Katoavat saaret

Monia kesinä lehdistössä on ollut uutisia omituisista luonnonilmiöistä: ”Saari ilmestyi tyhjästä Outokumpuun” (Iltalehti 23.7.2013), ”Karannut saari yritti irtiottoa jo keväällä” (Helsingin Sanomat 24.7.2013), ”Saari siirtyi järven toiselle puolelle” (Lapin Kansa 18.5.2014), ”Uiva saari piinasi Sinikan perhettä neljä vuotta” (Iltalehti 27.4.2014), ”Viranomaiset ihmeissään: kokonainen saari ajelehtii Rautalammilla – kenelle se kuuluu? ” (YLE 6.7.2015), ”Kurittomat saaret piinaavat pikkukaupunkia – karkureita jahdattu ja pyydystetty merenlahdesta vuositolkulla” (YLE 7.7.2016). Kyseessä on siis maakaistale, maalautta, ”saari”, joka on irronnut tulvavesien, jään sulamisen tai tuulen myötä.

Asiaa on pohdittu myös meillä arkistossa. Kansatieteen kyselyssä 42/1964 tiedusteltiin: ”Kerrotaan myös ajelehtivista saarista. Saari saattaa ajoittain hävitä ja taas ilmestyä. Oletteko kuullut tällaisista ilmiöistä?” Aihe on tuttu myös paikallistarinoista.

Kuvauksia katoavista tai liikkuvista saarista on useilta paikkakunnilta: ”Vuoksessa Paakkolankosken alapuolella oli 11 km pitkä ja noin 800 m suuruinen saari, joka hävisi yhtenä yönä. Se tapahtui noin vuonna 1915. Kävin saarella marjassa ja siinä kasvoi tukkipuumetsää. Eräs laivan kapteeni sen ensiksi huomasi, kun hän matkustajalaiva Koivistoa ohjasi, niin hän sanoi. ’Miten tämä reitti on nyt niin oudontuntuinen. Tässähän piti olla suuri saari, mihin se on joutunut?’ Niin se vain hävisi, ettei minkäänlaisia jätteitä Vuoksessa näkynyt” (Sulkava).  ”Vaeltava saari on ollut täällä Vaskunjärvessä, se on liikkunut pitkiä matkoja, ollut milloin missäkin puolella järveä.- – Siinä kasvaa karpaloita ja kurjetkin keväisin laskeutuu syömään siihen, voi siellä olla sammakoitakin ”(Ruovesi). ”Aarlammi on siitä harvinainen lampi, että siinä on noin puolen hehtaarin kokoinen liikkuva saari, joka on vuoroin Vihdin, toisaalta Lopen ja joskus myös Hyvinkään puolella. Saaren nimi on Letto ja siellä on lampaita kesäisin laitumella (Vihti). ”Syksyisin nousee Hahkalan kylän edessä järven pohjamaa veden pinnalla kuin pikku saari, joka kestää kävelemistäkin. Vuonna 1946 kävi sitä tutkimassa joku maisteri, joka sanoi, että maakaasu sen vaikuttaa” (Lempäälä). ”Juvalla on, niin kertoi minulle eräs henkilö joku vuosikymmen sitten, että lähellä Hietjärveä ja Hietjärven kylää on Paskolampi, jossa lammessa on pieni saari, mikä liikkuu paikasta toiseen” (Terijoki).

Saaria voidaan myös joikaamalla muuttaa paikasta toiseen: ”Se on tuossa Kolviikin luona yksi kohta, Trollholma, jossa on olleet ne ämmät, jotka ovat joikanneet ne saaret Englannista tänne. Ihmiset ovat nähneet, mikä se on tuo, kun saari juttaa niin kuin laiva. – Kun ihminen menee siihen saaren rantaan, niin heti näkee, ettei ole Norjan maata. Lintuja on saarella paljon ja ne on rauhoitettu, mutta munia kootaan. Ja hilloja kasvaa paljon” (Ruija). Asialla ovat voineet olla myös jatulit (eräänlaisia jättiläisiä): ”Na, net ovat jatulit soutamassa sitä Houlean saarta. Se on pikku ympyräinen saari, net ovat soutamassa sitä saarta Jyykeähän sisälle. Se saari seisoo siinä Jyykeän suulla juuri tänäkin päivänä. Ja siinä on paljon lintuja ja net laulaa niin komiasti” (Ruija).

Voisiko kyseessä on kangastus, jonkunlainen optinen harha? Kangastus on ilmiö, joka johtuu valon taittumisesta ilmakehässä suurten lämpötilaerojen vuoksi. Niitä voidaan nähdä kuumissa autiomaissa tai merellä, joskus tien pinnassa pitkillä tieosuuksilla.

Fata Morganaksi kutsutaan kangastusta, jossa kaukaiset rakennukset, esineet, laivat tai saaret näkyvät horisontissa maalla tai merellä. Samasta syystä saatamme nähdä Viron tai Ruotsin rannikon Suomen rannoilla, vaikka niihin ei muutoin olekaan näköyhteyttä. Nimitys johtuu kuningas Arthurin tarustossa esiintyvästä noidasta, Morgan le Faystä, jonka nimi italiankielisissä versioissa esiintyy muodossa Fata Morgana. Hän houkutteli merimiehiä tuhoon heijastusten avulla.  Alun perin nimitystä on käytetty Reggion, Napolin ja Sisilian rannikolla – etenkin Messinansalmessa – näkyvistä kangastuksista.

Kangastus on myös metafora jollekin saavuttamattomalle, ihmeenomaiselle, etäiselle ja ehkä myös vähän tuonpuoleiselle: utopialle. H.W. Longfellow on runoillut aiheesta 1873 (Fata Morgana):”So I wander and wander along, And forever before me gleams The Shining city of song, In the beautiful land of dreams.” Kyse on siis ihanteellisesta paikasta tai yhteiskunnasta, jota ei ole olemassa.  Suomalaisen utopiakirjallisuuden klassikko on Aleksis Kiven Lintukoto (1866), paikka, joka on alati viheriöivä rauhan ja onnen tyyssija. Pentti Saarikoski (Toisia runoja, 1958) kuvailee puolestaan: “Hänet, jota rakastit, espanjalainen, kalat kutoivat pyhään pukuun: muistot liikkuvat kuin kaukaiset saaret.”

Lisää saarista, saarikirjallisuudesta ja utopioista on luvassa syksyllä: Lintukodon rannoilta – saarikertomukset suomalaisessa kirjallisuudessa, SKS 2017.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Liisa Lehto

Arkistotutkija Liisa Lehto työskentelee SKS:n arkiston asiakas- ja tietopalvelussa. Hän on opiskellut folkloristiikan ohella mm. uskontotiedettä, kirjallisuutta ja kansatiedettä. Kansanusko ja uskomustarinat ovat hänen ominta alaansa. Karjalainen muistitieto ja kotiseutumatkailu ovat olleet viime vuosina hänen kiinnostuksensa kohteena. Julkaisuja: Kaipaus Karjalaan, SKS 2010.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *