä vaati kuulijaa keskittymään ja kuuntelemaan tarkasti mitä hänellä oli sanottavana. Konttoripäivinään Ossi oli yleensä ensimmäisenä Tutkimusosastolla, ja tätä todisti aina valmiiksi keitetty kahvi ja hänen työpisteeltään kantautuva monitorin sinertävän valon kajo.

*

Ossi: Hiljainen hymy. Katseessa oivallus.

*

Ossi oli raudanluja suomen kielen ja tekstikritiikin asiantuntija, joka hoiti kaikki tehtävänsä perusteellisesti ja osaavasti. Hänen tuikkiva huumorintajunsa toi erityistä valoa työarkeen, ja hän oli joka tilanteessa rauhallinen, avulias ja helposti lähestyttävä. Muistan Ossin lämpimänä ihmisenä ja tinkimättömän pätevänä työtoverina, jonka kanssa oli ilo ja kunnia tehdä töitä.

*

11.7.2008

Ossilla toimistoapulaisena työelämään tutustumassa ollut Helinä, 14-vuotias Welsh Corgi Cardigan.

(Merkintä Edithin lokikirjassa.)

*

Tapasin Ossia harvakseltaan, yleensä juhlatilaisuuksissa, työarkemme olivat melko erillään. Olimme kuitenkin välittömässä etäviestinnässä milloin mistäkin aiheesta. Suomen kielen konsultoinnin ja A. Kiveen liittyvän asian lisäksi välillämme kulkivat koirien kuvat : ) ja jutut edesottamuksista. Toiseksi viimeinen viesti häneltä koski minulta jo kadoksissa ollutta yhteistä tuttavaamme, viimeinen viesti sisälsi tuttavan yhteystiedot. Heillä oli ollut luokkakokous Joensuussa. Ossi sai meidät taas yhteyksiin keskenämme, ja nyt hän itse puuttuu piiristä.

Peppi ja Vilja, yksi Ossin neljästä tyttärestä. 
(Kuva kollegan tiedostokansiosta ”Ossin koirakuvat”. Kuvannut Ossi Kokko.)
Peppi ja Vilja, yksi Ossin neljästä tyttärestä. (Kuva kollegan tiedostokansiosta ”Ossin koirakuvat”. Kuvannut Ossi Kokko.)

*

Ossin huumorintajusta minulle on jäänyt mieleen esimerkiksi se, kun olimme elokuussa 2017 esittelemässä Maamme kirjaa ja sen digitaalista editiota Tietokirja.fi-seminaarissa. Ossi puhui tapahtumassa Maamme kirjan kansanheimoista. Hän luki esitelmässään kirjasta otteen, jossa kuvaillaan karjalaisia: ”Karjalainen on solakka ruumiiltaan, hänellä on ruskea, kähärä tukka ja elävät siniset silmät.” Lukiessaan hän heilutti omaa kiharaa poninhäntäänsä ja elehti olevansa esimerkki Topeliuksen kuvailemasta karjalaisesta ulkomuodosta. Se oli oivallisen havainnollistava esitelmä oivalliselta karjalaiselta.

*

Pyrimme varomaan virheitä kaikin tavoin, mutta joskus pieniä lapsuksia jäi lymyilemään julkaistuihinkin editioihin. Kerran, kun joku nolous tuli tietoomme, Ossi tokaisi osuvasti: ”Se antaa Edithistä vähän inhimillisemmän kuvan.” Lausahdukselle tuli myöhemminkin käyttöä.

*

Ossilta saamani ohjeistukset olivat aina tarkkoja ja täsmällisiä, mutta samaan aikaan viesteistä välittyi myös tietynlainen rento ja kiireetön suhtautuminen työhön. Usein Ossin viestit päättyivätkin ”pohditaan, pohditaan…”-tyyliseen toteamukseen. Siitä tuli tunne, että asiat kyllä selviävät ajallaan myös ilman turhaa kiirettä.

*

Tussit by tytöt

(Teksti kaaviossa, jonka Ossi oli piirtänyt tytärtensä kynillä.)

*

Työskentelin Ossin kanssa lähinnä sähköpostin välityksellä, mutta myös viestit kuvastivat mielestäni hyvin hänen persoonaansa. Rivien välistä pilkahteli usein esiin etenkin Ossin huumorintaju. Hän saattoi esimerkiksi viitata Kiven näytelmiin ikään kuin eläviin ihmisiin ja lähettää minulle viestin ”pikku-Margareta odottelee jo pääsyä luoksesi kunhan Alma-neiti on ensin tullut takaisin”.

*

Ylös kohoava hahmo
valossa kylpevä nahkaliivi
vai muistin kangastus
salaisia askeleita
pehmeä silmä
ääretön, iltasoitto.

*

Ossista minulle jäi sellainen vaikutelma, että häneltä luonnistui kaikki varsin helpon ja rennon oloisesti. Rauhallisesti, ilman kireyttä ja ylisuorittamisen makua, mikä usein työelämää tänä päivänä riivaa.

*

Lapsuusvuosina Joutsenossa alkanut länkkäriharrastus jatkui aikuisiälläkin. Hän kirjoitti Ruudinsavu-lehteen ja editoi varhaista suomenkielistä lännenfiktiota Suomen Länkkäriseuran julkaistavaksi. Kiven Nummisuutareita editoidessamme Ossi kertoi lukevansa ”Eerikin” aina automaattisesti ”Seriffiksi”.

*

”Tuo hiihtovitsi kuulosti muuten ihan joutsenolaiselta.” Ja kommentin allekirjoituksena nimim. ex-joutsenolainen. – Kyllä kaakkoissuomalaiset heimolaisen tunnistavat puolesta sanasta, tai pikkuisesta virneestä. Olimme samassa blogityöryhmässä, ja näiden kohtaamisten välillä ryhmäläiset vaihtoivat kaikessa lakonisuudessaan hykerryttäviä sähköpostiviestejä. Ossi, tuo vähän nuorempi ja korkeammalta katseleva tyyppi toiselta puolelta pöytää ja toiselta puolelta katua. Arkiston ja tutkimusosaston suhteiden henkilöitymä hyvällä tavalla.

*

SKS:n pikkujoulujen tirehtöörinä 2016, kaulassa Kruununhaan Raittiusseuran tutkimusjaoston jäsenkirja. (Kuvannut Laura Tikkanen.)

Illan juontajaksi valittiin Tutkimusosaston ikioma uskomusolento, josta monet kyllä ovat kuulleet, mutta jota harva on nähnyt. Jos jollekulle paikalleolijalle tämä tummanpuhuva, tumma, puhuva hahmo, on jostain kummasta syystä jäänyt Tuntemattomaksi, sallittakoon hänen esittäytyä lainaamalla erästä myöhempien aikojen tunnetuimmista suomalaisista metsänhengistä ja tarusankareista, nimittäin korpisoturia, jonka suuhun sanat pani Väinö Linna:

– Et sie minnuu tunne? Mie oo Koko Ossi, kieletutkija Kannakselt, nykyne ÄsKooÄssä mannekiini!

(Ossi SKS:n pikkujoulujen juontajana 2009.)

*

Lapsista puhuimme jonkin verran. Sen lisäksi että Ossi oli suomen kielen ja tekstikritiikin asiantuntija oli hän myös vanhemmuuden erityisasiantuntija. Kaiken kaikkiaan jäi sellainen fiilis, että Ossi oli todella onnellinen ja ylpeä siitä, että sai olla neljän lapsen isä.

*

Meitä istui iso joukko SKS:n juhlasalin suuren pöydän ympärillä. Oli vuosi 2013, ja SKS:ssa ryhdyttiin julkaisemaan blogia. Kaikki muu oli valmiina, mutta blogilta puuttui nimi. Sisäisen nimikilpailun ja monien kahvipöytäkeskustelujen tuloksena meillä oli paljon ehdokkaita, joista valita. Enää en kuitenkaan muista, paljonko ehdotuksia kaikkiaan tuli ja millaisia ne olivat. Uskon tämän johtuvan siitä, että kun eräs kollega mainitsi, että tällainenkin ehdotus on tullut kuin Vähäisiä lisiä, laskeutui saliin lyhyt hiljaisuus ja sitten kuului kuin yhdestä suusta: ”Se se on!” Nimiehdotus tuli Ossilta mainioine ossimaisine perusteluineen.

Ossi on itse muistellut nimiasiaa 14.3.2014 juhlablogissa Vähässä paljon seisoo – yksivuotias SKS-blogi. Ossin viimeinen blogikirjoitus Aleksis Kiven farssivirike ilmestyi lokakuussa 2018.

____________________________________________

Muistoja Ossista kokosivat Hanna Karhu, Sakari Katajamäki ja Sirkka-Liisa Mettomäki. Heidän lisäkseen muistojaan jakoivat Niklas Alén, Reeta Holopainen, Niina Hämäläinen, Irma-Riitta Järvinen, Henna Keränen, Tuomas M. S. Lehtonen, Pirjo Mäkilä, Juha Nirkko ja Tarja Soiniola.

Yksi vastaus artikkeliin ”Ossi Kokko in memoriam

  1. Muistan toki pikkujoulujen juontajana. Mainio uskomusolentohahmo. Emme olleet yleensä paljon tekemisissä, koska olimme eri osastoilla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.