Lukupiireistä parhain

Keskimäärin kerran kuukaudessa vähän ennen iltakuutta Kirjallisuuden vientikeskus FILIn ovikello soi tiuhaan tahtiin. Joukko pääkaupunkiseudulla asuvia suomalaisen kirjallisuuden kääntäjiä kokoontuu lukupiiriin.

Lukupiirin idea syntyi muutaman kääntäjän yhteistuumin. Heistä yksi on puolantaja Iwona Kiuru, joka edelleen toimii piirin koollekutsujana. Toiminnan alkuvuosina kokoonnuttiin johonkin kivaan kahvilaan, mutta vuoden 2015 alusta lukien lukupiirin kotipesänä on ollut FILIn toimisto. Nykyään kokoontumisiin saapuu keskimäärin 10 kääntäjää, ja kohdekieliä on lähes saman verran. Yhteinen keskustelukieli on suomi.

Kääntäjien lukupiirikirjoja muutaman viime vuoden ajalta
Kääntäjien lukupiirikirjoja muutaman viime vuoden ajalta

Luettavaksi valitaan yleensä sellaisia kirjoja, joilla kääntäjät arvelevat olevan vientipotentiaalia ja kiinnostusta kotimaassaan. Melko usein luettava kirja edustaa aikuisten proosaa, mutta käsiteltävänä on ollut myös lasten- ja nuortenkirjallisuutta, sarjakuvaa ja tietokirjallisuutta. Lukupiiritapaamisiin saa osallistua, vaikka ei olisi ehtinyt lukea kirjaa kokonaan. On aina mukava tavata kollegoita. Kivaa on myös se, että kaikki osallistujat ovat niin sanotusti samalla viivalla: tapaamisiin osallistuu niin kääntäjäkonkareita kuin aivan uransa alussa olevia.

Parituntisen tapaamisen aluksi omasta lukukokemuksestaan kertoo kääntäjä, joka käsiteltävää kirjaa on ehdottanut. Keskustelu lähtee kieppumaan kirjan tyylin, aiheen, kertojan, juonen ja loppuratkaisun ympärillä. Kiinnostavaa on se, että jonkin maan jonkin tietyn kustantajan julkaisuluetteloon kirja voisi sopia kuin nenä päähän, jossain toisessa maassa taas esimerkiksi aihepiiriltään se ei ollenkaan kolahtaisi. – Parhaat keskustelut syntyvät tietenkin silloin, kun kirja herättää ristiriitaisia tunteita, toteaa Iwona Kiuru.

Sisällöiltään ja keskusteluiltaan mielenkiintoisia ovat lukupiirit, joihin on saatu mukaan myös itse kirjailija. On aina hienoa päästä kuulemaan kirjan taustoista: mistä aihe on syntynyt, mitä taustamateriaalia kirjailija on käyttänyt, onko joku toinen kirjailija vaikuttanut kerronnan sisältöön tai tyyliin, mitkä seikat kirjassa ovat täysin fiktiota tai mitkä kirjailijan leikkeitä omista elämänkokemuksistaan.

Kuitenkaan joka kerta kirjailija ei ole paikalla, mutta eipä hätää. Lukupiiriin kokoontuneet kääntäjät ovat kuin käveleviä maailmankirjallisuuden ensyklopedioita: keskustelun kuluessa käydään läpi niin historiallisia vertaisteoksia kuin kunkin maan nykykirjallisuuden trendejä. Kääntäjät ovat sivistynyttä väkeä!

Kirjailija Johanna Sinisalo keskusteli Helsingin kirjamessuilla 2018 Auringon ydin -romaaninsa kääntäjien kanssa ja totesi, että kukaan muu kuin kääntäjä ei lue kirjan tekstiä niin tarkasti. Tästä ”kääntäjän ammattitaudista” puhutaan myös lukupiirissä. On melko tavallista, että vaikka tarina olisi kuinka mukaansatempaava, kääntäjä alkaa välillä miettiä, miten ihmeessä ilmaisisin tämän tai tämän kohdan omalla äidinkielelläni. Kuriositeetin vuoksi voisi mainita myös erään kääntäjän havainnon: Minna Lindgrenin romaanissa Vihainen leski (Teos 2018) on sana helvetti 82 kertaa, perhana sentään vain 13 kertaa. Lindgrenin kirjan käännösoikeuksia on jo myyty muutamille kielialueille. Olisipa kiinnostavaa kuulla, miten voimasanojen viljely eri käännöskielissä on ratkaistu!

Kun selailen lukupiiritapaamisista tekemiäni muistiinpanoja, nousee esiin muutamia hauskoja ja yllättäviä seikkoja. Yksi niistä on Finlandia-palkintoehdokkaana olleen romaanin Eurooppalaiset unet (Emma Puikkonen, WSOY 2016) kohta, jossa kirjan henkilö kuvailee ympäristöään ”alan kuulla miten kivet ja möntit soivat, päästävät matalaa kumeaa mörinää, kuin jokaisen sisällä olisi kurkkulaulaja tai jokin alkueläin”. Uskokaa tai älkää, mutta kääntäjien joukossa on myös yksi kurkkulaulua harrastava virtuoosi, joka istunnon päätteeksi karautti näytteen taidoistaan.

Helmikuussa 2019 kääntäjien lukupiiri juhlii 10-vuotissynttäreitä. Lämpimät onnittelut!

Merja Aho

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.