Muistitietoaineisto kertoo Stalinin vainojen muistoista kirjoittamisen merkityksellisyydestä

Vuosi sitten Vainojen uhrien muistopäivänä 27.1.2020 SKS julkaisi muistitietokeruun Stalinin vainojen muistot. Muistelukirjoituksia ja erilaisia oheisaineistoja, kuten asiakirjoja, lehtileikkeitä ja kirjeitä, saapui keruuseen yhteensä yli 1 100 sivua (tulostiedote 24.9.2020).

Keruu käynnistettiin toimittaja Unto Hämäläisen aloitteesta. Huolimatta siitä, että arviot vainojen uhrien lukumäärästä – 8000–25 000 tapettua tai kadonnutta suomalaista – ovat pysäyttäviä, aihetta on tutkittu verrattain vähän ja tuhansien uhrien kohtalo on yhä hämärän peitossa. Vähälle huomiolle ovat jääneet myös vainojen uhrien läheisten muistot ja kokemukset sukua koskettaneista vainoista. Miten perheet ja suvut ovat yrittäneet selvittää vainojen uhrien kohtaloita, ja mitä on saatu selville? Mitä vainoista elossa selvinneet ovat kertoneet jälkipolville kokemuksistaan, ja mitä tapahtuneesta ajatellaan tänä päivänä? Muun muassa näihin kysymyksiin SKS:n muistitietokeruu etsi vastauksia.

Ja vastauksia myös saimme; keruu tuotti hienon aineiston. 143 ihmistä kirjoitti meille vainoihin liittyvistä muistoistaan ja kokemuksistaan. Moni oli liittänyt mukaan uhreja koskevia asiakirjoja, lehtileikkeitä, kirjeitä ja valokuvia sekä vainoista hengissä selvinneiden itsensä kirjoittamia muistelmia. Tekstimuotoista aineistoa karttui yli 1100 sivua, ja kuvia vastaanotettiin 144 kappaletta.

Työ aineiston järjestämisen, luetteloinnin ja kuvailun parissa on ollut paitsi äärettömän kiinnostavaa, ajoittain myös raskasta, sillä kertomukset todella pysäyttävät. Pidätysten, pakkosiirtojen, työ- ja vankileirielämän ja teloitusten kuvaukset menevät suoraan ihon alle, samoin kerronta siitä, millaiset jäljet terrori jätti vainoista hengissä selvinneisiin ja heidän läheisiinsä. Kirjoitukset ovat koskettavaa ja rankkaa luettavaa; ylisukupolviset epätietoisuuden, häpeän ja surun tunteet nousevat aineistosta voimakkaasti esille.

Kun kirjoituksiin malttaa tutustua rauhassa, niistä voi kuitenkin löytää myös muita, valoisampia sävyjä. Erityisesti vainojen uhrien kohtaloiden selvittämiseen, muisteluun ja muistoista kirjoittamiseen kytkeytyy paljon myönteisiä ajatuksia ja kokemuksia.

Selvitystyön tuloksena on esimerkiksi löydetty uusia sukulaisia ja korjattu katkenneita yhteyksiä. Moni kirjoittaja kertookin hyvän olon tunteista, joita liittyy paitsi uusiin sukulaisiin tutustumiseen, myös mahdollisuuteen jakaa ja käydä läpi suvun historiaa, muistoja ja kokemuksia. Eräs vastaajista kirjoittaa:

Ailin minä löysin netin sukupuuohjelman avulla. Jännitin yhteydenottoa, sain käännösapua jotta sain sähköpostin venäjän kielelle. Pian Aili jo vastasikin, soittikin. – –  Tuntuu hyvältä löytää uusia sukulaisia, vaihtaa kuvia, kertomuksia.  Aili on nyt meidän uusi ”täti”, rakas sellainen. (SKS KRA. STALIN 36. 2020.)

Useampi kirjoittaja kertoo myös päässeensä vierailemaan löydettyjen sukulaisten kanssa suvun historian kannalta merkittävissä paikoissa. Suvun kotiseutumaisemissa liikkuminen kietoo menneisyyden ja nykyhetken, jo edesmenneiden ja yhä elossa olevien historiat, konkreettisesti yhteen. Näin suvun historian jatkuvuuden ja toisaalta oman elämän ainutkertaisuuden kokemus piirtyvät esille erään kirjoittajan kerronnassa:

Olin onnekas kun löydin tutkimusteni yhteydessä neljännen polven serkkuni ja kävimme hänen kanssaan äitini entisen kotikylän Törölän alueella, Hietamäen entisellä kirkkoalueella ja hautausmaalla, jossa ristejä oli maassa pitkin ja poikin. Sinne suvun jäseniä on muinoin haudattu. – – Oli mahtava tunne kulkea äidin suvun kylän alueella niitä hiekkateitä pitkin ja ajatella kaikkia niitä talojen asukkaita, jotka siellä ovat vuosisatoja eläneet ja asustaneet. Oli todella vapauttavaa ja puhdistavaa olla siinä hetkessä. Kellua järvessä katsellen sinitaivasta ja nauttia kesäpäivän lämmöstä. Tuntea suurta kiitollisuutta elämästään. (SKS KRA. STALIN 104. 2020.)

Selvitystyön mahdollistamien sukulaiskohtaamisten lisäksi myös itse selvittämis- ja kirjoitustyö sellaisenaan koetaan tärkeäksi. Eri lähteistä koottujen tiedonpalasten kokoaminen yhteen ja muovaaminen kokonaiseksi kertomukseksi on monin tavoin merkityksellistä:

Olen kirjoittanut enoni tarinan myös sukuamme ajatellen. Tuntuu tärkeältä yrittää koota yhteinen muisti, liittää pienet palaset toisiinsa kokonaisuudeksi, jotta maailmanhistoriaan liittyvä pala sukumme historiaa säilyisi, jotta voisimme oppia siitä jotain. (Ebba Riikonen. SKS KRA. STALIN 51. 2020.)

En ole koskaan Lauria tavannut, ei myöskään isäni, joka syntyi Suomessa elokuussa 1938, eikä kukaan nykyisin elossa olevista sukulaisista. Silti Lauri ja hänen kohtalonsa ovat sukumme muistissa ja olen aktiivisesti kertonut hänen tarinaansa 1990-luvulla syntyneille lapsilleni. Tulen kertomaan sen myös mahdollisille tuleville lapsenlapsilleni. Laurin tarinassa yhdistyy suuria historian linjoja, pienen ihmisen voimattomuutta, meitä kaikkia tunnetasolla koskettava asia – nuoren ihmisen varhainen ja turha kuolema – ja jotain henkilökohtaista. – -Kun luin tästä tiedonkeruuhankkeesta, ajattelin heti, että Lauri ansaitsee sen, että nämä tiedot hänen elämästään säilyvät ja ovat myös tarvittaessa tutkijoiden käytössä. (SKS KRA. STALIN 110. 2020)

Kuvassa on Lappalaisen perhe Pyhäjärvellä. Kuva on otettu lähetettäväksi perheen pojalle Heikille Neuvostoliittoon.  Keruuseen vastanneen Ebba Riikosen eno Heikki Aapraminpoika Lappalainen loikkasi Neuvostoliittoon 1932, joutui karkotukseen ja työ- ja vankileireille. Hän  selvisi hengissä, tapasi Kazakstanissa puolisonsa ja he pääsivät muuttamaan Suomeen 1966. SKS KRA

Kirjoitukset kertovat, että Stalinin vainojen muistoista kertominen on yhtäältä menneisyyden tapahtumien käsittelemistä, tulkintaa ja niiden ymmärrettäviksi tekemistä nykyhetkessä. Toisaalta menneisyydestä kertominen näyttäytyy myös keinona kunnioittaa jo edesmenneen sukulaisen muistoa ja tehdä suvun historiaa näkyväksi. Menneisyyden ja nykyisyyden välisen vuoropuhelun ohella kirjoittaminen suuntaa myös tulevaan: moni kertoo kirjoittaneensa vainot kokeneen sukulaisensa tarinan, jotta tiedot säilyisivät sukulaisten ja tutkijoiden käytettävissä myös jatkossa.

On tärkeää, että nyt kerätyt muistot Stalinin vainoista ja vainojen uhreista säilyvät tallessa SKS:n arkistossa eivätkä unohdu. Moni tarina on kuitenkin vielä kertomatta ja monen uhrin vaiheet selvittämättä. Siksi SKS aloittaakin Stalinin vainojen muistot -keruulle jatkohankkeen vuosille 2021–2022. Jatkohankkeen aikana tehdään haastatteluita ja kerätään vainoja koskevia alkuperäisaineistoja, kuten kirjeitä, valokuvia ja asiakirjoja.

Uuden hankkeen kuulumisia odotellessa kannattaa ottaa suunta arkistoon ja tulla tutustumaan jo kerättyihin kirjoituksiin ja muuhun aineistoon. Tervetuloa tutkimaan!

Elina Pesonen

Elina Pesonen on toiminut SKS:n arkistossa määräaikaisena arkistotutkijana vuonna 2020.

Yksi vastaus artikkeliin ”Muistitietoaineisto kertoo Stalinin vainojen muistoista kirjoittamisen merkityksellisyydestä

  1. Kiitos tiedoista. Selvitän täällä ensin Juho Heikkosen lähiomaiset Jyväskylästä. Hänen tyttärensä Erna Echina kuoli viime kesäkuussa täällä Kokemäellä. Ernan sisar asuu Petroskoissa, mutta tiettävästi heillä on sukua Jyväskylässä!

Vastaa käyttäjälle Irja Röntynen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *