Kevät keikkuen tulevi

Auringon alkaessa valaista kevättalven pimeitä päiviä mieleen kumpuaa vanhoja koulun kevätlauluja ja ajatus karkaa metsiin, kevättuuliin ja ensimmäisten sinivuokkojen tykö. Paimensoittaja Teppo Repo tavoittaa hienosti kevään ihanuuden ja oikullisuuden pienessä, yhä kuultavassa kevättunnelmassaan. Repo aloitti musisointinsa jo lapsena kulkiessaan paimenessa. Soittimen avulla hän piti pedot loitolla, ja sillä hän antoi myös merkkejä muille paimenille, jos joku eläimistä joutui eksyksiin.

Vanhan agraaritalouden aikaan kevät oli vielä odotetumpi ja toivotumpi kuin nykyään maan ja vesien avautuessa – elanto kun oli otettava maan ja metsän antimista. Lehmät lypsivät pääsääntöisesti vain kesäaikaan. Hartaasti odotettiin – vallankin naisväki ja paimenet – pitkän, rehuvarastoja kysyvän karjan talviruokintakauden loppumista ja karjan uloslaskua. Uloslaskupäivät vaihtelivat eri puolilla maata, mutta tärkeimpiä niistä olivat kuitenkin Yrjön eli Jyrkin päivä 23.4., Vappu 1.5. ja Ristin päivä 3.5. Ulospääsypäivään vaikuttivat sääolot sekä uskomukset ja perinteiset tavat.  Vaikka maa olisi ollut vielä jäässä ja pälvellinen, karja kuitenkin tuotiin edes hetkeksi jaloittelemaan ja ajettiin sitten takaisin navettaan odottamaan otollisempia päiviä. ”Kevät keikkuen tulevi” on vanha sanonta, jonka moni muistaa, mutta ei juurikaan sen loppuosaa ”suvi suuta vääristellen”.  Sekä karja että ihmiset saattoivat olla niin vaillinaisen ravinnon heikentämiä, että kulkivatkin ”keikkuen”. Uloslaskupäivinä saattoi paimenilla olla apuna nostomiehiä, jotka auttoivat uupuneita lehmiä ulos navetasta, lätäköiden ja puropaikkojen yli.

Ei auta sano nauta -keruuaineiston (2004) eräs vastaaja kuvaa päivää:

Riemun päivä oli, kun pientarilla alkoi olla vihreää ruohoa sen verran, että sai sormin jo otteen ja pääsi keräämään tuoretta törkyä karjalle. Etuoikeutettuina asiakkaina olivat tietysti lehmät, kevätpoikinutta piti yrittää heruttaa kaikilla mahdollisilla herkuilla, eikä toistakaan rouvaa saisi laskea umpeen ennen laidunkautta. Aitoja piti paikkailla talven jäljiltä, karjahakana oli koko tilan metsämaa.  − −  Varsinainen riemu ratkesi niin karjalle kuin hoitajillekin, kun laidunkausi avattiin. Jonkinlainen vapauden kaipuu oli kai luupäihin jäänyt kytemään edelliseltä kesältä, niin irtonaista menoa oli turvallisinta katsella aidan takaa. Muutama hetki meni sinne tänne töytäillessä ja silmien totuttelussa kirkkaaseen auringonvaloon.

Ja toinen:

Äiti ol jo öylön illalla virittäny narut aituukselle asti joitten välistä kantturat männöö laitumelle, vaikka eihän niitä mikkään pijätä. Minä ku olin nuorimmainen, niin sain seurata tätä ilonpitoa tuvan portailta, lähemmäks ku en tohtinu männä. Siihen män isommat sisaret, äiti ja isä ajamaan niitä laitumelle. Ensimmäisenä peästettiin ulos Mansikki, se ku ol tämä laumanjohtaja, niin sanotusti. Voan ei ollu johtajuuvesta tietoakkaan ku peäs navetan ovesta ulos. Vähän aikoa se haisto turpa tötteröllä ulukoilmoa, ja sen jäläkeen alko semmonen lehemän tanssi, ettei oo ennen nähty. Häntä pystyssä se poukkuroi mänemään. Siinä oli isälläkin pitämistä. Perässä seuras sama rituaali joka lehmän kohalla. Ihtelläki tul oikeen hyvä olo ku oatteli niijen kohtalloa. Olla nyt tuolla navetassa 9 kuukautta vuojesta ja melekeempä aina ol samat vierustoverit. Kyllä siinä lehmälläkin varmaan ol vitsit vähissä monesti talaven aikaan.

Vaikka me kaikki ”odotamme kuin lehmä kesää”, ei nykyihminen lehmien tai muun karjan kanssa juurikaan pääse tekemisiin. Miina Äkkijyrkän vasikat tanssivat vain kankaissa tai Heli Laaksonen runoilee haluavansa olla ”lehm koivu al”, jonka ei tarvitse oppia enää yhtäkään ”pin-kooria”. Viikin opetus- ja tutkimustilalla lehmien kirmaamista laitumelle pääsee kuitenkin kaupunkilainenkin ihastelemaan. Johtaja Miika Kahelinin mukaan tapahtuma on suunnattu lapsiperheille ja siellä on luvassa myös polkutraktorilla ajelua, kahvia ja makkaraa sekä lypsämistä keinoutareilla. Suurina yleisötapahtumina tilaisuutta on järjestetty nyt kolmen vuoden ajan. Kävijöitä on riittänyt: keväällä 2016 paikalla oli arviolta noin 5000 – 6000 ihmistä.

Nyt on kevät! Kuuntele kutsuhuuto Ruusulle ja Rusinalle.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Liisa Lehto

Arkistotutkija Liisa Lehto työskentelee SKS:n arkiston asiakas- ja tietopalvelussa. Hän on opiskellut folkloristiikan ohella mm. uskontotiedettä, kirjallisuutta ja kansatiedettä. Kansanusko ja uskomustarinat ovat hänen ominta alaansa. Karjalainen muistitieto ja kotiseutumatkailu ovat olleet viime vuosina hänen kiinnostuksensa kohteena. Julkaisuja: Kaipaus Karjalaan, SKS 2010.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *