Mielenterveyden mysteerin äärellä

SKS kerää parhaillaan mielenterveyteen liittyvää muistitietoa. Aihe on mitä ajankohtaisin, sillä mielenterveydestä keskustellaan tänään laajalti yhteiskunnan ja kulttuurin eri tahoilla. Esimerkiksi viimeisen parin vuoden aikana iltapäivälehdet ovat täyttyneet ”näin korona koettelee mielenterveyttäsi” ja ”koronakriisin jälkeen uhkaa mielenterveyskriisi” -tyyppisistä otsikoista. Kuluvan vuoden alussa mielenterveys nostettiin myös yhdeksi aluevaalien keskeisimmistä teemoista, kun moni ehdokas asetti mielenterveyspalvelujen saatavuuden vaaliteesiensä keihäänkärjeksi ja vaaleja nimitettiin ”mielenterveysvaaleiksi”. Tuskin kukaan meistä voi tänä päivänä välttyä mielenterveyttä koskevalta puheelta – niin olennaisesti se on ujuttautunut osaksi politiikan, median ja arjen keskusteluitamme.

Vaikka mielenterveyspuhe on tullut osaksi arkeamme, on kuitenkin epäselvää, mitä mielenterveys lopulta on ja miten se oikeastaan ymmärretään arkiajattelussamme. Jo terveyttä itsessään on historian saatossa kuvattu arvoituksena tai mysteerinä, jonka ratkaisemiseksi ja parhaan mahdollisen terveyden saavuttamiseksi on eri aikoina kehitelty mitä mielikuvituksellisimpia rohtoja ja välineitä. Nykyaika ei tee tästä poikkeusta. Esimerkiksi erilaiset kehon toimintoja ja aktiivisuutta mittaavat älylaitteet sekä verkossa tarjolla olevat itsehoito-oppaat näyttäytyvät ajallemme tyypillisinä keinoina parhaan mahdollisen terveyden saavuttamiseksi. Ne ovat osa aikamme individualistista kulttuuria, jossa (mielen)terveyden ylläpito on yksilön vastuulla ja tapa määrittää ihmisen yhteiskunnallista arvoa.

Nykypäivän vilkas keskustelu mielenterveydestä juontaa juurensa 1960–70-luvuilla tapahtuneeseen suomalaisen terveyspolitiikan ja terveydenhuollon murrokseen. Tällöin (mielen)sairauksien hoidon painopiste siirtyi sairaalahoidosta terveyden ylläpitoon ja ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön. Samalla alkoi muotoutua laaja mielenterveystyön rihmasto, jossa psykiatrinen laitoshoito on nykyään enää vain yksi, suhteellisen marginaalinen osa-alue. Tämä on hämärtänyt totunnaisia terveen ja sairaan välisiä määrityksiä ja luonut ”mielenterveydestä” epämääräisen ja hämärärajaisen kulttuurisen kategorian, jossa ei ole kyse enää vain muista vaan mitä suurimmissa määrin myös meistä itsestämme. Voidaankin sanoa, että mielenterveys on tänä päivänä pinnalla meistä jokaista koskettavana asiana, mutta epäselvää on, kuka tässä keskustelussa määrittyy terveeksi ja kuka sairaaksi – vai olemmeko lopulta kaikki jotain siltä väliltä.

On myös syytä kysyä, miten mielenterveyttä painottava keskustelu on vaikuttanut käsityksiimme vakavina pidetyistä mielen sairauksista, kuten skitsofreniasta. Keskustelu mielenterveydestä käy vilkkaana, ja sitä on luonnehdittu aiempaa avoimemmaksi, mutta koskeeko se oikeastaan vakavia mielen sairauksia? Vai onko pikemminkin niin, että mielenterveyden ylläpitoon ja lieviin mielenterveysongelmiin keskittyvä keskustelu marginalisoi edelleen vakavaa mielen sairautta ja sen kokijoita? Entä miten ”lievien” ja ”vakavien” mielenterveysongelmien ala ja raja oikeastaan ymmärretään arkiajattelussamme?

Oma kiinnostukseni mielenterveyspuheeseen pohjautuu reilu vuosi sitten valmistuneeseen väitöstutkimukseeni Johtolankoja hulluuteen. Tutkimus mielen sairastamiseen kytkeytyvistä kulttuurisista käsityksistä. Tutkimuksessani tarkastelin mielen sairastamiseen kytkeytyviä kulttuurisia käsityksiä ja niiden rakentumista pääasiassa 1900-luvulle ajoittuvien aineistojen pohjalta. Perinteen- ja kulttuurintutkijalle aihe on loputtoman mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä mielen sairaudet ovat olleet erityisen avoimia ja alttiita monenkirjaville kulttuurisille mielikuville ja uskomuksille. Niillä on ollut tilaa kasvaa ja kukoistaa, koska mielen sairaudet ovat ihmiskunnan historiassa aina olleet mystisiä ja vaikeasti käsitettäviä ja käsiteltäviä asioita niin lääketieteen kuin maallikkojenkin ymmärryksessä.

Väitöstutkimukseni osoitti, kuinka mielen sairauksista 1900-luvun mittaan esitetyt käsitykset peilasivat ikään kuin negaationsa kautta käsityksiä normaalina ja hyvänä kulloinkin pidetyn ihmisen ominaisuuksista. Esimerkiksi vuosisadan alun yhteiskunnallisessa keskustelussa mieleltään sairastaviin kytkettiin ei-toivottuja ominaisuuksia, kuten näkemyksiä laiskuudesta ja riettaudesta, joista ajan ihanneihmisen oli syytä pysytellä erossa. Nämä havainnot synnyttivät mielenkiinnon sitä kohtaan, millaiset kulttuuriset arvot ja yksilöihin kohdistuvat odotukset muovaavat nykyisiä mielenterveyttä koskevia keskustelujamme. Tutkijalle aiheen tarkastelu viestiikin paitsi terveyttä ja sairautta koskevista käsityksistämme myös esimerkiksi siitä, millaiseksi kulloinkin ymmärrämme ihmisruumiin ja -mielen sekä ihmisyyden olemuksen itsessään.

Kuva: Jukka Timonen, SKS.

Meneillään oleva Mitä on mielenterveys? -muistitietokeruu pyrkii osaltaan valottamaan mielenterveyden mysteeriä kysymällä, mitä on hyvä mielenterveys, miten sitä voi ylläpitää ja mikä mielenterveyttä uhkaa. Entä tulevatko mielenterveyden ongelmat mielestäsi kuulluiksi, miten näet koronapandemian vaikuttaneen mielenterveyteen tai oletko ollut mukana mielenterveysjärjestöjen toiminnasta? – Kerro sinäkin omat kokemuksesi ja käsityksesi. Voit käyttää kirjoittamisesi apuna muun muassa yllä olevia kysymyksiä. Vastausaikaa on 21.4.2022 saakka.

Anna Kinnunen

FT Anna Kinnunen työskentelee yliopisto-opettajana kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmassa Itä-Suomen yliopistossa. Hänen tutkimusintressinsä kohdistuvat (mielen) terveyteen, sairauteen, parantamiseen ja hyvinvointiin perinteen- ja kulttuurintutkimuksen näkökulmista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.