Kaksi joulua – kaksi maailmaa

Jouluna muistellaan mieluusti menneitä jouluja. Kansanrunousarkiston vastaajaverkon jäsenille lähetettiin neljännesvuosisata sitten kirje, jossa pyydettiin kuvauksia sekä juuri vietetystä joulusta 1989 että joulusta 1939. Reippaasti yli puolet silloisista jäsenistä ja muutama muukin – yhteensä 218 naista ja 94 miestä – innostui vastaamaan. Ylivoimainen enemmistö muisti myös talvisodan joulun viidenkymmenen vuoden takaa. Kahdeksantoista joulunpunaista arkistosidosta kertovat joulun ja Suomen tarinaa kaikista maakunnista ja ”sieltä jostakin”.

Vuonna 1939 öljylamppuihin sai polttoainetta vain ostoluvalla, karbidien kanssa temppuiltiin. Tehtiin pilkkeitä armeijan autoille. Venäläiset koneet näyttivät hopeisilta linnuilta. Väestönsuojaan juostiin valkoinen lakana hartioilla. Oltiin evakossa ja lottatyössä, odotettiin kotiin veljeä tai perheenpäätä, tai edes kirjettä. Saunan jälkeen puettiin pyhävaatteet.

Vuonna 1989 ostettiin Ässä-arpoja, seilattiin Finnjetillä tai lennettiin Teneriffalle. Televisiosta tuli aattona klo 18.55 Taatan joulusaarna ja klo 19.45 Ruma Elsa. Luettiin Joenpelto-uutuutta Ei ryppyä, ei tahraa ja Päätalon Iijoki-sarjan osaa Oman katon alle. Puhuttiin Amerikan-puhelu. Joulukirkkoon mentiin aamuseitsemältä. Saksan tilanne huoletti, Romanian tapahtumat järkyttivät.

Joitakin kertomuksia julkaisimme Urpo Vennon kanssa Joulu joutui -kirjassa (SKS 1994). Lieksalainen Aarne Purola muisti ensimmäisen sotajoulun hyvin kauniina ja tasapainoisena. Hän vietti sen joukkueineen impilahtelaisen riihen oljilla parin kilometrin päässä linjoista sianlihaa ja puolukkasurvosta syöden. Sotilaspapin tuomasta tuntemattoman sotilaan paketista löytyi Uusi testamentti: Jouluksi 1939, Pitkärannan sotilaskotiyhdistys. Purola on kirjoittanut sen alle: Impilahden Hippolassa, joulunvietto riihessä.

Aarne Purola lopettaa koruttomasti: ”Joulurauha päättyi tapanina, kun piti jälleen lähteä töihin naapuria vastaan.”

Helsinkiläisen Kaarina Hulkkosen uskonnottomassa kodissa ei jouluna 1989 ollut kuusta, koska se roskasi ja oli kallis. Sen sijaan hän sai päähänsä hankkia jouluseimen, johon sopiva pyhä perhe löytyi pieninä kipsivaloksina Hietalahden hallista. Koska mitään tallin tapaistakaan ei löytynyt, seimen virkaa sai tehdä palikoista koottava aitta Stockmannilta. Maria ja Jeesus-lapsi olivat rappusilla, Josef liian pitkänä aitan edessä, tontut vartioivat aittaa ja huonesypressi oli vieressä.

Kaarina Hulkkonen tunsi joulun tunnelman Hietaniemen hautausmaan ihmispaljoudessa, joka kulki eteenpäin tasaisena virtana; sadoissa kynttilöissä, kunniavartioissa sankarihaudoilla. Pipot kourassa seisseissä pikkupojissa oli jotain liikuttavaa. ”Samoin siinä hurjan näköisessä punkkaritytössä, joka hiljentyi paaden ääreen filttihattu takaraivolla retkottaen.”

Palautekirjeessä keruuseen vastanneille Marjatta Jauhiainen kirjoitti seuraavasti: ”Näiden kahden joulun välinen taival on sekä ihmisiän että maamme kehityksen kannalta pitkä ja monivaiheinen. Nyt saapunut aineisto suo mahdollisuuden monitasoisiin vertailuihin myös aikaisemmin tallennetun muistitiedon suhteen. Maailmantilanne jouluina 1939 ja 1989 oli Euroopassa poikkeuksellisen tulehtunut, ja useimpien vastaajien hartain toive tulevaa joulua ajatellen koskeekin pysyvän rauhan aikaansaamista.”

Sitä kaivataan nytkin. Historia toistaa ärsyttävästi itseään, mutta jonkinlainen säännönmukaisuus antaa myös toivoa. Lihavien riitojen ja myllerrysten vuosia ovat yleensä seuranneet laihempien nahistelujen vuosikymmenet, joita elellessä olisi taas kerran hyvää aikaa viisastua. Joulu joutuu joka talvi Pohjolaan ja rintoihin, niin meille kuin sille ahneelle, alemmuudentuntoiselle tai koulukiusatulle naapurillekin.

Joulurauhaa Vähäisten lisien lukijoille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *