Katri Kivilaakso, varhainen feministi

Kansanperinteen kerääjä Ahti Rytkösellä oli kesämökki Isojärven Luutsaaressa, entisellä Längelmäen kunnan alueella. ”Vie kuin kana poikiaan”, kommentoi pirtin lasista vahdannut isomummoni, kun Rytkösen puoliso tuli pihaan kolmen lapsensa kanssa. Näin siis suvun perimätiedon mukaan: kuvatun vierailun on täytynyt tapahtua joskus 1940-luvulla, kun Rytkösen lapset ovat olleet pieniä.

Mutta tallensipa Rytkönenkin tuokiokuvia meidän mökistä, äänityslaitteen kanssa. Vuonna 1967 Rytkönen haastatteli Ouninniemen joka mökistä jotakuta, myös isoisovanhempiani Katri ja Vihtori Kivilaaksoa. Äänitteiden olemassaolo muistettiin tai tuli puheeksi vasta tällä vuosituhannella.

Kävin kysymässä äänitteitä kansanrunousarkistosta veljeni kanssa. Istuimme kelanauhurin vieressä kuuntelemassa isomummoni ääntä, jota en ollut kuullut kahteenkymmeneen vuoteen. Ei se kuulostanut tutulta. Paitsi hetkittäin, hymähdyksissä, naurahduksissa oli sittenkin jotain, minkä etäisesti muistin.

Äänitteiden sisältö on monella tavalla riemukasta kuultavaa. Esi-isäni eivät aina ymmärrä, mihin Rytkönen nauhoituksillaan ja kysymyksillään pyrkii.

Rytkönen haluaa tallentaa tietoa perinteisistä työvälineistä ja menetelmistä ja kyselee siksi työkalujen nimiä tai työvaiheiden järjestystä. Kun Rytkönen pellavan käsittelyä selvittääkseen kysyy, mikä ero on lihdalla ja loukulla, ei sitä kuitenkaan aleta hänelle selostaa, vaan vastauksena on naurahdus. Rytkönen ei anna periksi ja kysyy kohta, mikä häkylä on ja mitä sillä tehdään. Lyhyt hiljaisuus on käsin kosketeltava. Sitten Rytköseltä tiedustellaan varovasti, eikös hän ole häkylää nähnyt.

”Se on semmonen että siinä on piikkiä pystyssä ja sillä lyöjään näin”, kuuluu lopulta vastaus ja taas naurua.

Katri Kivilaakson muistan ulkosalla viihtyneenä mummona, joka vielä 90-vuotiaana paineli pitkin metsiä sienessä ja mustikassa ja hakkasi halkojakin. Rytkösen äänitteellä puhuu varhainen feministi, joka ei vähättele omia tekemisiään.

Katri sanoo ryhtyneensä torppaa pitämään, koska oli perheen vanhin lapsi. Hän ei selittele, että veljet olivat paljon nuorempia ja että avuksi löytyi Vihtori. Vieressä istuva Vihtori unohtuu puheesta välillä muutenkin, kun Katri sanoo ”meidän”, kun puhuu vanhemmistaan tai lapsuuden perheestään, ja ”minun”, kun puhuu ajasta sukupolven vaihdoksen jälkeen. ”Minulla” on ollut ”niin hyvä eläväonni, ettei parempata tartte vahata”. Kotieläimiä ei ole kuollut sairauksiin.

Yhteinen aihe löytyy Vihtorin kanssa, kun kesken nauhoituksen isoisovanhempani alkavat muistella, montako siikaa isäni on sinä kesänä verkoilla saanut. Äänityksen kuluessa isääni odotetaan saapuvaksi ”nopollansa” kalastusreissulta järveltä. Nyt puhutaan tärkeistä asioista. Äänistä kuuluvat ylpeys ja rakkaus koskettavat.

Kansanrunousarkiston äänitekokoelmassa on osa perheeni ja sukuni historiaa. Äänet herättävät henkiin valokuvat pirtin seinältä ja aitan seinillä roikkuvat puiset ja rautaiset työkalut, joiden nimet ja tarkoitus ovat meiltä jälkipolvilta unohtuneet. Tai no, Rytkösen äänitykset olisi kuunneltava uudelleen tästä näkökulmasta.

Ahti Rytkönen kiersi 1960-luvulla ympäri Suomea – Savossa, Karjalassa, Satakunnassa, Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa – keräämässä kansatieteellistä aineistoaan. Muitakin kerääjiä oli liikkeellä.

Haastatteliko joku sinun isovanhempiasi?

9 vastausta artikkeliin ”Katri Kivilaakso, varhainen feministi

  1. Mahtaakohan tuon Rytkösen nauhoja olla netissä kuultavissa? Isäni suku on noilta samoilta kulmilta, joten joku esivanhemmistani on saattanut olla myös haastateltavana…

  2. Mieheni, historioitsija Olavi Anttila keräsi kesällä 1971 Lahdessa Tampereen yliopiston kansanperinteenlaitoksen keruuryhmän jäsenenä äänitteitä laitoksen kokoelmiin. Hänen aiheenaan oli työväenperinne. Koska vuonna 1904 syntynyt isäni, metallimies, kuului tuohon joukkoon, mieheni haastatteli myös isääni.
    Myöhemmin, vuonna 2002, mieheni alkoi kirjoittaa vanhempieni elämästä kertomusta, joka oli tarkoitus antaa äidilleni 88-vuotislahjaksi. Äitini kuoli yllättäen keväällä 2003 ennen 88-vuotissyntymäpäiväänsä. Silloin mieheni päätti tehdä valmistelemastaan lahjakirjasta perusteellisemman ja laajemman tutkimuksen. Muistimme myös tuon Tampereen kansanperinteenlaitokseen arkistoidun haastattelun, josta saimme kopion. Mieheni kirja ilmestyi nimellä: Olavi Anttila, Eräs evakkotie, Ainon ja Reinon tarina. Omakustanteen julkaisuasu oli vaatimaton, koska tuolloin ei nykytekniikka ollut vielä alentanut painatuskustannuksia.
    Purin myös tuon isäni haastattelun tarkasti murretta seuraten ja annoin tuolle vihkoselle nimen: ”Vartus nyt – -. Jaa! No muistaha mie – -.” Reino Holopainen muistelee elämäänsä.
    Nyt, eläkkeellä, on haaveenamme tulevaisuudessa tehdä laajempi, myös vanhempieni sodanaikaiseen kirjeenvaihtoon ja Paavolaisten sukuseuran lehteen kirjoittamaani muistelusarjaan perustuva, laajennettu painos tuosta vanhempieni tarinasta. Aika näyttää – -.

  3. Haastattelut ovat korvaamatonta aineistoa monenlaisia julkaisuja, esim. kyläkirjoja, historiikkeja, kirjoitettaessa. Ouninniemessä sijaitsevan Kaukolan kylän viereisestä Puukkoisten kylästä ilmestyi juuri tänä vuonna hieno kyläkirja, Ilkka Savijärven ”Puukkoinen. Kylä Isojärven koskireitillä”. Kansanrunousarkistosta kannattaa kysyä sekä äänitteitä että valokuva-aineistoja, kun on tämäntyyppisen julkaisun tekoon ryhtymässä!
    Ahti Rytkösen äänitteet eivät ole verkossa, mutta niitä tai muiden samalla seudulla mahdollisesti liikkuneiden kerääjien aineistoja voi tiedustella kansanrunousarkiston tietopalvelusta (kansanrunousarkisto@finlit.fi, p. 0201 131 240). Rytkösen aineiston ovat arkistoon luovuttaneet hänen lapsensa vuonna 1991.

  4. Itse asiassa Luutsaari on Kuhmoisten puolella, raja kulkee Naulasalmessa. (sen Niemenmaan tumputkin tietävät) Itse kirjoitus toki muuten on etevästi ja taitavasti tehty, tai ei ainakaan ihan huono.

  5. Kyllä, tämän mokani huomasin. Pahoittelen. Vuoden 1925 kuntajaotus ei kaikilta niemenmaalaisilta koskaan unohtunut, edes ”länkelmäen saveen” ei haluttu mennä. Toivon, etteivät esi-isät tämän virheen vuoksi kuitenkaan ryhdy kummittelemaan.

  6. Hampuri, helluntaimaanantaina 2013.

    Hei Katri, olipa hauska yllätys löytää Sinut netistä. Lähiomaisesi Katri ja Vihtori Kivilaakso olivat hyviä ystäviämme, nautimme kovasti käynneistämme heidän luonaan. Ilahduimme, kun Katri-emäntä kipitti reippaasti Tervamäkeen, samoin tavatessamme isoäitisi Irjan. Hän oli viisas ihminen, ja meillä oli keskenämme filosofisia keskusteluja. Kun kävimme hänen luonaan sairaalassa, muistin kysyä tiilenteosta talonne lähellä. Eike puhui suomea aina sen verran kuin osasi.

    Kun isäni luovutti Tervamäen lähiomaisilleni, tuli vaikeuksia, ja lopuksi oli heitettävä hyvästit rakkaalle Luutsaarelle. Löysimme Lomarenkaan kautta ”Rantamökin”. Näsijärven maisemat ovat erilaiset kuin Isojärven, mutta niin ei tullut valtavan ikävä Luutsaareen ja viihdyimme ”meidän” mökissä.

    Olen kirjoittanut ”Luutsaari-muisteluja 2012” ja lähettänyt ne Kuhmoisiin. Niiden oli tarkoitus ilmestyä netissä, mutta enempää en tiedä.

    Hyvää kesää ja paljon terveisiä, Kaarina (o.s. Rytkönen) ja Eike Dehls.

  7. Kiitos linkistä/muistelmista! Tekstissä sivutaan tuttuja ihmisiä lapsuudestani (jolloin Luutsaaressa vielä asuttiin) ja mummoni tarinoista. Kaukolan kylän kulmilta tarvittaisiin oma kyläkirjansa. Luutsaaren kalapirtin historiikki on meilläkin hyllyssä.

Vastaa käyttäjälle Vappu Anttila Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *