Kalevala tapahtuu tänäänkin – ja luultavasti taas huomenna

Vastikään viime viikolla ilmestyi levy nimeltä Kalevala elävänä tai kuolleena. Se on osa Juha Hurmeen ja Tuomari Nurmion työstämää KalevalaFest-hanketta, jonka myötä on odotettavissa Kalevalan tuoretta tulkintaa myös konserteissa, pienoisnäytelmissä ja lapsien laatimissa tarinoissa.  Kesän alussa tapahtumapuutarha Botaniassa Joensuussa avattiin näyttely, jossa on esillä Kalevala-aiheisen hiekkaveistoskilpailun satoa. Sami Makkosen kauhusävytteisen Kalevala-sarjakuvan ensimmäinen painos myytiin loppuun, ja teos lisättiin Lukuklaani-hankkeen kaikille yläkouluille toimitettavaan kirjapakettiin. Ylen Kalevala palaa! -podcastissa etsittiin nykypäivän vastineita Kalevalan hahmoille. Tässä muutama esimerkki viime aikojen uutisista, joiden voidaan sanoa käsittelevän Kalevala-muunnelmia, ja niitä tulee jatkuvasti lisää.

Kalevala-muunnelmat ovat jollain tavalla Kalevalaa versioivia uusia teoksia. Yhtä hyvin voisi puhua Kalevalan adaptaatioista, mutta itse käytän mieluummin suomenkielistä termiä. Puhtaimmat muunnelmat saattavat toistaa kansalliseepoksen tarinan sellaisenaan vain kohderyhmänsä kannalta välttämättömissä määrin lyhentäen tai muokaten. Tällaisia muunnelmia ovat esimerkiksi monet lasten Kalevalat ja murre-Kalevalat. Toisessa ääripäässä ovat sellaiset Kalevala-muunnelmat, joiden sisällöllä ei juurikaan ole tekemistä Kalevalan kanssa, mutta jotka lainaavat siltä muotoelementtejä. 2000-luvun tunnetuin esimerkki lienee Kalevauva.fi, netin keskustelufoorumeilta ”nykypäivän kansanperinnettä” keräävä ja lauluiksi yhdistelevä yhtye. Jälkimmäisestä Kalevala-muunnelman tekeekin ennen kaikkea se, että se nimellään ja esittäytymisillään yhdistää tekemisen tapansa Kalevalaan ja kansanrunouteen.

Taistelu Sammosta. Kohtaus työryhmän Ida Heimonen, Maria Myllykangas, Kaisa Pudas, Riina Salmi ja Markus Virtanen esityksestä Kalevala nykyihmiselle 20 minuutissa. Kuva: Elina Manninen, SKS 2015.

Ääripäiden väliin jää paljon niitä Kalevala-muunnelmia, jotka minua tutkijana eniten kiinnostavat. Ne toistavat uudelleen tulkiten ja muunnellen Kalevalan tarinan, mutta kertovat samanaikaisesti aivan oman tarinansa. Ne rakentavat uuden tarinamaailman Kalevala-aineksia hyödyntäen mutta silti jostain muusta. Lopputuloksena on kiinnostavia yhdistelmiä historiaa, fantasiaa, Kalevalaa ja nykypäivää.

