Matthias Salamniuksen kalevalamittainen kristillinen eepos vuodelta 1690

Kalevala ei ollut ensimmäinen suomenkielinen pitkä runomuotoinen teos eikä sen käyttämä runomitta pelkästään esikristillisten aiheiden kieli. Vuonna 1690 Matthias Salamnius julkaisi 2265-säkeisen runoelman Ilo-Laulu Jesuxesta.

Ilo-Laulu kertoo kristillisen evankeliumin moitteettomalla kalevalamitalla Mikael Agricolan sata vuotta vanhemman Passion pohjalta. Passio kokosi neljä evankeliumitekstiä yhdeksi tarinaksi. Salamnius muokkasi tämän tarinan helpommin hahmotettavaksi ja omaksuttavaksi. Teoksen 28 lukua rakentuvat suullisten laulujen pituisiksi ja kussakin on selkeä päähenkilö. Pitkä lopetusjakso puhuttelee suoraan lukijaa ja kertoo, miten evankeliumit ja kristillinen opetus pitäisi ymmärtää.

Jopa teoksen pitkä otsikko on kalevalamittaa:

Ilo-Laulu Jesuxesta
Lohdutus Lunastajasta
Syndymäst hyvä sanoma
Elämästä Ihmellinen
Aiwan Caunis Cuolemasta
Ylösnoususta iloinen
Paras poijes Lähdennöstä
Suomen kielellä sanottu
Suomalaisten suosioxi

Samoin runomuotoinen on tieto painopaikasta: ”Pani präntihin Turusa / JOHAN Winter, winhiästi.” Otsikkosivu kertoi tavalliselle lukijalle, mistä teoksessa oli kysymys. Oppineelle lukijalle oli teoksen ensimmäisessä painoksessa pidempi proosamuotoinen esipuhe, joka on varustettu viittauksilla antiikin filosofeihin ja Raamattuun.

Esipuheessaan Salamnius kertoo laatineensa teoksen piispa Gezeliuksen suosiolla Jumalan ylistykseksi. Hän kertoo halunneensa käyttää vanhaa suomalaista runomittaa, vaikka tietää sillä laaditun ja lauletun myös luvattomia asioita:

Waan että tämä on tehty niillä suomalaisten tykönä hywin tutuilla Runoi wärsyillä / ei ole Ihmex otettava, Sillä niincuin muilla kielillä on heidän erinomainen wärsyiensä muoto / josa yxikertainen Puhe suloisexi lauluxi käätään / niin ei ole meidän Suomen=Kieli tätä asiasa wähin osasta / Ja waicka me sen kyllä tiedämme / että tämän caltaisten Runolauluin cautta on ennen monta luvatoinda Asia coconpandu ja laulettu / Niin taita se sitä wähemmän tätä edesottamista estä cuin että meidän pitäis sen yhteisen Puheen sentähden poisheittämähän / Että se usein wäärin käytetän.(Salamnius 1690, esipuhe.)

Kalevalamittaa kansalle
Ilo-Laulu onkin ensimmäinen riimittömällä suullisen kaltaisella kalevalamitalla kirjoitettu, laajalle yleisölle suunnattu teos. Se painettiin piispa Gezelius vanhemman perustamassa kirjapainossa, joka oli erikoistunut uskonnolliseen opetuskirjallisuuteen. Aiemmin kalevalamittaa oli käytetty lähinnä kirjallistetuissa ja muokatuissa riimillisissä muodoissa. Ennen pohjalaista Salamniusta jotkut samoilta seuduin kotoisin olleet pappismiehet olivat tosin jo alkaneet käyttää suullisen kaltaista kalevalamittaa oppineissa onnittelurunoissaan. Nämä kuitenkin levisivät paljon Ilo-Laulua suppeammalle piirille.

Ilo-Laulu jälkeen riimitön kalevalamitta yleistyi muissakin painotuotteissa. Runolaulu oli ympäri Suomen niin tuttu ilmiö, että sävelmäviitettä ei yleensä tarvittu: yksinkertaiset runosävelmät olivat kaikille tuttuja. Heikki Laitisen mukaan ainakin kaksi Ilo-Laulun esittämiseen käytettyä runosävelmää on myös tallennettu, toinen Keski-Suomesta Keuruulta ja toinen Inkeristä Vuoleelta. Ne ovat tyypillisen suomalais-karjalaisen viisi-iskuisen niin kutsutun kalevalasävelmän muunnelmia, ilmestyneet julkaisussa Suomen Kansan Sävelmiä: Karjalan Runosävelmät numeroina 283 ja 376.

Kansa lauloi Ilo-Laulua kuten muitakin runojaan. Sen säkeitä kulkeutui myös osaksi muita suullisia runoja. Kun C. A. Gottlund julkaisi 1847 arkkiveisuna Vesilahdelta peräisin olevan kalevalamittaisen kertovan runon Elinan surma, hän kirjoitti ennen runoa ohjeen “Lauletaan kun Ilo-laulu Jesuksesta.”

Uskonnonopetusta kalevalamitalla
Salamnius kertoo esipuheessa laatineensa runon kiitokseksi ja ylistykseksi Jeesukselle, ja viittaa siihen, että tätä tulee kiittää kaikilla kielillä. Hän kertoo piispa Gezeliuksen rahoittaneen hankkeen siinä toivossa, että ”Jesuxen Christuxen tundemus tällä tavwalla yxinkertaisen cansan tykönä parenbaan muistoon tulis.” Teoksen keskeistavoite on siis ylistys ja kansanopetus.

Voi olla, että yhtenä tähän liittyvänä tarkoituksena oli myös korvata vanhoja kansanomaisia kristillisiä runoja puhdasoppisen luterilaisella tekstillä. Keskiaikainen kalevalamittainen Luojan virsi -sikermä oli vielä 1800-luvulla suosittu ortodoksisessa Karjalassa ja Inkerissä. Vaikka Ericus Erici Cajanus mainitsee Luojan virren alkusäkeet arvostavasti väitöskirjassaan vuonna 1699, ovat laulun kansanomaisuus ja apokryfiset piirteet luultavasti särähtäneet luterilaiseen korvaan.

Luojan virressä Maria tulee raskaaksi puolukasta, kadottaa vastasyntyneen lapsensa ja etsii tätä tieltä, kuulta ja auringolta apua kysellen. Aurinko lopulta auttaa näyttämällä tien ja nukuttamalla voimallaan Jeesuksen vangitsijat. Hiiden seppä yrittää vielä kahlita Jeesuksen, mutta oveluutensa avulla Jeesus saakin sepän itsensä kahleisiin. Omassa versiossaan Salamnius korostaa auringon täysin sivusta seuraavaa, tapahtumia todistavaa roolia kuin tähdentääkseen Luojan virrelle vastakkaista puhdasoppista opetusta: Jeesus nousee ylös omin voimin ja yksin Jumalan armosta.

Salamnius ei käytä kovin suuressa määrin myöhemmässä suullisessa runoudessa yleisiä ilmauksia, vaan luo aikansa kirkollisten tekstien pohjalta uutta runoa. Joskus hän kuitenkin korjaa kansanomaisia käsityksiä. Salamniuksella ”Itse pilwiä pitäwä” on pieni Jeesus-lapsi kapaloissaan, ei kansanrunon tapaan Ukko ylijumala.

Aikansa bestseller
Ilo-Laulusta tuli suosittu sekä rahvaan että eliitin parissa. Painoksia otettiin vuosisatojen kuluessa 19. Ensimmäisessä pitkässä kalevalamittaisen runouden kuvauksessa H. G. Porthan käytti Salamniuksen säkeitä paraatiesimerkkinään. Runo kuului myös 1800-luvun kirjastojen valikoimiin.

Vuonna 1836 Turun tuomiokapituli ei kuitenkaan myöntänyt Ilo-Laululle painolupaa, syynä lukuisat kielivirheet ja se, että teoksessa Jeesuksen elämä esitettiin satuna. Edellisenä vuonna ilmestynyt Kalevala oli kenties osaltaan muuttanut käsitystä vanhasta suomalaisesta runomitasta, eikä yhteyttä 1500-luvun evankeliumiteksteihin enää tunnistettu. Ilo-Laulun kiinteän yhteyden Agricolan Passioon tunnisti vasta Eeva-Liisa Bastman vuonna 2019.

Kati Kallio

Kirjoitus perustuu Eeva-Liisa Bastmanin, Kati Kallion ja Tuomas M. S. Lehtosen artikkeliin ”Vernakulaarin monta tasoa: Näkökulmia Matthias Salamniuksen runoon Ilo-Laulu Jesuxesta”, joka ilmestyi avoimessa verkkolehdessä Elore.
Ilo-Laulun ensimmäinen painos löytyy myös digitoituna Doriasta: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2017-00012193

Kati Kallio työskentelee tutkijatohtorina Suomen Akatemian rahoittamissa hankkeissa Moniselitteinen ja sekamuotoinen suullinen poetiikka: ilmaisun rekisterit ja uskon kerrostumat läntisessä Suomessa (2017–2020) ja Formulainen intertekstuaalisuus, temaattiset verkostot ja poeettinen variaatio itämerensuomalaisen suullisen runon paikalliskulttuureissa (2020–2024). Hän pohtii erilaisten runomuotojen välisiä suhteita ja niiden kantamia merkityksiä.

Yksi vastaus artikkeliin ”Matthias Salamniuksen kalevalamittainen kristillinen eepos vuodelta 1690

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *