Miksi kirjoittaa muistitieto- ja perinteenkeruihin?

SKS:n keruutoiminta painottuu nykyisin valtakunnallisiin muistitietokeruihin, joita järjestetään vuosittain toistakymmentä. Jokainen keruu tuottaa arvokasta tietoa siitä, mitä tämän päivän ihmiset ajattelevat yhteiskuntamme eri ilmiöistä. Monet SKS:n keruihin vastaavista kuuluvat vastaajaverkostoon, johon voi liittyä kuka vain. Verkostoon kuuluu tällä hetkellä noin 450 eri sosiaaliryhmiin kuuluvaa naista ja miestä eri puolilta Suomea. Arkisto lähettää verkoston jäsenille henkilökohtaisesti jokaisen keruun esitteen. Verkostosta löytyy ihmisiä, jotka innokkaina odottavat keruukirjettä ja joiden identiteettiä keruihin vastaaminen selkeästi määrittelee. Vastaajaverkon jäsenet ovat kertoneet keruukirjeiden vastaanottamisesta seuraavanlaisesti:

Odotan aina innolla SKS:n kirjekuorta. Joskus harmittaa, jos kaikki kyselyt ovat sellaisia, mistä en tiedä mitään, mutta sitten tulee taas kirje, missä voi olla kaksi tai kolmekin mielenkiintoista kyselyä! Aloitan kirjoittamisen heti samana päivänä. Olen vuosien mittaan vastannut yli neljäänkymmeneen kyselyyn. (Vuonna 1943 syntynyt nainen)

Avaan hienoisella jännityksellä aina uuden keräyskirjeen! (Vuonna 1927 syntynyt mies)

Mikä saa ihmiset kirjoittamaan perinteestä ja elämästään arkistolle? SKS:n vastaajaverkoston jäsenille lähetettiin huhtikuussa 2017 kysely, jossa kartoitettiin vastaamisen motiiveja. Kyselyssä tiedusteltiin vastaajien keruutyölleen antamia merkityksiä: mm. miten vastaaminen sai alkunsa, mikä motivoi kirjoittamaan, minkälaisiin keruihin on mielekästä vastata ja mitä he itse toivoisivat kerättävän. Keruuseen vastasi 27 verkostolaista.

Kirjoittamisen velvollisuus ja palkitsevuus

Vastausten perusteella on paikannettavissa useita keskenään päällekkäisiäkin kirjoittamisen motiiveja. Ehkä arkistoimisen kontekstista katsoen itsestään selvimpänä motiivina hahmottuu velvollisuudentunne muistitiedon keräämistä kohtaan:

Palkinnot on tietenkin kiva asia, mutta perinnetiedon kartuttaminen ja tallentaminen on se, jonka tunnen velvollisuudekseni. Niin kauan, kun kynä kädessä pyssyy ja järki pelaa. (Vuonna 1935 syntynyt nainen)

Palakinto on sivuasia, mutta perinnetieto ja velevollisuus kirioottaa on pääasia. (Vuonna 1942 syntynyt nainen)

Olen hyvällä mielellä, kun olen saanut olla mukana Suomen kulttuurin ja perinteen tallentamisessa. Tämä on ollut suuri lisä kulttuuriharrastuksilleni elämäni aikana. (Vuonna 1928 syntynyt mies)

Perinnetiedon keruu ja tallentaminen koetaan tärkeäksi yhteisölliseksi velvollisuudeksi, josta kuitenkin samalla nautitaan ja joka tuo sekä iloa että tyydytystä. Perinteenkeruun velvoitteeseen yhdistyy usein ajatus siitä, että muistitieto pitää saada turvaan tutkijoille ja tuleville sukupolville. Niin kauan kuin muistaa ja pystyy muistoistaan kertomaan, on velvollisuus tallentaa tietonsa. Arkisto koetaankin nykymaailmassa turvallisena ja käytännöllisenä keruiden synnyttämien aineistojen sijoituspaikkana:

Mielestäni SKS:n arkisto on äärettömän tärkeä ennen nykyistä digiaikaa, jolloin kaikki on joissain tiedostoissa. Ei perinnetietous jää elämään ilman tällaista arkistoa. Onhan se ”pomminvarma”? (Vuonna 1937 syntynyt nainen)

Me kaikki tallennustyöhön osallistuneet voimme olla turvallisin mielin, työmme tulokset on varmassa tallessa SKS:n holveissa. (Vuonna 1935 syntynyt nainen)

SKS:n arkisto on oivallinen paikka tiedon säilyttämiseen. Siellähän tieto säilyy ja toivottavasti sellaisessa järjestyksessä, että se on helppo löytää. (Vuonna 1938 syntynyt mies)

Velvoitteen lisäksi keruihin vastaaminen on myös palkitsevaa. Arkistolta saatu positiivinen palaute, palkinnot ja maininnat ovat motivoivia tekijöitä, vaikka monessa vastauksessa palkitsemisen merkittävyyttä myös hieman hävetään. Ehkä yhteisölliseen perinteenkeräämisen velvollisuuteen on luvallisempaa ja helpompaa asemoitua, kuin riemuun henkilökohtaisista palkinnoista? Kuitenkin juuri omasta keruuvastauksesta poimitun lainauksen löytäminen esimerkiksi tutkimuksesta, historiikista tai keruuvastausantologiasta tuottaa suurta iloa:

Kirjoitin korteille muistaakseni Evakoista. Meni sitten aikaa ja Hämeenkosken pitäjäkirja tuli markkinoille. Isän ja äidin luona käydessä sitten minulle kerrottiin, että pitäjäkirjassa oli äidin kaalintaimien kasvatuksesta ja evakoiden tuntemuksista pitkät tarinat. Lähin naapurimme oli ollut tuohtunut, kun ei hänen asuttamaansa kantatilaa mainittu historiateoksessa, vaan oli jotain turinaa evakkojen elämisestä hämäläisten keskuudessa. Sillon mulla repesi. Pitäjän hakusanalla oli luettu aineistoja ja niiden joukossa olivat muistelmani. Tunne oli uskomaton. Minun kirjoittamani oli siirtynyt kirjaan ja historiaksi, niin kuin parempien tiedemiesten kuolemattomat aivoitukset. (Vuonna 1950 syntynyt mies)

En osannut itse pitää kirjoittamistani niin tärkeänä, kunnes sain Kalevalan päivänä joku vuosi sitten tunnustuspalkinnon. Ei se 1000 euron palkintokaan merkinnyt niin paljon, kuin se ryhmä tunnustuksen saaneita, joihin oli kunnia kuulua. (-) Tämä tapaus sai itsenikin arvostamaan tehtyä työtä. Ja johti päätökseen, että on se vaan vielä koetettava jatkaa. (Vuonna 1935 syntynyt nainen)

Olen käynyt pari kertaa Kansanrunousarkiston vieraana, viimeksi sen 70v.tilaisuudessa ja tunsin olevani osa yhteistä perintöä, kun näin omien kirjoitusteni kansioiden olevan juhlavassa seurassa, lähellä suuresti ihailemien ja kunnioittamieni Elias Lönnrotin ja Samuli Paulaharjun arvokkaita tuotteita. (Vuonna 1937 syntynyt nainen)

Ääni omille mielipiteille ja tunteille

Keruihin vastaaminen on myös väylä oman mielipiteen esiintuontiin. Arkistokirjoittaminen saattaa antaa monelle ”hiljaisemmalle” kirjoittajalle mahdollisuuden omille yhteiskunnallisille ja sosiaalisille kannanotoille, joille ei välttämättä ole aiemmin ollut tilaisuutta. Keruuvastaamista voikin analysoida myös eräänlaisena mielipidekirjoittamisen muotona:

Motiivit kirjoittamiseen tulee usein toisten kirjoituksia lukiessa. Joskus tekee mieli protestoida. Joskus on samaa mieltä ja joskus siitä saa uutta voimaa, kun pääsee tuomaan mielipiteensä julki. Perinnetietoa on mukava tallentaa toisten iloksi ja suruksi. Kirjoittaminen on myös terapiaa. Kun oikein v….tuttaa, niin pitää päästä lohkaisemaan joku juttu asiasta tai sen vierestä. (Vuonna 1938 syntynyt mies)

Onhan tämä vastaaminen antanut miellyttävän asioitten julkituomisen mahdollisuuden. (Vuonna 1928 syntynyt mies)

Verkostolaisille suunnatun kyselyn tuottamat vastaukset tuovat esiin myös sen, miten kirjoittaminen toimii monelle terapeuttisena muistelutyönä ja väylänä omien tunteiden käsittelyyn. Vastaajat kertovat tarpeesta ymmärtää ja jäsentää omia kokemuksia kirjoittamalla. Sanojen avulla on mahdollista luoda asioiden välisiä merkityssuhteita ja työstää tunteita. Vanhojen, jopa traumaattisten ja hiljennettyjen, asioiden työstäminen paperilla tuo niihin kirjoittamisen jälkeen etäisyyttä ja helpotusta:

Kun mieheni kuoltua jäin leskeksi, tämä kirjoittaminen on ollut ainoa tapa tehdä kunnollista surutyötä. Tai se sopii minulle, joka pidän sanoista. Sanat hoitavat, kantavat ja kukistavat. Niillä on suuri merkitys elämässäni. (Vuonna 1940 syntynyt nainen)

Luulen, että olen päässyt yli joistakin traumoista mm. ilkeistä opettajista, kun olen vain kirjoittanut ja maininnut heidän nimensäkin, sekä sotaorpoudestani, mikä oli ennen paha ja hävettävä asia. (Vuonna 1942 syntynyt nainen)

Ehkä tämä kirjoittaminen on myös terapeuttista. Elämä on ollut vaikeaa, evakkosukulaisteni ja omani ja koen voimakkaasti kärsityt vääryydet. Niitä ei voi sovittaa, ehkä kirjoittaminen tuo lievitystä. Olen kokenut pahimman minkä äiti voi kokea: vanhin poikani nukkui pois kolme vuotta sitten. Auttaisiko yhtään, vähääkään, jos jaksaisin ja osaisin siitä kirjoittaa. (Vuonna 1935 syntynyt nainen)

Uskon, että minun kirjoituksillani (ainakin joillakin) on tunneperäinen motiivi ja kun vanhoja asioita muistelee ilolla tai surulla niin jotenkin saan kuvan itsestäni ja maailmasta ajatuksiini. (Vuonna 1934 syntynyt nainen)

Kirjoittamisen terapeuttisuuteen liittyy selkeästi myös itseymmärryksen lisääntyminen. Kirjoittaessa oma minäkuva selkiintyy ja oma elämäntarina hahmottuu.

Vapaus omaan tyyliin ja omiin ajatuksiin

Kyselyn vastauksista hahmottuu myös se, miten muistitietokirjoittaminen ja keruuvastaaminen nähdään vapaamuistoisena, kaikille avoimena ja demokraattisena genrenä. Muutamassa vastauksessa korostuu oma ”tavallisuus”, mutta samalla tunne siitä, miten jokaisen vastaajan elämän kokemuksiin suhtaudutaan samalla arvostuksella:

SKS:n näen aineiston vastaanottajana ja instituutiona mielenkiintoisena, laajana ja meitä vastaajia arvossa pitävinä. Taidan pitää tärkeänä kerätä tietoa vanhoista ajoista erilaisten ihmisten kirjoittamana. (Vuonna 1934 syntynyt nainen)

Ymmärrän hyvin sen, ettei minulla olisi kykyä kirjan kirjoittamiseen. Vetäisin taatusti herneen nenääni, jos joku alkaisi karsia tekstejäni tai käskisi kirjoittaa uudestaan. Kansanrunousarkistoon on lupa kirjoittaa vapaasti, omin sanoin. (Vuonna 1949 syntynyt nainen)

Pidän erityisesti vastausten vapaamuotoisuudesta. (-) SKS:n perinnekyselyihin vastatessani koen miellyttävää vapautta. (Vuonna 1947 syntynyt nainen)

Kirjoitan aina kun jaksan ja jos mahdollista vapaamuotoisesti, uskon kirjoituksillani olevan hyvin vähän merkitystä ja siitä huolimatta olen kirjoittanut esim. SKS:n arkistoon siksi, kun olen halunnut saada sen kautta julki alimmalla ruohonjuuritasolla olevan kansalaisen kirjoittamia ajatuksia ja mielipiteitä tutkijoiden tiedoksi ja talletetuksi, koska oletan, ettei alimmalla ruohonjuuritasolla olevat kansalaiset juurikaan arkistoon kirjoittele. (Vuonna 1936 syntynyt nainen)

Arkistoonhan voivat kaikki kirjoittaa, kuuluupa mihin yhteiskuntaluokkaan ja ikäluokkaan tahansa. Pidän tärkeänä, että kaikesta ja kaikista meistä jää tietoja arkistoon tutkijoiden käyttöön. (Vuonna 1943 syntynyt nainen)

Tärkeimpänä pidän edelleen ihmisten henkilökohtaisten kokemusten tallentamisen. (Vuonna 1935 syntynyt nainen)

Muistitietokirjoitukset sisältävät tärkeää omakohtaista kokemusta kudottuna virallisen historiankirjoituksen ympärille. Lainauksista onkin abstrahoitavissa eräänlainen mikrohistorian agenda eli se, miten ”ruohonjuuritason” yksilöiden henkilökohtaisilla kokemuksilla koetaan olevan tärkeä merkitys haastettaessa perinteistä historiankirjoitusta.

Kaiken kaikkiaan vastaajaverkostolle lähetetyn kyselyn vastaukset paljastavat monitasoisen motiiviverkoston, jossa ei korostu pelkästään yhteisöllinen perinteenkeruun velvollisuus vaan myös monet yksilölliset tarpeet, joita kirjoittaminen palvelee. Miten paljon kirjoittamisen taustalla olevat motiivit vaikuttavat kirjoitusten muotoon ja sisältöön? Toisin muotoiltuna, miten paljon motiivit vaikuttavat lopulta myös siihen, minkälaisen kuvan aineistot rakentavat suomalaisesta yhteiskunnasta ja kulloinkin tarkasteltavana olevasta ilmiöstä? Keruiden tuottamia aineistoja hyödyntävät niin tutkijat, opiskelijat, toimittajat, kotiseutuaktiivit kuin myös eri asioista kiinnostuneet kansalaiset. Muistitietoaineistoja käytettäessä on tärkeää huomioida aineistojen syntyyn liittyvät lähdekriittiset kysymykset, eli kiinnittää huomio siihen millaisten kehysten puitteissa esimerkiksi arkistokirjoitukset ovat syntyneet. Keruuvastaajien motiivien kartoittamisella onkin tärkeä tehtävä muistitietokirjoitusten lähdekritiikin rakentamisessa ja aineistojen laajempien tuotantoehtojen tarkastelussa.

Lopuksi vastaus siihen, minkälaista muistitietoa kirjoittajat toivoisivat arkistojen ja tutkijoiden keräävän eli minkälaisen muistitiedon he itse kokevat tallentamisen arvoiseksi ja mistä he haluaisivat kirjoittaa. Kyselyn vastauksista paljastui hyvinkin ajankohtaisia keruutoiveita, kuten muun muassa oman työalan löytyminen, muuttoliikenne maalta kaupunkiin, avioliiton vaihtoehtoja, yhteisöasuminen, kannustajat elämässäni, teknologia ja robotiikka, hiljentyminen, terrorismin pelko ja pakolaisuus. Jos kiinnostuit SKS:n keruutoiminnasta ja haluat liittyä vastaajaverkostoon, voit lähettää liittymispyynnön osoitteeseen arkisto@finlit.fi tai soittaa 0201 131 231 / arkisto. Verkoston jäsenyys ei velvoita vastaamaan, mutta siihen liittymällä saat ajankohtaista tietoa keruista.

Lainaukset on poimittu SKS:n vastaajaverkoston jäsenille 4.4.–31.12.2017 suunnatusta keruusta: Minä suomalaisen kulttuuriperinnön kartuttajana – Kysely SKS:n arkiston vastaajaverkon jäsenille kirjoittamisen merkityksistä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *