Matkasta kirja, matkakirjasta tutkimus

Matkakirjallisuuden tutkimus on pieni mutta monitieteinen tutkimusala, joka keskittyy matkoihin liittyviin tieto- ja kaunokirjallisiin teksteihin. Tutkimuskohteet voivat olla vaikkapa matkaoppaita tai matkoista laadittuja kertomuksia, päiväkirjoja, reportaaseja ja esseitä. Aiempina vuosisatoina matkustamaan pääsivät vain harvat ja valitut, joten matkakirjat saattoivat tarjota aikalaislukijoille aivan uutta tietoa vieraista paikoista – ja myöhempien aikojen tutkijoille arvokasta tietoa kirjoittamisajasta.

Meidän aikanamme matkailu on yleistä, ja on vaikea löytää maailmasta kolkkaa, josta ei löytyisi tietoa muutamalla hiirenklikkauksella. Silti omakohtaisia matkakirjoja, matkablogeja ja lehtien matkajuttuja edelleen kirjoitetaan, julkaistaan ja luetaan. Kuten matkakirjailija William Dalrymple on todennut, matkakirjallisuuden suosiota selittää sen kyky keksiä itsensä aina uudelleen. Nykyisissä matkakertomuksissa korostuvat esimerkiksi irtiotot arjesta, itsensä voittamisen teemat tai niin sanottu vaihtoehtoinen matkustaminen. Olen kiinnostuneena seurannut, kuinka halu välttää lentämistä on viime aikoina lisännyt matkakokemusten jakamisen tarvetta sosiaalisen median kanavissa ja yleisötapahtumissa. Tämä suuntaus näkynee jatkossa yhä enemmän myös matkakirjallisuudessa.

Minät matkalla

Omassa tutkimuksessani keskityn suomeksi kirjoitettuihin tosipohjaisiin matkakokemuksiin, jotka on julkaistu kirjan muodossa vuosituhannen vaihteen jälkeen. Omakohtainen matka kerrotaan niissä lähes poikkeuksetta niin sanotussa minämuodossa, jossa aktiivin ensimmäinen persoona on läsnä. Kokijaan voidaan tekstissä toki viitata myös geneerisesti tai passiivimuotojen avulla.

Kirjaan tarttuvalle lukijalle minämuotoisuus viestii siitä, että kirjassa kuvatut näkymät, tuoksut, äänet ja tuntemukset ovat oletettavasti kirjoittajan itsensä kokemia. Tai ainakaan lukija ei voi tietää, missä määrin kerrottu kenties poikkeaa todellisista kokemuksista. Myös tekstin välittämät tiedot, tapahtumien tulkinnat tai kohdatuista ihmisistä tehdyt luonnehdinnat luetaan niin, että ne ovat tekijän arvojen, näkemysten ja ymmärryksen suodattamia. Toisaalta sekin on selvää, ettei kirjaan voi ottaa mukaan jokaista kokemusta ja havaintoa, joten kyse on aina rajatusta esityksestä.

Tekstin- ja kertomuksentutkimuksen näkökulmasta minämuotoisuus näyttäytyy kiehtovan moniulotteisena kerronnallisena toimintana. Tekstin tasolla minä on sekä se, joka kertoo, että se, josta kerrotaan. Samalla minä viittaa myös tekstin ulkopuolelle todelliseen tekijään, joka on tehnyt matkan ja kirjoittanut kirjan. Tekstilähtöisessä tutkimuksessani en kuitenkaan analysoi matkailevia kirjailijoita ja heidän minuuksiaan, vaan sitä, miten omakohtaisuus ilmenee matkasta laaditussa kirjallisessa esityksessä.

Muiden äänet

Minämuotoisuus ei tarkoita yksiäänisyyttä, vaikka kirjan muotona olisi päiväkirja. Matkailijan havaintoihin vaikuttavat edeltävät ja rinnakkaiset tavat nähdä asioita. Esimerkiksi kun Kyllikki Villa kuvaa saapumistaan Argentiinan La Plata -joen suulle matkapäiväkirjassaan Vanhan rouvan lokikirja (2004), hän muistelee samalla sekä omaa aikaisempaa kokemustaan että Olavi Paavolaisen käyttämää metaforaa samasta näkymästä. Paavolainen kuvaa vuonna 1937 ilmestyneessä kirjassaan Lähtö ja loitsu La Plataa vihreänharmaaksi hernekeitoksi, johon ”luonto sattumalta on unohtanut ripotella suolaa”. Se, että vierasta ilmiötä kuvataan jonkin kotoisan ja tutun asian avulla, on matkakirjallisuudessa tyypillistä. Villa täydentää näkymän kuvausta vertaamalla sitä myös kuravelliin.

”Vesi on jo hyvän aikaa ollut hernekeiton tai kuravellin väristä. Se leviää La Platan suulta kauas merelle. Siitä puhuu jo Paavolainen [kirjassaan Lähtö ja loitsu], joka teki matkansa 30 vuotta ennen meitä, ja me tulimme tänne 29 vuotta sitten, Saara ja minä. Piti oikein käydä ottamassa kuva, kun sitä velliä on nyt ihan horisonttia myöten. Siellä näkyy sininen viiva. Hurjan näköistä. Se joki on joskus kauan sitten ollut La Plata, hopea, ja nyt on ihan kuin seilattaisiin kuravellissä.” (s. 185, hakasulkeet ja kursivointi alkuperäiset)

Oman muiston ja kirjallisen viittauksen avulla yksityinen havainto laajenee yleiseksi, maisemaan kiinnittyy useita ajallisia kerroksia ja tekstiin tulee moniäänisyyttä.

Kerrottua puhetta

Moniäänisyyttä tekstiin tuo myös puheen esittäminen eri muodoissaan. Puheen referoinnissa voidaan käyttää epäsuoran ja suoran esityksen keinoja ja niiden yhdistelmiä. Erityispiirre matkakirjoissa on se, että matkailija käy matkanaikaiset keskustelut useimmiten jollakin muulla kielellä kuin suomeksi. Niinpä tekstissä usein jotenkin ilmaistaan, millä kielellä keskustelu on käyty. Kertoja voi esimerkiksi lainata yksittäisiä sanoja, esittää repliikit kahdella kielellä tai vain ilmoittaa, mistä kielestä keskustelu on suomeksi muokattu. Villan päiväkirjakertoja esittää kolmen ihmisen englanninkielisen keskustelun luovasti kieliä ja keinoja yhdistäen:

”Lounaalla oli vihreitä appelsiineja. Norman kysyi mitä nämä ovat, ja Marek sanoi että appelsiineja. Eiväthän ne voi olla oranges kun ne eivät ole orange! No ehkä ne ovat greenies, sanoi Marek. Se on minusta hyvää kielilahjakkuutta puolalaiselta merimieheltä.” (s. 168, kursivoinnit alkuperäiset)

Kertomisen arvoista kohtauksessa ei varsinaisesti ole se, että lounaalla oli vihreitä appelsiineja, vaan se, minkälainen vuorovaikutustilanne lounaalla syntyi. Kielellisen leikittelyn kannalta olennaiset sanat on jätetty englanniksi, vaikka muuten keskustelu esitetään suomeksi. Samalla suomenkieliseen tekstiin syntyy rinnakkainen kuulokuva englanniksi käydystä keskustelusta. Kerronnan välittämät keskustelut rakentavat myös sitä kuvaa, joka kirjan minästä syntyy lukijalle. Tässä katkelmassa korostuvat sanojen ja kielten merkitys.

Lähteet:
Paavolainen, Olavi 1978 [1937]: Lähtö ja loitsu: kirja suuresta levottomuudesta. Helsinki: Otava
Villa, Kyllikki 2004: Vanhan rouvan lokikirja. Helsinki: Like
Youngs, Tim 2013: The Cambridge Introduction to Travel Writing. Cambridge: Cambridge University  Press

Ilona Lindh

Ilona Lindh on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hän sai SKS:n Pentti ja Eeva Lylyn rahaston apurahan väitöstutkimukseensa, joka käsittelee kielen- ja kirjallisuudentutkimuksen keinoin kerronnallista vuorovaikutusta ja representaation keinoja suomalaisessa matkakirjallisuudessa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *