Koronakevään monet sävyt

”Ulla Lipponen olisi jo tarttunut tähän”, muistan pohtineeni kollegan kanssa helmikuussa, kun huhuja ja meemejä oli alkanut liikkua vielä kovin etäisen oloisen koronaepidemian ympärillä. Entisellä kansanrunousarkiston tutkijalla oli kyky reagoida nopeasti ajankohtaisten tapahtumien generoimaan perinteeseen. Ulla Lipposen (1941−2015) ansiosta arkiston kokoelmat karttuivat muun muassa WTC-terrori-iskun  ja Lahden dopingskandaalin  synnyttämällä sähköpostihuumorilla.

Koska olimme selvästikin poikkeuksellisen ajan kynnyksellä, oli SKS:n keruutyöryhmän tartuttava toimeen pian. Tavallisesti valmistelemme keruitamme pitkään ja huolella, muuta kiitos jouhevan päätöksentekoprosessin ja yhteistyön, saimme keruun käynnistettyä muutamassa päivässä. Salamastartista johtuen julkaisimme keruuesitteenkin vain sähköisissä kanavissa.

Ripeä toiminta poiki vastauksia heti ensimmäisistä päivistä lähtien, koronakevät oli selvästi alkanut. Keruun alkuvaiheen vastauksissa painottuivat kuvaukset hysteriasta ja sen tarttumisesta. Viranomaisten määräykset ja niitä seuranneet konkreettiset toimenpiteet saivat tekstien pääpainon siirtymään kuvauksiin omasta muuttuneesta arjesta. Nyt seitsemän viikkoa myöhemmin SKS:n arkistoon on saapunut yli 200 koronaviruskokemusta. Kun vielä muutama viikko sitten naureskeltiin kulutushyödykkeiden hamstraukselle, on nyt vakavoiduttu tarkkailemaan omia ja lähimmäisten liikkeitä.

Keruuvastauksia on saatu koululaisista eläkeläisiin. Muutamakin äidinkielenopettaja on hyödyntänyt keruuta opetuksessaan. Yläaste- ja lukioikäiset koululaiset kaipaavat kovasti kavereitaan ja harrastuksiaan. Ehkä hieman yllättäen, koululaiset tuntuvat pitkästymisestä huolimatta lähes poikkeuksetta suhtautuvan rajoituksiin hyvin ymmärtäväisesti.

Karanteeniin joutuneilta eläkeläisiltä rajoitukset sen sijaan kirvoittavat kritiikkiä:

Karanteeniviestintä nosti kiukun, sillä se oli kaksinaamaista ja loukkaavaa. Korostettiin vanhusten suojelua ja muu jäi sivuun.  …. Meitä kohdellaan kuin olisimme kaikki seniilejä. (Nimim. Raumaflikk)

Myös opettajat ovat kertoneet kokemuksistaan. Kriisin alkuvaiheessa velloneet huhut, Keski-Euroopan hiihtolomakohteista palanneet koululaiset ja ohjeistuksen puute saivat opettajat neuvottomiksi samalla kun oppilaat osoittivat luovuuttaan leikkimällä koronahippaa koulun pihalla.

Ihmiset ovat luoneet omia selviytymisstrategioitaan: yksi välttelee uutisten jatkuvaa seuraamista, toinen saa voimaa selkeistä rutiineista. Moni pohtii aikaa koronan jälkeen ja kriisin mahdollisia positiivisia vaikutuksia ympäristöön, kulutus- ja matkailutottumuksiin, arjen arvostamiseen, työ- ja opiskelukäytäntöihin sekä yhteisöllisyyteen. Hallituksen lanseeraaman ”Kyllä me tästä selvitään” -tsemppauksen tuntuu moni ottaneen omaksi voimalauseekseen. Vaikka talousnäkymistä saatetaan kantaa huolta, reippaus ja optimistisuus jyräävät epätoivon. On mahdollista, että positiivisten tulevaisuudennäkymien maalailu toimii myös selviytymisstrategiana: jos kriisistä seuraa jotain hyvää, voi tämänhetkiset koettelemukset olla helpompi kestää ja ymmärtää. 

Vaikka suomalaiset tuntuvatkin suhtautuvan poikkeustilanteen vaatimuksiin analyyttisesti ja järkevästi, tunteiden kirjo on aineistossa laaja. Epätietoisuudesta kumpuava ahdistus ja pelko sekä huoli läheisistä vaivaavat. Myös pettymystä ja suuttumusta teksteissä saatetaan purkaa: yksineläjälle eristäytyminen saattaa olla erityisen ahdistava tilanne, kun harrastukset ja (fyysiset) sosiaaliset kontaktit, yhtäkkiä katoavat.

Korona on vienyt elämästäni (melkein) kaiken, mistä nautin – kokoontumiset ystävien kanssa, toisen ihmisen kosketuksen, kulttuuritapahtumat, liikuntaharrastukseni, muiden ihmisten keskuudessa olemisen, työni parhaat puolet, kokemuksen yhteisöllisyyden tunteesta, mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, mahdollisuuden matkustaa toisiin kaupunkeihin ja maihin, toivon siitä, että ehkä pian tapaa jonkun todella spesiaalin ihmisen, jonka kanssa voisi alkaa suunnitella yhteistä elämää. (Nimim. Mymmeli)

Iloa tuovat mahdollisuus viettää aikaa perheen kanssa sekä uudenlaiset elämykset, kuten bändien etäkeikat tai pienet hyvät teot, joilla autetaan koronakriisin kolhimia lähimmäisiä. Erityislapsen kodissa helpotusta koetaan, kun häiriötekijät ovat etäopetukseen siirtymisen vuoksi poistuneet ja tilalle on tullut oppimisen ilo. Kiitollisuuttakin kirjoituksissa muistetaan tuntea esimerkiksi mahdollisuudesta tehdä etätöitä sekä omasta ja läheisten terveydestä.

Yksi kokee ympärillään maailmanlopun tunnelmaa, toinen yhteenkuuluvuutta koko maailman kanssa. Tämän aineiston kohdalla on tärkeää huomata sen moniäänisyys, se, kuinka erilaisia olemme tarpeinemme ja kuinkakokemuksemme kriisin keskellä eroavat toisistaan.  Vaikka pandemia koskettaa jollain tavalla lähes kaikkia, ei siihen viittaaminen ”yhteisenä tarinana” tai ”kollektiivisena kertomuksena” tee oikeutta heille, jotka kriisi asettaa heikompaan asemaan.

Monelle ”uusi normaali” tarkoittaa sitä, että ei ole työpaikkaa johon palata. Introvertille tai koulukiusatulle eristäytyminen suo hengähdystauon, sosiaalisesti aktiivinen sinkku tai eläkeläinen taas riutuu kotonaan etäällä läheisistään ja harrastuksistaan. Asiantuntija iloitsee etätyön suomasta vapaudesta, mutta keikkatyöntekijän kokemus voi olla hyvinkin erilainen

…tämä on luokkakriisi. Media ja some täyttyivät keskiluokan kuvista ja kokemuksista etätöissä. Vain me paarialuokkaa olevat kuljemme aamuisin hiljaisina tyhjentyneissä junissa ja busseissa ja yritämme pitää turvaväliä. Mutta kaiken julkisen tilan vie keskiluokan itsekeskeinen itsetehostus, valitus ja itsepönkitys. (Nimim. Freelancer)

Kun pandemia aikanaan väistyy, kriisiajan huomiot, lupaukset ja turvallisuudentunteen hetkellinen horjuminen saattavat karata mielestä. Muistiorganisaatiot pitävät osaltaan huolen siitä, että nämä aikalaiskokemukset eivät unohdu. Arkistot, museot, kirjastot ja yliopistot meillä ja maailmalla ovat aktivoituneet tallentamaan poikkeuksellisen ajan ilmiöitä ja kokemuksia kuvina, teksteinä ja esineinä. Koronakevät-keruun kautta SKS:n arkisto tunnistaa tehtävänsä ja valmiutensa nykyhetken ilmiöiden tallentajana. Samalla se todistaa elinvoimaisuuteensa ja osoittaa, että arkisto ei ole paikka, jonka uumeniin aineisto unohtuu keräämään pölyä. Meemien tallentaminen sosiaalisen median alustoilta ei tekijä- ja omistusoikeudellisista syistä ole ongelmatonta, joten Ulla Lipposen ansiokasta työtä jatkavaa kriisihuumoriaineistoa emme tällä keruulla tule saamaan. Sen sijaan käsissämme tulee olemaan tutkimuksen käyttöön kattavaaineisto kaunistelemattomia havaintoja suomalaisten moninaisista kokemuksista poikkeustilan keskellä, säröineen ja sävyineen.

Kuva: Maria Niku.

Marja-Leena Jalava

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *