Navigointitaitoja, uskoa ja vähän taikaakin – keskiaikaista esineistöä ulkosaaristossa

Väitöskirjantekijälle työstä irtautumisen taidot ovat välttämättömiä, jotta kunto kestää perille eli valmistumiseen saakka. Kuvittelin irtautumisen onnistuvan erinomaisesti Hangosta Tukholmaan suuntautuvalla kilpaveneen siirtoreissulla, mutta päädyinkin yllättäen ulkosaaristossa aiheeni pariin, keskiaikaisten veistosten äärelle. Tästä syntyi ajatus kirjoittamalla tuoda esiin, millaista keskiajalta säilynyttä aineellista kulttuuriperintöä, erityisesti puuveistoksia ja alttarikaappeja, on säilynyt lounaisessa ulkosaaristossamme sekä pohtia miten ja miksi tämä esineistö on saaristoon kulkeutunut. Samalla sain syyn perehtyä aihepiiriin liittyvään kirjallisuuteen.

Jurmo
Purjehdusreittimme kulki Hangosta Trunsön saarelle ja sieltä Jurmon kautta Kökariin. Suomen lounaiseen ulkosaaristoon kuuluva Jurmon harjumainen saari on kautta aikain ollut merkittävä välietappi avomerellä matkatessa. Jurmon nykyinen kappeli rakennettiin 1846 kyläasutuksen yhteyteen lähelle tiheän, istutetun mäntymetsän reunaa. Tarinan mukaan Kustaa Vaasa (1498–1560) määräsi Jurmon metsät poltettaviksi kostoksi saarelta käsin harjoitettavasta merirosvoudesta. Kappelia ympäröi pieni hautausmaa, josta avautuu huikea näköala eteläiselle saaristomerelle.

Jurmon kappeli ja hautausmaa

Jurmon kappeliin sisään astuessa huomio kiinnittyy ensin keskikäytävä yläpuolelle ripustettuun, näyttävään votiivilaivaan sekä saarnatuoliin, joka on mahdollisesti valmistettu jo 1600-luvulla Korppoon kirkkoon. Kappelissa on kuitenkin myös esineistöä katolisen uskon ajoilta: Alttariseinustalle on kiinnitetty Elina Räsäsen lyypekkiläiseksi arvioima, 1400-luvun puoliväliin ajoitettu Pyhä Anna itse kolmantena -veistos, jossa Marian äiti Anna, Maria ja Jeesus-lapsi istuvat tiiviisti sylikkäin [kuva]. Pyhimyksen sisäänsä sulkenut kaappi on aikojen kuluessa hävinnyt. Tammesta valmistetun veistoksen 1700-luvulle ajoitettu väritys sekä jalustassa kiinni olevat sorvatut, punavihreät, alaosastaan marmorimaalatut puolat kertovat veistoksen vaiheista keskiajan jälkeen: on ehdotettu, että se olisi emäseurakunta Korppoon kirkossa 1600-luvun puolivälissä mainittu Anna-veistos.

Pyhä Anna itse kolmantena

Toinen kappelissa sijaitseva keskiaikainen esine – relikvario tai sen osa – on kiinnitetty kappelin sisäänkäynnin yläpuolelle. Ainoastaan toinen reliefinä toteutetuista kuva-aiheista, ns. armonistuin, on näkyvillä Maria- ja lapsi -aiheen jäädessä esineen taakse piiloon. Esineen vaaleansinivalkoinen väritys viittaa esineen myöhempään “koristeluonteeseen” – keskiajalla esineen tornia muistuttavan huipun keskellä olevassa aukossa lienee siis säilytetty reliikkiä eli pyhäinjäännöstä. Relikvarion seinän puolelle piiloon jäävään reliefiin on kuvattu taivaallisella valtaistuimella istuva Isä Jumala kannattelee edessään ristiinnaulittua Kristusta. Jumalalla on päässään kruunun ja mitran yhdistelmä. Kuva-aiheeseen yleensä liittyvä Pyhän hengen kyyhky puuttuu. Arkeologi ja taidehistorioitsija Visa Immosen teettämän, puunäytteestä tehdyn radiohiiliajoituksen mukaan esineessä käytetty puu olisi kaadettu aikavälillä 1275–1390, mutta itse esine on voitu valmistaa paljon tätä myöhemminkin, siis varastoidusta puusta.

Miten nämä esineet ovat sitten ulkosaariston pieneen luterilaiseen kappeliin päätyneet? Ensinnäkin on hyvä muistaa, että saaristo ei “ulko”-etuliitteestään huolimatta suinkaan kuulunut keskiajalla periferiaan: sen saaret olivat asutettuja ja ne tarjosivat elintärkeitä suojasatamia ja välietappeja Itämerellä purjehtiville kauppalaivoille. Maastosta löytyvien raunioiden perusteella on arveltu, että Jurmon saarella on sijainnut kirkko tai kappeli jo 1200-luvulla. Esineistö on saarella voinut olla niukkaa tai se on tuhoutunut puisten rakennusten kohtaloksi usein muodostuneiden tulipalojen yhteydessä. Sekä relikvarion, Anna-veistoksen että saarnatuolin on arveltu olleen alun perin käytössä 1430–1440 -luvuilla rakennetussa Korppoon kirkossa, jossa on säilynyt melko huomattava määrä eriaikaisia pyhimyksiä, Maria tai Kristusta esittäviä veistoksia. Tunnetuimpia näistä lienee peräti 1170/80 -luvuille ajoitettu romaaninen Neitsyt Mariaa ja Kristus-lasta esittävä veistos (ns. Korppoon madonna), joka on tällä hetkellä esillä Suomen Kansallismuseon perusnäyttelyssä. Pähkinäpuusta valmistettu, aikoinaan vahvoin värein maalattu ja jalokivi-imitaatioin koristeltu veistos on Tobias Kunzin tuoreen tutkimuksen mukaan valmistettu Keski-Ruotsissa, Uppsalan-Linköpingin alueella toimineessa ja sinne Luoteis-Saksasta tai Ala-Reiniltä siirtyneessä työhuoneessa.

Kökar
Nimikkoalttareilleen asetettuja veistoksia on aikoinaan sijainnut varmasti myös Jurmosta puolenpäivän purjehdusmatkan päässä Kökarissa, Hamnöön saaressa sijainneen fransiskaanikonventin kirkossa ja jo sitä edeltäneissä seurakuntakirkoissa. Näiden veistosten myöhemmistä kohtaloista ei ole tietoa. Viimeistään 1400-luvun puolivälissä tiheään asutulle saariryhmälle perustetun luostarin esineistö joutui hajalleen reformaation yhteydessä 1500-luvulla luostarin omaisuuden konfiskaatiossa eli takavarikossa ja luostarin toiminnan lakatessa. Osan luostarin monilla alttareilla käytössä olleista kalkeista eli ehtoollismaljoista katsotaan kuitenkin siirtyneet paikallisen seurakunnan käyttöön. Esineiden myöhemmistä käyttötavoista ehkä hämmästyttävin on 1970-luvulla havaittu keskiaikaisen ehtoollismaljan hyödyntäminen viiritankona 1846 rakennetun tapulin huipulla. On arveltu sen toimineen jonkinlaisena maagisluonteisena suojana.

Kökarin konventin raunioille rakennetussa kappeli- ja näyttelytilassa havainnollistetaan karttapiirroksin ja paikalta löytynein esinein, että luostarin käytössä on ollut Itämeren eri kolkilta tuotua esineistöä. Kökar mainitaan jo 1200-luvun lopulle ajoitetussa tanskalaisessa purjehdusväyläselostuksessa. Reitti kulki Ruotsin Blekingestä Öölannin länsisivuitse ja Gotlannin Visbyn kautta, Ahvenanmaan eteläpuolitse Hangon kautta Tallinnaan. Sen välietapeista mainitaan Kökarin lisäksi Maarianhaminan lounaispuolella Lemlandissa sijaitseva Lemböte, jossa on säilynyt Pyhälle Olaville omistetun kappelin raunio. Gotlannin saaren länsipuolitse kiertävää reittiä saapuivat oletettavasti myös monet Itämeren eteläisen rannikkoalueen kaupungeissa, Stralsundista, Rostockista ja erityisesti Lyypekistä tilatut kirkolliset esineet ja taideteokset Suomeen – joskaan eivät välttämättä suoraan, vaan Tallinnan kautta. Turkulaisporvarit kävivät 1400-luvulla kauppaa erityisesti Gdanskin (Danzig) kautta, johon purjehdittiin myös suoraan. Gdanskin kautta lienee tuotu myös ne monet itäpreussilaisiksi tai sleesialaisiksi katsotut alttarikaapit ja veistokset, joita mantereenkin kirkoissa on säilynyt.

Katolisen kirkon kultissa tarvittava esineistö – alttarikaapit, krusifiksit, ehtoollisastiastot ja liturgiset astiat – eivät todennäköisesti tulleet saaristoon suoraan, koska niiden hankinta edellytti huomattavaa varallisuutta ja kansainvälistä suhdeverkostoa. Todennäköisimmin tilaaja ja rahoittaja istui Turun raadissa porvarina tai kaniikkina tuomiokapitulissa, ja hänellä oli sukulais- ja maanomistussuhteittensa tai prebendaoikeuksiensa kautta läheinen yhteys lahjoitusta vastaanottavaan  pitäjänkirkkoon. Asiakirjalähteet vaikenevat näihin lahjoituksiin liittyvistä yksityiskohdista, mutta joskus itse esineeseen tehdyt merkinnät voivat tuoda lisävalaistusta näihin käytäntöihin.

Korppoosta museoon
Elokuussa vuonna 1871 Emil Nervanderin johtama Suomen muinaismuistoyhdistyksen retkikunta dokumentoi kirjoittamalla ja piirtämällä Korppoon kirkon sekä Korppoon kappelina keskiajalla toimineen Houtskarin kirkon esineistöä. Osa tästä esineistöstä siirrettiin myöhemmin Suomen Kansallismuseon edeltäjän, Valtion historiallisen museon kokoelmiin. Retkikunnan dokumentoimiin esineisiin kuului1500-luvun alkuun ajoittuva pyhimyskaappi, jonka kultapukuinen keskusfiguuri – oletettavasti Maria – sekä ovien eri pyhimyksiä kuvaavat maalaukset, olivat vielä löytöhetkellä verrattain hyvin säilyneet. Kaapin oveen oli maalattu hankinta-ajaksi arveltu vuosiluku 1508 sekä lahjoittajasta kertova teksti, “Oloff andersson in korpe soken”. Nimi on yhdistetty korppoolaissyntyiseen Turun pormestariin, jolla tiedetään olleen kaupallisia yhteyksiä ainakin Gdanskiin ja Stralsundiin. Itämeren alueen taidetuotantoa ja kauppaa tutkineen Jan von Bonsdorffin mukaan pyhimyskaapin veistoksen ja maalausten tyyli viitta itäpreussilaiseen tai sleesialaiseen alkuperään, joten se on hyvinkin voitu lastata juuri Gdanskissa. Oven sisäpuolelle maalattu näkymä, jossa horisonttiin on kuvattu yksimastoinen purjealus, etualalle kolmimastoinen koggi sekä pieni lastauksessa tai lastin purussa avustava vene. Kuva on valitettavasti suurelta osin tuhoutunut varhaisessa yrityksessä siirtää se kankaalle – paradoksaalisesti kyllä tarkoituksena ehkä luoda maalaukselle puulevyä stabiilimpi alusta. Maalauksen aihe yksityiskohtineen käy enää ilmi Nervanderin retkikunnan nuorimman jäsenen, vasta 17-vuotiaan Albert Edelfeltin lyijykynäpiirroksesta, joka esittää lastin purkua Aurajoen suulla – tai mahdollisesti jopa itse lastiin kuuluneen alttarikaapin matkaa sen valmistajalta tilaajalle. Aihe on toteutettu eri tekniikalla ja tyylillä kuin muuta ovipaneelien aiheet ja on siten mahdollisesti maalattu myöhemmin.

Se lisäksi, että kirkkoihin ja kappeleihin hankittiin esineistöä ja kuvia Itämeren alueen suurista kaupan ja käsityön keskuksista, hansakaupungeista, ei siis ole tavatonta, että esineet ovat tämän jälkeen siirtyneet alkuperäisiltä sijoiltaan. Niiden taustat ja syntyhistoriat ovat kiinnostaneet senkin jälkeen, kun ne ovat menettäneet merkityksensä tai niiden merkitys on huomattavasti muuttunut osana uskon harjoittamista. Keskiaikaisten veistosten ja alttarikaappien myöhempiin vaiheisiin perehtynyt Elina Räsänen ja Muinaismuistoyhdistyksen retkiin perehtynyt Leena Valkeapää ovat tuoneet esiin muuallakin esiintyvän ihmekertomuksen tapaisen tarinan, jota vielä 1800-luvulla kerrottiin Kalannin kirkon, nykyisin hampurilaisen mestari Francken työhuoneen tuotantoon kuuluvaksi katsotusta alttarikaapista: se olisi uinut rantaan haaksirikkoutuneesta venäläisestä laivasta.

Auringonlasku Hamnössä

Purjehtiessamme ikivanhoja merireittejä myötäillen saarten ja satamien väliset etäisyydet hahmottuivat aivan uudella tavalla. Karttaan merkityt hylyt herättivät pohtimaan niitä vaihtelevia luonnonolosuhteita, joissa ihmisten, raaka-aineiden, arkiesineiden sekä luksustuotteiden kuljettaminen on vuosisatoja sitten tapahtunut. Kind of Magic -veneemme irtautuessa Kökarin Sandvikin vierasvenesatamasta kallioisten saarten takaa noussut merisumu peitti äkisti näkyvyyden. Ajoimme hiljaa moottorin avustuksella ulapalle ja otimme suunnan Ahvenanmeren yli Tukholmaan. Sumu hälveni lähes taianomaisesti ja näimme vielä viimeisen vilahduksen Kökarin kirkosta.

Katri Vuola

Kirjallisuutta:

  • Bonsdorff, Jan von 1993. Kunstproduktion und Kunstverbreitung im Ostseeraum des Spätmittelalters. SMYA 99. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys.
  • Hiekkanen, Markus 2003. Suomen keskiajan kivikirkot. Kirjokansi 87. 3. uud. painos. Tallinna: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Immonen, Visa [2009]. Golden Moments. Artefacts of Precious Metals as Products of Luxury Consumption in Finland c. 1200-1600. II Catalogue. Archaeologica Medii Aevi Finlandiae XVI.  Helsinki: Suomen keskiajan arkeologian seura.
  • Nervander, Emil (2010). Kesämatkoja Suomessa. Ahvenanmaalla ja Turun seudulla. Käännös Markus Hiekkanen; johdanto Leena Valkeapää; viitteet, lähteet ja kuvatekstit Markus Hiekkanen ja  Leena Valkeapää. SKS:n toimituksia 1263. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Kunz, Tobias 2007, Skulptur um 1200. Das Kölner Atelier der Viklau-Madonna auf Gotland und der ästhetische Wandel in der 2. Hälfte des 12. Jahrhundert. Studien zur Internationalen Architektur- und Kunstgeschichte 45. Michael Imhof Verlag, Petersberg: Deutscher Verein für Kunstwissenschaft.
  • Nikula, Sigrid 1973. Åbolands prosteri I: Borgå stift: Del I. Finlands Kyrkor – Suomen Kirkot 7. Helsingfors: Museiverket.
  • Räsänen, Elina 2009. Ruumiillinen esine, materiaalinen suku. Tutkimus Pyhä Anna itse kolmantena -aiheisista keskiajan puuveistoksista Suomessa. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 116. Helsinki: Suomen muinaismuistoyhdistys.
  • Räsänen, Elina & Leena Valkeapää 2014, Sukupuolten tulkintoja ja ”venäläisiä tyyppejä”: Kalannin alttarikaapin varhaisesta tutkimushistoriasta. Suomen Museo 2013, vk. 120. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys.

FM Katri Vuola (Helsingin yliopisto) valmistelee keskiaikaisen Turun hiippakunnan kirkollisia puuveistoksia käsittelevää väitöskirjaansa SKS:n tutkimusosastolla. Tutkimusta rahoittaa Koneen Säätiö.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.