Muistitietoa Stalinin vainoista tallennetaan nyt verkkolinjoilla – etähaastatteleminen pandemia-aikana

SKS:n Stalinin vainojen muistot -hanke (2021−2022) on ollut käynnissä kuluvan vuoden alusta alkaen. Hanke on jatkoa viime vuonna järjestetylle muistitietokeruulle, ja sen tavoite on haastattelujen avulla kerätä sekä tallentaa tietoa Stalinin vainot kokeneiden sekä heidän jälkeläistensä kokemuksista. Lisäksi hankkeessa vastaanotetaan alkuperäisaineistoja, kuten kirjeenvaihtoa, käsikirjoituksia ja valokuvia SKS:n arkistoon.

Kun koronapandemiasta johtuen fyysisiä kontakteja ja siten myös perinteisesti kasvotusten tehtäviä haastatteluja on turvallisuussyistä jouduttu välttämään koko alkuvuoden ajan, hankkeen ensimmäiset muistitietohaastattelut on toteutettu etäyhteyksin. Jo lyhyessä ajassa etähaastatteleminen on opettanut paljon – sekä haastattelujen teemojen että menetelmien näkökulmasta.

Kuva: Tiina Räihä, SKS

Käytännössä etähaastattelu tarkoittaa sitä, että haastattelu toteutetaan verkkovälitteisesti tai puhelimitse. Teknisiä vaihtoehtoja on nykyään tarjolla useita ja toimivinta ratkaisuja pohtiessa olennaisinta onkin ollut ensin tapauskohtaisesti ja yksilöllisesti kartoittaa, mikä haastattelumenetelmä on niin haastateltavan kuin myös äänitteen arkistoinnin ja tietosuojan näkökulmasta kulloinkin sopivin ja tarkoituksenmukaisin vaihtoehto. Aina etähaastattelu ei eri syistä johtuen tule kyseeseen, joten ne eivät edelleenkään korvaa täysin kasvokkain toteutettavia haastatteluja.

Oral History Society kannustaakin kattavassa etähaastatteluohjeessaan ensin punnitsemaan sitä, kannattaako etähaastatteluja tehdä nyt vai voisiko haastatteluja lykätä, kunnes niitä on turvallisempaa jälleen tehdä kasvokkain. Etähaastatteleminen on kuitenkin usein toimiva vaihtoehto ja se on mahdollistanut Stalinin vainojen muistot -hankkeen haastattelujen aloittamisen pahasta pandemiatilanteesta huolimatta.

Siinä missä tekninen toteutus on lähinnä käytännön kysymys, suurempi etähaastattelujen mukanaan tuoma mullistus on ehdottomasti ollut uudenlaiseen vuorovaikutukseen totuttelu haastattelutilanteissa. Haastattelijan ja haastateltavan välinen luottamus ja yhteys heijastuvat aina aineiston laatuun sekä sisältöön. Luottamus ja vuorovaikutuksellinen yhteys ovat erityisen tärkeitä haastatteluissa, joissa käsitellään sensitiivisiä, kipeitä tai mahdollisesti traumaattisiakin aiheita. Etenkin toisen tai kolmannen polven jälkeläisille ylisukupolviset muistot sukua koskettaneista kokemuksista – pidätyksistä, teloituksista, pakkosiirroista, katoamisista tai vankileiriolosuhteista Stalinin vainojen aikaisessa Neuvostoliitossa – voivat olla juuri tällaisia.

Etähaastattelut ovatkin pakottaneet analysoimaan yhä tarkemmin haastattelutilanteiden vuorovaikutuksen anatomiaa kuten sitä, millaisista tekijöistä luottamus haastattelijan ja haastateltavan välillä syntyy. Etähaastatteluista jää uupumaan moni jopa triviaalilta tuntuva asia, jotka samassa tilassa ollessa edesauttavat haastattelijan ja haastateltavan välisen luottamuksen syntyä. Sellaisia ovat esimerkiksi haastattelusuostumuslomakkeen käyminen yhdessä läpi, nauhurin virittäminen sopivalle etäisyydelle tai haastattelun jälkeen lähdön tekeminen. Niiden lomassa tullaan usein puhuneeksi myös kaikesta varsinaiseen aiheeseen liittymättömästä. Myöskään spontaanit kutsut kahvipöydän tai perhevalokuva-albumin ääreen eivät ole poikkeuksellisia, vaikka haastattelijan kestitseminen tai sukuvalokuvien jakaminen eivät missään nimessä ole edellytyksiä haastatteluun osallistumiselle. Kaikki nämä jaetut tuokiot kuitenkin usein myötävaikuttavat avoimen ja luottamuksellisen ilmapiirin syntyyn.

Vaikka haastatteleminen verkon välityksellä eroaa kasvokkain tehtävistä haastatteluista, etukäteispelkoni siitä, onnistuvatko haastattelut lainkaan, ovat onneksi osoittautuneet turhiksi. Etähaastattelemisessakin kokemus opettaa tekijäänsä. Nopeasti kävi esimerkiksi selväksi, että erityishuomiota olisi kiinnitettävä siihen, että etähaastatteluissakin jäisi riittävästi tilaa hiljaisuuksille. Siinä missä kasvokkaishaastatteluissa on helppoa viestiä sanattomasti esimerkiksi pään nyökäytyksillä tai hymyillä, huomasin etähaastatteluissa aluksi täyttäväni hiljaisuuksia omilla ylenpalttisilla hyminöillä ja ynähdyksilläni – ihan vain mahdollisimman selvästi viestiäkseni yhä kuuntelevani. Hiljaisuus voi kuitenkin itsessään olla merkityksellistä ja antaa tilaa mahdollisille jatkoajatuksille tai assosiaatioille. Havainnon tehtyäni osaan paremmin jättää tilaa hengähdystauoillekin.

Olosuhteiden sanelema tilanne on myös tuonut uudenlaisia mahdollisuuksia mukanaan. Stalinin vainojen suomalaisuhrien historia on osa kansainvälisten muuttoliikkeiden sekä siirtolaisuuden historiaa ja vainot kokeneiden jälkeläisiä asuu yhä ympäri maailmaa. Etähaastattelujen myötä myös muualla kuin Suomessa asuvia henkilöitä voidaan matalalla kynnyksellä haastatella. Tiedossa onkin nyt haastateltavia Venäjältä, Ruotsista ja aina Yhdysvalloista asti.

Pohdimme tutun tutkijan kanssa, että etähaastattelu onkin todennäköisesti huomattavasti suurempi shokki perinteisiin haastattelumenetelmiin tottuneelle haastattelijalle kuin itse haastateltavalle. Moni jo haastatelluista on ollut pandemian vuoksi etätöissä ja siten heistä on tullut verkkokokousohjelmiin tottuneita konkareita. Osa on puolestaan halunnut rohkeasti hyödyntää etähaastattelua tilaisuutena opetella uusia tietoteknisiä taitoja. Joillekin etähaastattelu on tuntunut jopa mieluisammalle vaihtoehdolle kasvokkaishaastattelun sijaan. Parhaimmillaan omasta kodista ja verkkovälityksen mahdollistaman etäisyyden päästä haastattelun tekeminen voi olla myös vuorovaikutuksen näkökulmasta paljon toimivampi ratkaisu kuin haastattelun tekeminen samassa tilassa monen metrin turvavälillä ja kasvot maskien peitossa.

Kuten myös tutkijat Anne Häkkinen ja Emmi Villman ovat haastattelussaan (9.2.2021) tuoneet esiin, teknisen toteutuksen sijaan tärkeämpi haastattelun sujuvuuteen vaikuttava tekijä onkin haastateltavan viestintäalttius. Jokainen haastateltava suhtautuu haastattelutilanteeseen eri tavalla ja myös haastateltavien suhde haastattelun varsinaiseen teemaan vaihtelee. Sisältönsä puolesta etähaastattelut ovatkin aivan yhtä yksilöllisiä kuin perinteisemmät haastattelut.

Osa Stalinin vainojen muistot -hankkeen haastateltavista on toisen tai kolmannen polven jälkeläisiä, joiden vanhemmat, vanhempien sisarukset tai isovanhemmat ovat joutuneet Stalinin vainojen uhreiksi tai kadonneet Neuvostoliitossa. Osalla haastateltavista suhde vainot kokeneeseen sukulaiseen on puolestaan kaukaisempi, mutta mielenkiinto selvitystyöhön on voinut syttyä muun sukututkimuksen, yleisen historiakiinnostuksen tai aiheeseen liittyvän julkisen keskustelun viriämisen myötä. Monille etähaastattelu on selvästi ollut merkityksellinen kokemus sekä tilaisuus jakaa oman sukulaisen kohtaloa usein vuosikymmeniä ympäröineen epätiedon, vaikenemisen ja toisaalta selvitystyön herättämiä tunteita.

Riippumatta haastattelumenetelmästä tavoitteena on yhtä kaikki saada Stalinin vainojen muistoja tallennettua ja arkistoitua tutkijoille sekä tuleville sukupolville. Ennen kaikkea etähaastattelut ovatkin mahdollistaneet sen, että hanke on lähtenyt hyvin käyntiin haastavista ajoista huolimatta. Kiitos siitä kuuluu kaikille avoimesti, ennakkoluulottomasti ja rohkeasti kokemuksiaan etähaastatteluissa jo jakaneille sekä kärsivällisesti kasvokkaishaastatteluaan yhä odottaville.

Meeri Siukonen

Lähteet:
Should we carry on interviewing during the pandemic? If so, how do we do so responsibly and effectively? Oral History Society.
Mononen, Suvi. Kenttätyö koronan aikaan. Jyväskylän yliopisto, 9.2.2021.  

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.