Kansa matkusti – Maamme kirjat kertovat

Tampereelle suunnitellaan ratikkaliikennettä. Helsingin länsimetrohanke on edennyt pidemmälle kuin koskaan aiemmin. Turun telakka porskuttaa miljarditilausten voimin. Bussiyhtiöt mullistavat maantie- ja raideliikennettä. Huuverit, nuo tieteisfiktiolta näyttävät kulkupelit, ovat alkaneet vallata jalkakäytäviä. Viranomaisposti on siirtymässä kansalaisten sähköisille asiointitileille.

Matkustusolot ja tietoliikenne muuttuivat ennenkin, kuten käy ilmi Zacharias Topeliuksen (1818–1898) Maamme kirjasta, joka kuvaa kiinnostavasti Suomen liikenneolojen kehitystä 1870-luvulta eteenpäin.

Alun perin vuonna 1875 ilmestynyt Boken om Vårt Land on suomalaisen kirjallisuuden luetuimpia ja vaikutusvoimaisimpia teoksia. Teosta ja sen suomennoksia on uudistettu jatkuvasti ensipainoksesta lähtien. Alkuvaiheessa Topelius osallistui itsekin kirjan uudistamiseen, mutta työ vielä jatkui vuosikymmeniä hän kuolemansa jälkeen.

Teoksen suomennoshistoria alkaa 1876 julkaistusta Johan Bäckvallin, Oulun kirkkoherran, tekemästä suomennoksesta. Sittemmin suomenkielinen Maamme kirja oli koulujen vakiolukemistoa ainakin 1950-luvulle saakka. Teoksen pitäminen tiedoiltaan ajan tasalla ja kieleltään tuoreena vaati monien kulttuurivaikuttajien työtä eri aikakausina. Ensimmäinen uudistus suomennokseen tehtiin jo 1878, jolloin teoksen toinen painos julkaistiin Topeliuksen pyynnöstä ja Bäckvallin suostumuksella Paavo Cajanderin parantelemassa asussa.

Vaikka ensimmäisen uusintapainoksen perusteena oli kielenparannus, on selvää, että kun Maamme kirja juurtui koulukirjakäyttöön, sitä piti alkaa ajantasaistaa myös sisällöllisesti. Kun 1900-luvun alussa päivitettiin ruotsinkielistä laitosta, tartuttiin suomenkieliselläkin puolella uudistuksiin. Vuoden 1915 Maamme kirjan (21. painos) uudistustyöhön pestattiin ensin maisteri A. K. Ahlfors ja sitten kielenparannusten osalta yliopistonlehtori Otto Manninen, joka suoritti lopullisesti kokonaisvaltaisen korjaus- ja tarkistustyön.

Eräs mielenkiintoisimmista alaluvuista asiapäivitysten osalta on vuoden 1878 laitoksen 194. alaluku ”Yhdistyskeinoista”. Se ei siis käsitellyt mitään seura- tai yhdistystoimintaa, ja siksi otsikko muutettiin vuoden 1915 laitoksessa ”Keskuusliikkeeksi”. Ai mitä, eikö sekään avaudu nykylukijalle? Vuoden 1944 laitoksen (47. painos) uudisti kovatasoinen työryhmä, johon kuuluivat professorit Pentti Eskola, Jaakko Keränen ja Aarni Penttilä, dosentit Martti Haavio, Eino Jutikkala ja Reino Kalliola sekä maisteri Aatos Tavaila. He muuttivat tuossa laitoksessa 197. alalukuna olleen otsikon muotoon ”Liikenne”. Nykyihmiselle se jo vinkkaa oikeaan suuntaan; sinänsä alaluku käsitteli ihmisten liikkumisen lisäksi myös tietoliikennettä.

Otsikkotason lisäksi tämä alaluku koki monia päivityksiä myös sisältönsä suhteen. Esimerkiksi rautatieliikenteestä vuoden 1878 Maamme kirja hehkuttaa:

Maaliskuun 17 päivänä v. 1862 avattiin Suomen ensimmäinen rautatie yleisön käytettäväksi. Ne 12 peninkulmaa Helsingin Hämeenlinnan välillä, jotka ennen vaativat päivän matkan, olivat lyhenneet 10:ksi rautatien oikaisemisen tähden ja vievät nyt 4 tuntia. (Maamme kirja 1878)

Kuten arvata saattaa 1900-luvun puolelle tultaessa vauhti oli kiihtynyt (vaikka jostain syystä matka oli kasvanut 10:stä 11:een peninkulmaan):

…[12 peninkulmaa] oli nyt lyhennyt 11:ksi, rautatien suoremman suunnan tähden, ja vie 3 tuntia. (Maamme kirja, 1915)

Kehitystä siis oli tapahtunut eikä se jäänyt siihenkään. 1940-luvulle tultaessa vauhti oli jälleen kasvanut:

…oli nyt rautatien suoremman suunnan tähden lyhentynyt 11 peninkulmaksi ja vie nykyään vain 2 tuntia. (Maamme kirja, 1944)

Ja jos Maamme kirjaa päivitettäisiin vielä nykyisin, tämä tekstikohta varmaan kuuluisi jotakuinkin näin:

…oli nyt rautatien suoristamisen tähden lyhentynyt 110 kilometriksi ja vie nykyään vain noin tunnin.

Jos Maamme kirjan rautatieosion johdantovirkettä vertaa VR:n viime aikojen tiedotuksiin, käy ilmi, että lumisateen aiheuttamat haasteet eivät kuitenkaan ole muuttuneet vuosikymmenien saatossa:

R a u t a t i e on tuskin minkäänlaisista ilmoista riippuva, ei edes lumikinoksistakaan, jotka vain ani harvoin muutamaksi tunniksi viivyttävät junain kulkua. (Maamme kirja, 1944)

Liikennevalikoiman lisääntymisestä nostetaan esiin varsin mielenkiintoinen näkökulma vuoden 1944 laitoksessa:

Rautateiden ja hevosten vaarallinen kilpailija on a u t o, bensiinin avulla kulkeva voimavaunu, joka jo kiitää kaupunkiemme katuja ja maanteitä ja kuljettaa raskaita kuormia kuin leikiten. (Maamme kirja, 1944)

Nähtiinköhän tässä auto konkreettisesti vaarallisena samalla tiellä meneville hevosille vai oliko ajatuksena vain liikennevälineiden kilpailu? Mielenkiintoista on myös se, että vaikka nuo ”bensiinillä kulkevat voimavaunut” mainitaan, teksti jatkuu hieman myöhemmin alkuperäisessä vuoden 1878 ajatuksessa:

Kun ihmiset ja tavarat näin kiitävät eteenpäin höyryn voimalla…
(Maamme kirja, 1944; kursivointi allekirjoittaneet)

Autojen määrä ei siis liene vielä vaikuttanut yleiseen käsitykseen ja ilmapiiriin vielä 1940-luvulla.

Maamme kirjan viimeisiin julkaistuihin laitoksiin saatiin mukaan lentokoneetkin. Kuva niistä oli tosin hieman toisenlainen kuin nykyisin:

Mutta kaikki muut kulkuneuvot voittaa nopeudessa ilman rajattomilla teillä kulkeva l e n t o k o n e. Siinä on muudan entisten aikojen ihmisten rohkeimpia haaveita toteutuneena. Ensimmäinen suomalainen lentokone yritteli ilmaan 20 p:nä huhtikuuta 1911. Lentokone on meillä kuten muuallakin etupäässä sotalaitoksen palveluksessa. (Maamme kirja, 1944; harvennus alkuperäinen)

Vaikka nykyisin mediassa usein hälistään sotalaitoksen uusista lentokonehankinnoista, todennäköisesti Helsinki–Vantaan lentoaseman noin 500 päivittäistä lähtöä ja laskeutumista ja 16 miljoonaa matkustajaa vuodessa lyövät kyllä ainakin täkäläisen sotilaskäytön.

Tietoliikenteen ja viestinnän suhteen ajat ovat tietysti muuttuneet paljon Internetin ja älypuhelimien myötä, mutta mielenkiintoista on, että jo vuoden 1944 laitoksessa mainitaan, että

L a n g a t o n  l e n n ä t i n, nykyajan ihmeellisimpiä keksintöjä, lähettää meilläkin jo eetterin halki sähköaaltojen avulla merkkejä kauas vieraisiin maihin ja l a n g a t t o m a n  p u h e l i m e n  avulla voidaan samoin sähköaaltoja käyttäen ilman johtoja puhua merten ja maiden yli. (Maamme kirja, 1944; harvennukset alkuperäisiä)

Mitä ihmettä? Eikö kännykkäkunnia kuulukaan Nokian matkapuhelimille? No, kaiketi tuossa viitataan radiopuhelimiin, jotka erityisesti toisessa maailmansodassa olivat olleet kovassa käytössä.

Kaikille tiedoksi, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Svenska litteratursällskapet i Finland valmistelevat yhteistyöhankkeena Zacharias Topeliuksen Maamme kirja ‑suomennoksesta digitaalista editiota, joka julkaistaan Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017.

Kuva: Laura Tikkanen, SKS

Kuva: Laura Tikkanen, SKS

Sakari Katajamäki ja Ossi Kokko

Sakari Katajamäki ja Ossi Kokko työskentelevät SKS:n tutkimusosastolla Edith – suomalaisen kirjallisuuden kriittiset editiot -yksikössä, jossa laaditaan editioita Aleksis Kiven tuotannosta. Katajamäki on Kiven ohella tutkinut muun muassa Lauri Viitaa, kirjallisuuden avantgardea, suomennoskirjallisuuden historiaa ja suomalaisia limerikkejä, Kokko taas on kuulunut fraasisanakirjan toimitusryhmään, osallistunut Tekstuaalitieteiden sanasto -verkkojulkaisun tekemiseen sekä toimittanut 1800-luvulla ilmestynyttä suomenkielistä lännenkirjallisuutta uudelleenjulkaisuiksi.

Tallenna

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.