Esimerkiksi Jari Tammen romaani Kalevan solki (2002) yhdistää niitä kaikkia. 800-luvun Lounais-Suomeen sijoittuvassa romaanissa esiintyy hyvin kattava kattaus Kalevalan hahmoja ja tapahtumia, mutta kaikkia teoksen juonenkäänteitä ei voi ennakoida Kalevalan tuntemuksella, vaan Kalevalan tapahtumat ja henkilöt kietoutuvat teoksen omaan Kalevan soljen etsimisen tarinalinjaan, eikä romaanin tarina kokonaisuutena ole pelkästään Kalevalan tarina. Kaiken lisäksi historiallisesta aikaan ja paikkaan sijoittamisesta huolimatta romaanin tarinamaailmassa on vahvoja fantasian sävyjä. Samankaltainen rakenne on tuoreella JP Koskisen romaanilla Kalevanpoikien kronikka (2018). Se ei sinänsä toista kovin paljon Kalevalan tapahtumia, mutta siinä osa Kalevalan hahmoista seikkailee 1100-luvun Konstantinopolissa ja teoksen maailmassa on viitteitä yliluonnolliseen, jos sen kertojaa uskoo. Molemmista romaaneista tarjoutuu kuitenkin sama leikillinen ajatus: jotakin tällaista Kalevalan tarinan taustalla olisi ehkä voinut olla.

Joskus Kalevalan maailmaa muistuttava maailma sijoittuu varsinaisen tarinamaailman sisälle fantasiamaailmaksi, johon nykysuomalaiset päähenkilöt pääsevät vierailulle. Näin on esimerkiksi Mikko Karpin fantasiadekkarissa Väinämöisen vyö (2007). Seija Vilénin romaanissa Pohjan akka (2012) Kalevalan maailmaa muistuttava maailma löytyy vanhan naisen muistoista. Kalevalan tapahtumien ohella tulee käsitellyksi nykysuomalainen vanhustenhoito.

Kaikkia Kalevala-muunnelmia vaikuttaa yhdistävän se, että ne kaikki omalla tavallaan tuovat Kalevalaa lähemmäs nykyaikaa ja jonkinlaiseen suhteeseen sen kanssa. Kalevala itsessäänhän sijoittuu myyttiseen maailmaan, jolle ei hahmotu tarkkaa aikaa ja paikkaa historiassa. Ilmoittamalla historiallisen ajan ja paikan, jossa Kalevala-ainekset ilmenevät, saati sitten sijoittamalla ne jonkinlaiseen suoraan kanssakäymiseen nykypäivän kanssa, Kalevala-muunnelmat rakentavat yhteyttä Kalevalan ja kirjoittamisaikansa välille ja tarjoavat näkökulmia tulkita niitä toisistaan käsin.

Toisaalta Kalevalaa versioidaan yhä uudelleen, jotta yhä uudet yleisöt voisivat löytää sen. Toisaalta sieltä etsitään vertailumerkityksiä nykypäivän ilmiöille, kuten tehtiin, kun #metoo-kampanjan yhteydessä nostettiin esiin Ainon hahmo (#Aino. Väärinkäsitys kolmessa näytöksessä). Tämä, kuten monet alussa mainitsemani Kalevala palaa! -podcastin pohdinnoista, millainen kukin Kalevalan hahmo tämän päivän Suomessa on, on arkitodellisuuden lukemista Kalevala-muunnelmana.

Kalevalan korkeaan adaptatiivisuuteen on monta syytä, joista yksi on ilman muuta sen asema kansalliseepoksena. Kalevalan tarina tunnetaan Suomessa yleisesti hyvin, jolloin Kalevala-muunnelmat löytävät helposti yleisön, joka osaa tulkita niiden yhteyden Kalevalaan. Onhan tuon yhteyden tunnistaminen adaptaation lukukokemuksen suola, vaikka tarina voisi olla luettavissa ilman yhteyden tunnistamistakin. Kuten adaptaation tutkimuksessa on havaittu usein käyvän, myös Kalevala-muunnelmat versioivat paitsi itse Kalevalaa myös toisiaan ja esimerkiksi kouluopetuksessa saatua tietoa eepoksesta. Aika harva lopulta on lukenut Kalevalan, mutta luultavasti lähes jokainen tunnistaa silti Kalevala-muunnelman.

Elli-Mari Ahola

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hän sai SKS:n Pentti ja Eeva Lylyn rahaston apurahan väitöstutkimukseensa Kertovat tahot maailmanrakentajina 2000-luvun Kalevala-muunnelmissa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *