Onko syksyssäsi kekrin mentävä aukko?

Muovisia kurpitsoja, limaisia hämähäkkejä, kimaltelevia pääkalloja. Tällaisena – pikimustana ja kirkuvan oranssina – kaupat tarjoilevat piristystä pimeään syksyyn. Halloween on rantautunut Suomeen kaupallisella kärjellä, mikä ärsyttää monia. Halloweenin kotoinen serkku, sadonkorjuun kunniaksi vietetty kekri, on puolestaan pysynyt monille vielä outona ja hahmottomana.

Joulun ja juhannuksen välillä on pääsiäinen, mutta juhannuksesta jouluun on pitkä taival. Syksyssä on selvästikin juhla-aukko, jota on yritetty täyttää niin halloweenin kaltaisilla tuontitavaroilla kuin yhä aiemmaksi syksyyn valuvilla pikkujouluilla. Viime vuosina olen saanut olla mukana pohtimassa, olisiko kekristä jälleen kansanjuhlaksi. Talonpoikaiskulttuurisäätiön kekriprojektissa on kehitelty ja kokeiltu monien yhteistyökumppaneiden kanssa erilaisia konsepteja: kekrikemuja, kekrirokkia ja ravintoloiden kekrimenuita.

Kekri ei ole kuitenkaan pelkkien projektien varassa: vuosi vuodelta korviin kantautuu yhä useammin kuulumisia jos jonkinlaisista kekritapahtumista eri puolilla maata. Kaupunkiviljelijät iloitsevat sadostaan kekrikekkereillä, syysmarkkinoita ja kyläjuhlia vietetään kekriteemalla ja mökkinaapurit laittavat mökkinsä talviteloille yhteisillä kekrisyömingeillä. Espoon WeeGeen syyskekkereihin 26.10. kävijät toivotetaan tervetulleiksi kekripukiksi, velhoksi, noidaksi tai vaikka kummitukseksi pukeutuneena. Paikan päällä on mahdollisuus askarrella itselleen kekripukkinaamio, meksikolainen kuolleiden päivän naamio, taikasauva tai velhonhattu. Myös Helsingissä Sederholmin talon koko perheen kekrikekkereillä askarrellaan, leikitään, lauletaan ja ennustetaan kekrin tunnelmissa 31.10. Kirkkonummella Ravintola Patakukossa kekriä vietetään 2.11. illallisen, tulishown ja Kukkolan tuolit -teatteriesityksen merkeissä. Jopa Alko mainostaa riistan seuraksi sopivia viinejä ja oluita teemalla ”Kekri on syksyn juhla”.

Kekrinvieton yleistymistä seuratessa on ollut kiinnostavaa huomata, että juhlan ovat ottaneet omakseen aatteellisesti monenlaiset piirit. Uskonnottomille ja vapaa-ajattelijoille kekri kelpaa hyvin, koska sillä ei ole joulun ja pääsiäisen tapaan raskasta kristillisen perinteen painolastia. Toisaalta kirkoissa järjestetään sadon siunaamisia ja muistellaan pyhäinpäivänä vainajia, kuten kekrin aikaan on ennenkin tehty. Uuspakanallisille liikkeille kekri on ollut jo pitkään yksi vuodenkierron tärkeimmistä juhlista.

Kekrissä tuntuu kiteytyvän monia ajankohtaisia trendejä, jotka innostavat sen viettoon. Yhteisöllisyyden kaipuu yhdistyy lähi- ja sesonkiruokabuumiin, ja lapsillekin halutaan opettaa, mistä ruoka tulee. Kekrin juhliminen muistuttaa luonnon kiertokulusta ja perinteiden jatkumosta – ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävästä elämäntavasta. Kekrin voisi jopa julistaa ”sukupolviälykkääksi” juhlaksi, kuuluuhan sen viettoon menneiden sukupolvien muistaminen ja ajatus tulevien satojen turvaamisesta. Aikoinaan ajateltiin, että kekriyönä vainajat käyvät tarkastamassa, miten tiluksista on pidetty huolta. Nykyään vainajia muistellaan pyhäinpäivänä viemällä kynttilöitä haudoille – tai karnevalistisemmin pukeutumalla luurangoiksi halloweenin hengessä.

Amerikan-serkulla ja kekrillä on vainajien lisäksi paljon muutakin yhteistä: molempien juuret juontavat maatalouskulttuurin vuodenkiertoon ja iltojen pimennyttyä valomagialla, kuten soihduilla ja kurpitsa- ja naurislyhdyillä, on ollut molempien vietossa tärkeä osansa. ”Karkki vai kepponen” -sanailun sijaan kotoperäinen kekripukkimme on ollut herkkujen lisäksi kiinnostunut myös tehdyistä töistä: ”Onko pellavat jo kehrätty? Ja että tuleeko sitä kestitystä – vai rikonko uunin?”

Visuaalisesti houkutteleva puoli kekrissä on se, että siihen liittyvä mielikuvastomme ei ole muiden vuotuisjuhlien tapaan vielä vakiintunutta. Monet kekrikemut ammentavat ideoita 1800-luvun maatalouskulttuurista, mutta kekriä voi hyvin viettää myös ilman ruutuessua, lammasturkkia ja tuohinaamaria. Syyskuussa ilmestyneessä, maailman ensimmäisessä kekriaiheisessa lasten seikkailukirjassa Ahmattien yö kirjailija Kreetta Onkeli ja kuvittaja Jussi Kaakinen ovat sijoittaneet kekriyön sankareiksi violettitukkaisen goottimummon lapsenlapsineen ja kuolleita sukulaisiaan kestitsevän kartanonherra von Lapion – jonkinlaisen Nalle Wahlroosin hengenheimolaisen.

Kenties myös vastakkainasettelusta halloweenin ja kekrin välillä olisi aika luopua: kukin koostakoon syysjuhlastaan sellaisen keitoksen kuin itse mielii – aineksia löytyy runsaasti niin läheltä kuin kaukaa. Nykyään juhlaideoita on yhä helpompi löytää myös netistä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran nettisivuilla on kekri-vuotuisjuhlapaketti, joka sisältää muistitietoa kekrinvietosta eri puolilta Suomea sekä tietoa syysjuhlaperinteistä ympäri maailmaa meksikolaisesta kuolleiden päivän vietosta brittiläiseen Guy Fawkes Nightiin ja saksalaiseen Oktoberfestiin. Talonpoikaiskulttuurisäätiön kekri.fi-sivustolla julkaistiin tänä syksynä materiaali, joka tarjoaa päiväkodeille ja kouluille ideoita siitä, mitä teemoja kekrin avulla voidaan opettaa ja miten eri oppiaineiden sisältöjä voidaan integroida kekriprojektin muodossa. Sivustolla on vinkkejä myös kekrijuhlien järjestämiseen. Kenties syyslomalle lähtöä voitaisiin ensi vuonna juhlistaa koulun yhteisillä kekrikemuilla tai taloyhtiön syystalkoot päättää jo tänä vuonna kekribileisiin? Kekrin hyviin puoliinhan kuuluu ajankohdan joustavuus: aikoinaan sitä juhlittiin eri puolilla Suomea sitä mukaa kun syystyöt oli tehty, mikkelinpäivän ja pyhäinpäivän välisenä aikana.

SKS:n tutkimusosastolla vietämme kekriä lokakuun lopussa yhteisen lounaan merkeissä, nyyttäriperiaatteella syyssadosta nauttien. Pukukoodina on nurinpäin käännetyt vaatteet, maagisen poikkeusajan kunniaksi. Mahtaakohan itse Kekripukki ilmestyä paikalle tivaamaan tulosvastuuta?

5-vuotias Benjamin koristeli kekripukkipiparit Seurasaaren kekritapahtumassa Mikkelinpäivänä 29.9.2013.

5-vuotias Benjamin koristeli kekripukkipiparit Seurasaaren kekritapahtumassa Mikkelinpäivänä 29.9.2013. (Kuva: Kati Mikkola)

”Kekri oli marraskuun 1. päivä. Juhla naurispaistikkaisineen, sian, lampaan, lehmän paistineen, kehäjuustoineen ja oluvineen. Silloin oli kissaviikot ja vapaaviikot palvelijoillakin, silloin kans juhlittiin. Ja jokainen oli vapaa. Tärkeemmät vaan tehtiin.” SKS KRA. Iitti, V. Lindberg KRK 61:358.1935-36.

”Kekri oli marraskuun 1. päivä. Juhla naurispaistikkaisineen, sian, lampaan, lehmän paistineen, kehäjuustoineen ja oluvineen. Silloin oli kissaviikot ja vapaaviikot palvelijoillakin, silloin kans juhlittiin. Ja jokainen oli vapaa. Tärkeemmät vaan tehtiin.”
SKS KRA. Iitti, V. Lindberg KRK 61:358.1935-36. (Kuva: Kati Mikkola)

Kati Mikkola

Tutkijatohtori Kati Mikkolan erikoisalaa ovat kansanperinteen kerääjät, isänmaallisuus eliitin ja kansan näkökulmista, uutuuksien vastustus 1800-luvun Suomessa sekä maallistuminen ja uskonnollisuuden muutos. Tällä hetkellä hän tekee tutkimusta Koneen Säätiön rahoittamassa Helsingin yliopiston ja SKS:n tutkimushankkeessa Rajavetojen kulttuuriperintö: perinnearkistot suomalaisuuden rakentajina.

Yksi vastaus artikkeliin ”Onko syksyssäsi kekrin mentävä aukko?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *