Kitis kiira metsään!

Suomen Kansan Vanhoista Runoista löytyy merkillinen sikermä loitsuja, joita kerrotaan luetun pääsiäisviikon kiirastorstaina. Samoja loitsuja löytyy myös arkiston vuotuisjuhlakortistosta. Niiden yhteydessä on myös suoritettu monenlaisia puhdistautumismenoja:

Kuin kirstorstaina veetetään kiiraa, pannaan tervaämpäri kelkkaan ja siihen tuli, ja siihen pannaan kaikkia rauta-aseita: kirveitä, kuokkia, viikate, sirppiä, havukirveitä; ja sitä lekaa veitään kolmasti ympäri talosta ja hoitaan – Kitis kiira metsään! (SKVR XII2, Sotkamo).

Ettei niin kutsutut raiskat, joilla ymmärrettiin sikoliskot, kärmet, sammakot, tulisi kesillä kartanoon, kierrettiin pitkäperjantain aattona, joka nimitettiinkin kiirastuorustaksi, ympäri talon kaksi kertaa vastapäivään ja yhden kerran myötäpäivään höpöttäen: Pois kiira metsään, pois kiira metsään! Kiertäjä oli kummallisessa puvussa. Hänellä oli turkki päällä, suuri karvareuhka päässä, hiilinkoukku sauvana kädessä, ja hiihti yhdellä suksella. Tämän uskottiin auttavan, ettei kiirat tule kartanoon. (SKVR XII2, Kärsämäki).

Kiiraa ajaessa tai vetäessä apukeinona on siis käytetty kaikkia mahdollisia karkottavia aineksia: väkevää tervansavua tai muuta käryä, rautaesineitä, kovaa ääntä, huutoa ja mekkalaa.

Mistä oikein on kysymys?

Kiirastorstai-nimitys on lainaa ruotsista, ja se tarkoittaa alkuaan ”puhdistustorstaita” (skära = puhdistaa). Lievempänä puhdistautuminen tarkoittaa pääsiäissiivousta, hiusten tai kynsien leikkuuta. Kiiran ajaminen heijastelee tätä samaa kristillistä symboliikkaa pahan pois ajamisesta. Kiirastorstaitahan vietetään päivänä, jolloin Jeesus pesi opetuslastensa jalat. Päivä on myös ehtoollisen asettamisen muistopäivä, ripittäytymisen ja synneistä puhdistautumisen päivä. Samaa sanapesyettä on myös kiirastuli, katolisen opin mukaan kuolemanjälkeinen tila, jossa sielut puhdistuvat ennen taivaaseen pääsyä.

Kustaa Vilkunan sanoin: ”Suomen kansa on käsittänyt asiat omalla, varsin huonosti piinaviikon henkeen sopivalla tavalla. Ehkä tuo mummojen ja lasten käryten palava tervatuokkonen vastaa vanhaa kirkollista suitsutusastiaa, ja puhdistusta tarkoittavasta kiirasta on tullut kaikenlaisten raiskojen personoituma, joka väkevällä savulla, terävillä aseilla ja melulla karkotetaan pihasta.”

Nyt koronakeväänä tämä kaikki kuulostaa erityisen ajankohtaiselta. Haluamme ajaa mokoman kauhistuksen kertakaikkiaan pois!

Tässä tulee folkloristin keino. SKS:n esimies, Helsingin yliopiston folkloristiikan professori Lotte Tarkka laati Kalevala-kurssilaisille koronaloitsun. Olkaa hyvä, myös kaikki muut!

Miss’ on tuska tuuvitettu,
kuvattu koronan koira,
liika viirus liikuteltu,
viirusilmä vaaputeltu,
tauti tappaja taottu,
saatu se sikiäin surma,
tuotu tuo tulinen tuska,
imehnisten itkettäjä,
yhteisöjen yskittäjä,
etäisyyteen yllyttäjä,
kotivaran kuolettaja?
Jos liet lapsi lepakon lapsi
emosi siivillä ylene,
isosi lentimet levitä
pois on ihmisten ihosta,
karvasta kipeän kansan.
Jos liet tuimilta toreilta,
häkkieläinten hänniltähe,
zoonoosin sokea hurtta,
omiin tuskiisi tukehdu,
häkkihin häntäsi hotase,
ettes sieltä koskaan koidu,
uudestaan et urkenisi
ennen päivän nousemista,
yö kullan kumottamista,
vuosienkin vierimistä.
Lomauttaja, lamauttaja,
digiloikan luukuttaja,
zoomi-sakkien sekotin,
teamssi-tiimien tiristin,
etätoimen tyrkyttäjä,
virtuaalin viitottaja,
hallitusten hallitsija.
Mäne huuten helvettihin,
tulisen tykin tyvelle,
talvi-taivon taakan alle,
sykerön synkkähän sylihin,
paskapadan partahille.
Pthyi.

(Uusimaa, 27.3.2020)


Liisa Lehto

Yksi vastaus artikkeliin ”Kitis kiira metsään!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *