On ilmoja pidellyt

Pintatasolla sääjorinoita ironisoiva sutkaus on mitä tärkein sosiaalisten jännitteiden ukkosenjohdatin. Varmaan se on karulla tavallaan pelastanut useamman keskustelunalun kuin turmellut, eikä toimisi ellei small talk -pinnan alla olisi isoja ajatuksia. Kuulostelemiamme mielialojakin kuvaamme sääsanastolla: millainen on ilmapiiri, mistä tuulee, onko lähimmäisemme tyyni, myrskynmerkki vai jopa aurinkoinen.

On jotenkin yllättävääkin, että kiinnostuksemme säähän ei hiivu hiukkaakaan, vaikka kesälomat on pidetty ja useimmat meistä ovat sisätöissä. Emme enää elä taloudessa, jossa hallanvaara oli aika armoton tulosvaroitus. Säätä seurataan silti tarkoin, ja sen ennusteita kommentoidaan tyyliin ”sehän lupasi lämpenevää” tai ”sehän lupasi sadetta”. Subjekti ja käytetty verbi synnyttävät vaikutelman salaperäisestä säiden säätelijästä. ”Se” kuulostaa yliluonnollisiin yltävältä, suuremmalta kuin meediona toimiva tiedotusväline tai meteorologi.

Ennen oltiin sään tarkkailussa omatoimisempia, ja tarvittavat asiantuntijatkin löytyivät omalta kylältä. Heitä ei kiinnostanut pätkääkään naapurikunnan sää, valtakunnasta tai maailmasta puhumattakaan. Toisaalta ennuste oli pitkäkestoisempi: syksyn merkeistä ajoitettiin kevään eteneminen, joulun ja loppiaisen välillä tarkkailtiin valmiiksi koko vuosi. Nykyisetkin paikalliset sääprofeetat ulottavat lausuntonsa pitemmälle kuin tiukasti muutamaan vuorokauteen pitäytyvät ilmatieteen edustajat. Näiden ryhmien dialogi lienee valitettavan vähäistä, samoin sen tutkimus. Ilmeisesti liian luonnontieteellistä asiaa perinnetieteilijöille ja päinvastoin. Sosiaalipsykologit voisivat yrittää.

Kansanrunousarkiston hakemistoissa sääperinteestä ei ole pulaa. Kalendaariperinne- ja sananlaskukortistot lähestyvät asiaa vuodenkulun tai ydinsanan kautta. Laajin kokonaisuus on kuitenkin osana kansanuskon kortistoa, jonka luo pääsee kävelemällä suoraan arkistosalin perälle. Kun siellä kyykistyy, edessä on säätietoutta seitsemän laatikollista, toistakymmentätuhatta korttia. Päivystysvuoron ratoksi arvoin sieltä kustakin pääluokasta pari esimerkkiä: lyhyen oppimäärän,  jolla voi koettaa lyödä keskustelukumppanin ällikällä loppuvuoden aikana.

Luonnonilmiöt:

”Märkä syyskuu tekee kuivan lokakuun.” Nokia.
– Naseva kvartaalitieto, siis kauppalasta eikä firmasta.

”Iltarusko ilma hyvä, aamurusko päivän paska.” Luumäki.
– Tenavien Ressu on koppinsa katolla parodioinut tämän muotoon ”rusko keskellä päivää, ei järjen häivää”, lintu Kaustisen myötähykertäessä.

Eläimet:

”Jos kissa makaa kuono ylöspäin ja hampaat irvisä, tulee pahoja ilmoja.” Mouhijärvi.
– Kissan omistajat, älkää tarkkailko liian kauan jos haluatte olla varmoja.

”Kun hevosen kavion ympäröi jääkerros, niin tulee suoja.” Porin maaseurakunta.
– Muistamme samalla Suomenhevosen päivää 6.9.

Kasvit:

”Jos tatti alkaa aikaisin kasvaa, jäätyy meri heti. Kalaa merkitsee tattien paljous.” Soikkola.
– Inkeriläiset sienestäjät yhdistivät ravinnon- ja tiedonsaannin.

”Ei pihlaja yhdes vuodes kahta tarakkaa kanna, s.o. kun pihlajas on hyvin marjoja tuloo vähäluminen talvi.” Kurikka.
– Tästä on satoja kortteja puolesta ja vastaan. Kiistely jatkuu yli maakuntarajojen ja niiden sisällä.

Ihmisen toiminta:

”Kun pudottaa sokeripalan kahvikuppiin ja jos se pirisee, niin tulee sade.” Kärsämäki.
– Vaihtelua rahakuplien kyttäämiselle, niille harvoille jotka laillani vielä sokeria käyttävät.

”Jos haiku männöö muahan ni tulloo pahat ilemat.” Kangasniemi.
– Kyse ei ole japanilaisesta runosta vaan savusta.

Joissakin arkistomuistiinpanoissa on kommentoitu sanontaa: ”Jos vanhat merkit paikkansa pitävät.” Kyse on juuri sään merkeistä, ja sanonta on yleistynyt vasta toisen maailmansodan jälkeen, kun mikään muukaan ei ollut kuten ennen. Nykyisten säiden oikkuja ja ennustamattomuutta perustellaan usein ilmastonmuutoksella. Näitäkin tarinoita on jo taltioitu Ilmastonmuutos-keruussa, ja onneksi ilmoja on vielä riittänyt.

Yksi vastaus artikkeliin ”On ilmoja pidellyt

  1. Uskoisin, että joku ilmatieteilijä innostuu, jos joku heiluttelee nenän alla setelinippua. Ulkoinen rahoitus on päivän sana…

    Konsensus lienee, että osassa sananlaskuista ei ole järjen häivää, mutta osalle niistä, jotka kertovat ihan lähituntien tai -päivien säästä, on olemassa fysikaalinen selitys.

    Näitä juttuja sivutaan sään popularisoinneissa (katso esimerkiksi Ursan ”Ilmakehä, sää ja ilmasto”-kirjaa), mutta systemaattista tutkimusta ei kai ole tehty. Kai?

    Odotamme sitä setelinippua?

Vastaa käyttäjälle Otto Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *