Kuka pitää kirjallisuuden klassikoiden opiskelua tylsänä? Tuleeko joskus mieleen, että pitäisi lukea ja pitää esillä ainaisten Aleksis Kiven, Juhani Ahon ja Väinö Linnan sijaan enemmän marginaalisia kirjailijoita, lajeja ja aiheita. Toisinaan erilaiset teoriat ja näkökulmat kirjallisuuteen tuntuvat vievän tilaa toisiltaan, asettuvan vastakkain. Klassikoitakin luetaan harvoin odottamattomista näkökulmista.
Arkistossa, kaikenlaisen tiedon kierrätyskeskuksessa, asiat ja anekdootit tulevat vastaan yllättävissä yhteyksissä. Toimittaja Juha K. Virkkunen äänitti vuonna 1984 opastetun bussimatkan Nurmijärven Palojoelle. Oppaana Aleksis Kiven maisemiin toimi Veijo Meri. Matkalla Meri kertoo bussilastilliselle kuulijoita, että Aleksis Kivi oli aikanaan rohkea kirjailija ja käsitteli aiheita, joista vasta nyt on alettu kirjoittaa – esimerkiksi naisten välistä rakkautta.
Meri viitannee samana vuonna ilmestyneeseen Pirkko Saision Kainin tyttäreen, jota on pidetty ensimmäisenä suomenkielisenä avoimesti naistenvälistä rakkautta kuvanneena romaanina. Meren puhuessa bussi hurisee kovemmin ja kuulijakunta hiljenee, ollaanhan 1980-luvulla ja aihe on vaiettu. Merikin lisää, ettei ole viitsinyt tästä aiheesta Kiven tuotannossa toitottaa ympäriinsä, kun pelkästä vihjauksesta Kiven ja Charlotta Lönnqvistin suhteeseen syntyi niin kova meteli.
Mutta, Meri sanoo, miten tahansa Kiven Atalantta–runoelmaa lukeekaan, naistenvälisestä rakkaudesta siinä on kyse. Tätä tietoa et vielä löydä suomalaisen lesbo- ja queer-kirjallisuuden antologioista. Kiitos klassikoiden tuntemuksesta Veijo Meri. Ja kiitos Aleksis Kivi, varhainen lesborunoilija.
Erinomaista! Kiitos mielenkiintoisesta bloggauksesta. Nuo Kivi-lähteet ovat vähän vaikealukuisia, niin mä paan tähän vielä lainauksen runoelman lopustaa ja linkin pienen kirjallisuusseuran runoelman tekstiin.
”Mutta riensi Kaarin ihanaiseen helmaan,
kuni houreessa hän alasraukeni;
Atalantta hänen sylihinsä sulki,
hänen huulillensa painoi suutelman,
pyhän, lemmen tulta täys ja katsahti hän
vielä kerran häntä kohtaan suloisest.
Siitä kallistui hän lehdon kukkaskohtuun
kylmänä, kun sielu ruumiin kammion
heitti ainiaaks. Mut vielä kuolemassa
Atalantta vienoistansa syleili,
armahinta laulajaa, mi häiriössä
lemmen-hekuman ja kammon huovahti.
Hetki siirtyi; viimein Kaarin, aina helmois
kelmeen emäntänsä, päänsä kohotti
ylös rinnoilt kylmiltä kuin jää. Hän katsoi
hämmästyen kohden naista kalveaa.”
Ks. http://www.elisanet.fi/kuula_seura/kivi/atalantta.htm
Edellinen lainaus on googlattu Helsingissä kotipaikkaansa pitävän Toivo Kuula -seuran sivuilta
http://www.elisanet.fi/kuula_seura/
Sivuston Kivi-osion pääsivu on tässä: http://www.elisanet.fi/kuula_seura/alexis.html
Jos Veijo Meren näkemys Kiven ja Lönnqvistin suhteesta kiinnostaa enemmänkin, suosittelen vierailemaan kesällä Nurmijärven Kivi-juhlilla, jossa esitetään Meren tekstiin pohjautuva musiikkipitoinen näytelmä Aleksis Kivi. (Ja Kivi-juhlathan on siis Suomen vanhin yhtäjaksoisesti vapaaehtoisvoimin toteutettu kesätapahtuma, kannattaa jo siksikin vierailla siellä – esityspaikkana toimii Kiven nimeämä mäki Taaborinvuori, jossa kirjailija itse lapsena leikki!) Lisätietoja nettisivuilta: http://www.kivijuhlat.fi.
Mielenkiintoista! Minut yllätti jokin aika sitten Eino Leinon Rahan orja vuodelta 1912:
”Hän oli avannut viereisen huoneen oven.
Ja nähnyt peilistä, miten Signe riisui hänen vaimoaan, kuten Johannes itse oli tehnyt eilen iltapäivällä. Ja miten Signe suuteli tätä kaulaan ja miten Irene painoi kiinteästi hänen kättään vasten paljasta, hempeää poveaan.
Ja kummankin kasvoilla oli ollut ilme niin nautiskeleva ja autuaallinen, ettei Johannes voinut sitä vieläkään unohtaa.”
Katkelma teoksesta: Leino, Eino. ”Rahan orja.” iBooks.
Tämä saattaa olla tekijänoikeussuojattua aineistoa.