Kauppakirjanpitäjän eriskummallinen idea

Eräs kauppiassäädyn jäsen Tukholmassa, herra C. G. Zetterqvist, on saanut eriskummallisen idean julkaista suomalainen runo käännettynä kaikille mahdollisille kielille, mistä vain käännöksiä voisi hankkia. Antamatta tälle yritykselle varsinaista kirjallista painoarvoa ja merkitystä on kuitenkin myönnettävä, että se on ainutlaatuinen lajissaan ja voi myös omalta osaltaan vaikuttaa suomalaisen kirjallisuuden ja sen tähän mennessä tärkeimmän ainesosan, kansanrunouden, tunnetummaksi tekemiseen ulkomailla. Muutenkin on huomionarvoista, että kauppakirjanpitäjä omistautuu sellaiselle yritykselle, jota suunnitelman mukaisesti toteutettuna ei luonnollisesti voi saada aikaan ilman runsaita kuluja. Myös kuuluu herra Z. olevan suomea osaamaton ja kiinnittäneen huomionsa kyseessä olevaan runoon ruotsinkielisen käännöksen kautta. (Helsingfors Morgonblad 12.6.1843, käännös blogin kirjoittajan.)

SKS:n uusi verkkojulkaisu Jos mun tuttuni tulisi esittelee nyt tämän kauppakirjanpitäjän eriskummallisen idean tulokset.

Konsuli J. H. Glosemeyerin sihteerinä ja kassanhoitajana Tukholmassa toimineen Carl Gustaf Zetterqvistin vuonna 1842 aloittama kielellinen suurhanke oli todellakin hämmästyttävä, sekä lähtökohdiltaan että siksi, miten menestyksekäs siitä tuli. Ideana oli kerätä niin monta käännöstä kuin mahdollista suomalaisesta ”Jos mun tuttuni tulisi” -runosta. Seuraavan reilun viidentoista vuoden aikana käännöksiä kertyi yli 460, ruotsin murteista oksitaaniin ja arpitaaniin, hepreasta sanskriittiin, muinaissyyriaan ja Tahitin kieleen. Käännöksiä lähettivät niin kielitieteen harrastajat kuin ajan eurooppalaiset eturivin tieteentekijät ja runoilijat.

Miksi Zetterqvist, jolla ei ollut kielitieteellistä taustaa ja joka vuonna 1842 oli vain 25-vuotias, ylipäänsä päätti ryhtyä hankkeeseen? Miten kohteeksi valikoitui nimenomaan vanha suomalainen kansanruno?

Zetterqvistin suunnittelema käännösten painatus ja julkaiseminen ei koskaan toteutunut, mutta käsikirjoitusaineisto on säilynyt. Alkuperäistä säilytetään Göteborgin kaupunginkirjastossa. Nyt julkaistava aineisto on SKS:n hallussa oleva käsikirjoituskopio.

”Jos mun tuttuni tulisi” -runo Zetterqvistin käsikirjoitusaineistosta. Kuva: SKS:n arkisto.

Zetterqvistillä ei ollut kielitieteellistä taustaa, mutta hän näyttää olleen kielten ja kirjallisuuden harrastaja ja monikielisten pyrkimysten ihailija. Myös romantiikan aikaansaama yleinen kiinnostus kansankieleen ja -runouteen vaikuttivat häneen.

”Jos mun tuttuni tulisi” -runo tunnettiin 1800-luvun alkupuolella Euroopassa, joskaan se ei suoranaisesti ollut kuuluisa. Se ilmestyi painettuna ruotsalaisen Anders Fredrik Skjöldebrandin (1801) ja italialaisen Giuseppe Acerbin (1802) matkakertomuksissa. Goethe julkaisi vuonna 1810 runon ranskankielisen käännöksen pohjalta tehdyn saksannoksen nimellä Finnisches Lied. Zetterqvist tutustui ja ihastui runoon Skjöldebrandin teoksessa ja hankki sitten Frans Mikael Franzénilta sen suomen- ja ruotsinkieliset versiot.

Joitakin vuosia myöhemmin julkaisemassaan esittelylehtisessä hän esitteli käytännön motiivejaan runon valintaan kirjoituksessa, jonka otsikoi Refléxions sur la chanson Finoise (Runa): yksinkertaisena ja tavallisia teemoja käsittelevänä se olisi helppo kääntää kielille, joihin oli vain vähän sanakirjoja. Siihen verrattuna vain harvat kykenisivät laatimaan metrisesti ja sisällöllisesti uskollisen käännöksen jostakin abstraktista ja taiteelliselta arvoltaan suuremmasta nykyrunosta.

Zetterqvistillä oli ilmeisesti tavoitteena kerätä aineistoa vertailevaa kielentutkimusta varten. Toisaalta hänen tavoitteensa – kerätä niin monta käännöstä kuin mahdollista – vaikuttaa myös keräilijän päähänpistolta. Innostus kasvoi sitä mukaa kun käännöksiä kertyi. Kirjeessään Anders Johan Sjögrenille Pietariin 1.11.1842 Zetterqvist mainitsi omistavansa jo 19 laitosta runosta.Helsingfors Morgonbladin jutussa seuraavana kesänä mainittiin kokoelman kasvaneen 30 kappaleeseen. Kirjeessään Lönnrotille kesällä 1844 Zetterqvist kertoi käännöksiä olevan koossa 40.

Keräilijän hämmästyttävä onnistuminen hankkeessaan vaikuttaa olleen tehokkaan verkostoitumisen ansiota, mikä 1800-luvulla tarkoitti etenkin aktiivista kirjeenvaihtoa. Hän kirjoitti epäröimättä asiantuntijoille, jotka suhtautuivat hankkeeseen myötämielisesti, lähettivät käännöksiä ja suosittivat toisia asiantuntijoita. Varhaisessa vaiheessa Adolf Ivar Arwidsson ja Claës Collan vinkkasivat Sjögrenistä, joka puolestaan auttoi Zetterqvistiä hankkimaan harvinaisia kieliversioita ja teki itsekin käännöksiä. Toisena esimerkkinä voi mainita Lönnrotin. Kirjeessään Zetterqvistille toukokuussa 1844 hän lähetti sananmukaisen ruotsinkielisen käännöksen, mainitsi liittävänsä mukaan Tarton viron murteella ja latviaksi tehdyt käännökset sekä suositteli Matthias Alexander Castrénia useiden Venäjän alueen pienten kielten kääntäjäksi. Heinäkuussa 1845 Lönnrot neuvoi Zetterqvistiä ottamaan yhteyttä Kazanin yliopistoon, jossa oli useimpien Aasian kielten opettajia.

Zetterqvistin lähestymistapa lienee tehnyt positiivisen vaikutelman: hän painatti ainakin vuosina 1844 ja 1846 esittelylehtiset lähetettäväksi mahdollisille kääntäjille. Kulujakaan hän ei säästellyt. Runsaan viidentoista vuoden aikana yksistään postikuluihin meni noin 1000 riikintaaleria.

Sivu Zetterqvistin käsikirjoitusaineistosta: gootinkielinen käännös riimukirjaimilla ja latinalaisilla aakkosilla sekä sen sananmukainen käännös ajan standardisaksaksi. Kuva: SKS:n arkisto.

Nyt julkaistava käsikirjoitus sisältää kokoelmalle suunnitellun otsikon, sisällysluettelon sekä reilut 400 käännöstä. Omina kieliryhminään ovat esimerkiksi Ruotsin maakuntien murteet; Islannin, Tanskan, Schleswig-Holsteinin ja muiden saksankielisten alueiden idiomit; Ranskan, Belgian, Sveitsin, Italian, Espanjan ja Portugalin romaaniset kielet ja murteet; sekä Skotlannin, Irlannin, Walesin ja Bretagnen kelttiläiset kielet.

Osa käännöksistä on aineistossa sellaisinaan, murrekäännöksissä on usein rinnalla Zetterqvistin, kääntäjän itsensä tai jonkun muun laatima ruotsin-, saksan-, ranskan- tai latinankielinen sananmukainen käännös. Osa käännösten lähettäjistä on varustanut käännöksensä perinpohjaisilla alaviitteillä tai muilla muistiinpanoilla (esim. Ferdinand Johan Wiedemannin marinkielinen käännös). Osaan on Zetterqvist liittänyt ranskankielisiä huomioita esimerkiksi paikasta, jonka murteella käännös on laadittu (esim. Viron Vormsin saaren ruotsin murteella tehty käännös).

Ei ole yllättävää, että ylivoimaisesti eniten käännöksiä on ruotsiksi: 118 kappaletta. Saksankielisten käännösten suuri määrä, 59, ei sekään ole yllättävä. Kokoelma sisältää sekä kirjakielisiä että murrekäännöksiä, sekä elävillä että kuolleilla kielillä ja murteilla. Jälkimmäisistä voi mainita esimerkkinä 800-luvun yläsaksan. Mukana on myös erityistapauksia, kuten kiertävien näyttelijöiden, nuorallatanssijoiden ja muiden esiintyvien taiteilijoiden italialainen ammattikieli.

Aineistossa herättää huomion se, miten auliisti ajan tieteentekijät ja muut tunnetut henkilöt Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa lähettivät käännöksiä. Suomalaisten joukosta löytyvät Lönnrotin lisäksi Frans Mikael Franzén ja Topelius. Yleensä professoreita ja muita akateemisen maailman edustajia on kääntäjien joukossa kuutisenkymmentä. Varsinkin ruotsinkielisten käännösten lähettäjien joukossa on paljon papiston edustajia: kirkkoherroja, pastoreita, apupappeja, kappalaisia ja komministereitä. Nykynäkökulmasta tunnetuin papiston edustaja, Franzénin ohella, lienee Lars Levi Laestadius, joka tuolloin toimi pastorina Kaaresuvannossa ja lähetti luulajansaameksi tehdyn käännöksen.

Kaiken kaikkiaan kääntäjien joukossa on hyvin monenlaisia hahmoja, myös muita kuin yliopistokoulutuksen saaneita sivistyneistön edustajia. Kääntäjien joukkoon kuuluu esimerkiksi taalainmaalainen talonpoika Matts Ersson ja Karlsruhen murteella tehdyn käännöksen lähettänyt kansanrunoilija ja kirjailija Christoph Vorholz, joka oli alun perin leipuri.

Maria Niku

Lähteitä

En Finsk Runa, öfversatt på alla verldens språk. Helsingfors Morgonblad 12.6.1843.

Haltsonen, Sulo: C. G. Zetterqvist ja suomalainen runo. Kalevalaseuran vuosikirja vol. 41 (1961), 208–220.

Knuuttila, Seppo & Timonen, Senni: If the One I Know Came Now. Teoksessa Siikala, Anna-Leena (toim.): Myth and Mentality: Studies in Folklore and Popular Thought. Helsinki: Finnish Literature Society 2002. 247–271.

Kunze, Erich: Nachklänge von Goethes ”Finnischem Lied”: Die Versionen von Geibeil und J. G. Seidl sowie ahd. und mhd. BearbeitungenNeuphilologische Mitteilungen vol. 71, no. 3 (1970), 372–388.

Litteratur. Hr Zetterqvists komparativa språksamlingar. Aftonbladet 15.8.1855. Saatavissa: https://tidningar.kb.se/

Lönnrotin ja Zetterqvistin kirjeenvaihto. Elias Lönnrotin kirjeenvaihto –verkkojulkaisu. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017–.

Nervander, Johan Jakob: Runo-öfversättningar. Saima 11.12.1845.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.