Kuolleiden muistamista, halloweenhassuttelua ja rauhoittumisen aikaa – siitä on opiskelijoiden syksy tehty

Luonnon väriloisto, pimenevät illat ja halloweenkrääsää pursuavat kaupat saivat Suomen kieltä edistyneille -kurssin monikulttuurisen opiskelijaryhmän pohtimaan syksyn juhlia. Tässä muutamien opiskelijoiden kirjoittamia ajatuksia syksyn juhlinnasta, kuolleiden muistamisesta ja vuodenaikojen muutoksista.

Kuva: Tuukka Lindholm, SKS 2019.

Kuolleiden päivä Romaniassa

Kuolleiden päivä tai valaistuminen (Luminatia) on hyvin tunnettu traditio Romaniassa. Se on yö, jolloin kuolleiden sielut vierailevat elävien maailmassa ja ihmiset menevät sytyttämään kynttilöitä rakkaidensa haudoille. Kuolleiden päivää vietetään joka vuosi 2. marraskuuta. Suosittujen legendojen mukaan kahden maailman väliset portit avautuvat marraskuun ensimmäisenä päivänä, ja nyt ne, jotka ovat jääneet välitilaan, voivat tulla käymään. Juhlaan liittyy paljon taikauskoa. Esimerkiksi tuona päivänä ei ole hyvä valittaa tai järkyttyä: sanotaan, että kuolleet eivät halua nähdä, mitä he ovat jättäneet jälkeensä.  Muistan osallistuneeni tähän juhlaan nuorempana, se oli minulle pelottavaa, koska en ymmärtänyt kuolemaa täysin siinä vaiheessa elämääni. Minulle on aina ollut mielenkiintoista, kuinka paljon ihmiset ovat sidoksissa kuolleisiin, koska he eivät voi hyväksyä sitä, että kuolema on osa elämää. 

Monta vainajien muistopäivää Venäjällä

Venäjällä ihmiset käyvät hautausmaalla henkilön kuoleman päivänä, joskus hänen syntymäpäivänä. Tärkeitä vainajien muistopäiviä ovat Radonitsa, vanhemman lauantai, Pyhän Kolminaisuuden päivä. Ihmiset tuovat herkkuja kuolleille, kukkia ja kynttilöitä. Esimerkiksi tuon aina suklaata ja ruusuja äidilleni ja sytytän savukkeen isälle, koska isäni piti tupakoinnista. Myös hautausmaalle on tapana tuoda hirssiä linnuille, koska uskottiin, että linnut ovat välittäjiä maailmojen välillä. Linnut syövät hirssiä ja se tarkoittaa, että he muistavat sukulaisiamme ja tervehtivät heitä. Venäjällä sanotaan, että kun lähdetään hautausmaalle, mennään tervehtimään.

Venäjällä hautausmaalla käyminen on tärkein rituaali muistella läheisiä ja sukulaisia. Käynnin aikana puhdistetaan hautapaikka, sytytetään kynttilä. Lisäksi keväällä tai kesällä istutetaan kasveja. Myös voi puhua kuolleelle hyviä sanoja, kuten muistan, rakastan, kaipaan sinua. Aamupäivä on paras aika vierailulle, jotta säilytetään kuolleiden rauha illalla ja yöllä. Käynnin jälkeen on tapana järjestää ateria: vaatimaton teenjuonti tai runsas päivällinen. Syödessä muistellaan vainajan elämää. 

Kuva: Tuukka Lindholm, SKS 2019.

Hauskoja halloweenmuistoja

Aiemmin olen asunut Itävallassa perheeni kanssa. Kerran halloweenin aikaan minulla oli viikon kestävä jääkiekkojoukkueen pelireissu. Yksi minun joukkuekaverini sanoi, että me voimme tehdä lapsille oman halloweenin pelireissun jälkeen. Ja niin me teimme. Ajoimme autot illalla pimeässä areenan parkkipaikalle. Jokainen lapsiperhe koristeli oman takakonttinsa. Pääkallot, kurpitsat, kynttilät ja muut teeman koristeet. Ja tietenkin paljon karkkia. Lapset menivät autosta autoon, kuten kadulla talosta taloon. Lopulta se oli tavallista parempi, ikimuistoinen kokemus.

Minä tykkään halloweenista, koska silloin me tapaamme ystävien kanssa. Koristamme talon ja ostamme erilaisia pukuja ja teemme pelottavan meikin tai laitamme kamalia tarroja vartaloon. Teemme hauskoja ja pelottavia pelejä. Esim. keitän makaronia, sitten laitan pienen lahjan makaronin sisälle. Lapsien pitää pitää silmät kiinni ja nostaa lahja ylös. Kun laittaa käden kattilaan, tuntuu että matoja ryömii. Kaikki tietävät, että lokakuun lopussa meillä on juhla. Nyt voimme juhlia tätä iloisesti, koska kaupat myyvät paljon hauskoja tavaroita.  

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Suomalaiseen kekriin on kuulunut seuraavan vuoden ennustaminen ja taikojen tekeminen. Muistelen heti Venäjän joulua, jos puhutaan taioista tai ennusteista. Venäjällä on hyvin tuttu perinne ennustaa tulevaa jouluaattona, koska ihmiset uskovat, että se on maaginen aika. Kynttilän vaha sulatetaan ja laitetaan kylmään veteen. Kun vaha jähmettyy vedessä, se saa uuden muodon ja vahan muodosta voi ennustaa. Esimerkiksi jos vaha muistuttaa käärmettä, tarkoittaa se sairautta.  Muistan, kun ensimmäisen kerran ennustimme mummon kanssa, se tuntui vähän pelottavalta.

Tulevaisuuden ennustaminen, esimerkiksi kulttuurissani turkkilaisen kahvin juomisen jälkeen, tapahtuu kupissa olevien purujen avulla (kahvin hiukkasia: “telve” turkin kielellä). Kuten tiedetään, jotkut kulttuurit käyttävät kortteja tai puuta. Tinan valaminen on myös kulttuurissani, mutta sen uskotaan tuhoavan negatiivisen energian.

Syksyn fiilistelyä

Joku sanoi, että mitä kylmempi ja pimeämpi sää, sitä mukavammalta kotona oleminen näyttää. Kesän aikana kodista karataan, mutta syksyllä palataan. Kun ajattelen syksyä, mieleen tulee perheeni kanssa takan ääressä istuminen. 

Syksy on minulle rauhoittumisen ja pohdinnan aikaa. Syksy on aikaa, jolloin haluan istua ikkunalaudalla, peittoon kääriytyneenä, mukillinen kuumaa teetä mukanani ja katsella sateen putoamista omiin ajatuksiin uppoutuneena. Siksi rakastan tätä vuodenaikaa. Ja vielä on yksi syy, miksi rakastan syksyä, on se, että sen jälkeen tulee talvi.

Kuva: Tuukka Lindholm, SKS 2019.

Minna Sorri ja Suomen kieltä edistyneille -kurssin opiskelijat

Minna Sorri on suomi toisena kielenä opettaja. Hän opettaa suomen kieltä ja suomalaista kulttuurisia Suomen kieltä edistyneille -koulutuksessa, jota järjestää Ekami Consulting Oy. Koulutus on tarkoitettu maahanmuuttajalle, joka tarvitsee hyvää kielitaitoa työllistyäkseen tai opiskellakseen korkeakoulussa. Minna Sorri on tehnyt yhdessä Juha Nirkon kanssa käsikirjoituksen ja oppimistehtävät SKS:n Juhlakalenteriin

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.