Jäniksiä ja pääsiäisjäniksiä

Kevättalvisessa metsässä näkyy näitä runsaasti: jäniksen tutunomaisia jälkiä. Pihoilla ne johtavat usein valitettavasti omenapuille, joiden kuoria ne ovat käyneet järsimässä. ”Ilimaseksi ei sua mittää muuta ku jäneksen jälkijä” tavataan sanoa. Toisaalta: kiireistä ihmistä toppuutellaan ja väitetään, ”ettei tässä nyt jäniksen selässä olla”. Ellei kyseessä ole jänishousu, jolla on ”jäniksen passi kourassa”. Seminaarimäen mieslaulajat väittävät aika aseistariisuvasti, että ”sä oot parempi kuin sata jänistä”.

Saduissa kuninkaan vävyksi pääsyn ja kuninkaantyttären saamiseksi on yleensä useita tehtäviä, yksi tai useampia. Yhdessä satutyypissä vävykokelaan on paimennettava sataa jänistä hukkaamatta niistä yhtäkään. Grimm-veljekset käyttivät sataa jänistä sadussaan Aarnikotka. Sataa jänistä on kuulemma kuitenkin helpompi vahtia kuin naista tai pitää kahta rakastavaista erossa toisistaan.

Jänikseen liitetään siis varsin erilaisia mielikuvia: se on nopealiikkeinen, huvittava, halveksittu ja monet sen pyyntiloitsut ovat herjaavia: ”Jänis juppa jäppäniska, juokse junttura vipuhun, kanttura tähän kahahan, pyörösilmä pyydyksehen!”. Sielunsa pirulle saaliin toivossa luvannut jäniksenpyytäjä on tavallinen tarinamotiivi: ”Mitenkä se saa niin paljo jäniksiä. Oli ollut pikkunen mies hattu päässä jäniksen selässä istunna ja pitkä ruoska käessä, suitet jäniksen suussa ja ajo lankaan jäniksiä.”

Erinomaisen mielenkiintoisia ovat Martti Haavion uskontotieteellisessä tutkimuksessaan Karjalan jumalat esittämät pohdinnat Agricolan Psalttarin esipuheen jumalluettelossa mainituista jumaluuksista. Jäniksenpyytäjäin jumala, Hittauanin-Hittavainen, kulkeutuu Haavion käsittelyssä Hiton-Pyhän Vituksen-Kynsi-Kytän ja Johannes Kastajan kautta suomalaiseenkin perinteeseen.

Jäniksestä on uskomuksia myös pirun eläimenä – Vanhan testamentin mukaanhan jänis on syömäkiellon alainen. Varsin lisääntymiskykyinen jänis on myös: varhaisimmat jäniksenpojat syntyvät huhti-toukokuun vaihteen tienoilla, jolloin suuressa osassa Suomea on vielä lunta, vaikka on jo pälviäkin. Näitä poikasia kansa on nimittänyt hankipojiksi. Kesäkuussa syntyvät lehti- tai heinäpojat ja elokuussa sänkipojat.

Tämän nopean ja tehokkaan lisääntymisensä takia monissa kulttuureissa jänistä on pidetty ymmärrettävästi hedelmällisyyden vertauskuvana. Heräävän luonnon, kevään ja pääsiäisen symbolit ovatkin tutut: jänis, muna ja keväiset kasvit. Tutkiessaan pääsiäiskorttien symboliikkaa Teppo Korhonen viittaa saksalaisiin perinteentutkijoihin, myös jo mainittuun Jacob Grimmiin, joka pyrki löytämään kaikille kansanomaisille pääsiäistavoille muinaisgermaaniset lähtökohdat. Pääsiäisen saksankielinen nimi Ostern selitettiin muinaisen kevään jumalattaren Austron eli Ostaran eli Osteran perinnöksi. Pääsiäisen eräät symbolit, munat ja jänikset, tulkittiin Ostaran uhrilahjoiksi.

Korhosen mukaan keskieurooppalaista pääsiäisperinnettä esittelevissä teoksissa toistuu alkujaan Hugo Hepdingin 1920-luvulla esittämä käsitys, jonka mukaan pääsiäisjänis syntyi aikoinaan leivinuunissa, kun lampaaksi aiottu leipomus epäonnistui ja pellillä lepäävä ruskistunut paistos muistutti enemmän jänistä. Takavuosien suosikkisarjan Velipuolikuun Pääsiäishanukkaan leivontaohje ei siis olekaan kovin kaukaa haettua.

Jo ennen uskonpuhdistusta Keski-Euroopassa uskoteltiin lapsille, että juuri pääsiäisjänis tuo pääsiäismunat. Hahmo kuuluu siis hieman samaan kategoriaan kuin aapiskukko tai joulupukki. Ne palkitsevat ahkeria ja hyvätapaisia lapsia. Uskonpuhdistuksen jälkeen protestantit pyrkivät eroon katolisina pidetyistä traditioista – pääsiäismunien siunaaminen ja lahjoittaminen katsottiin juuri sellaiseksi. Munien lahjoittamista jatkettiin, mutta niiden jakelijaksi valjastettiin lastenuskomuksiin mainiosti sopiva olento, muniva jänis. Uskomus silmät avoinna nukkuvasta jäniksestä on yhdistetty Jeesukseen, joka ei kuollessaan nukkunut ikuiseen uneen. Vanhassa kristillisessä taiteessa esiintyy kolme korvillaan toisiaan koskettavaa jänistä, jotka mahdollisesti tarkoittavat pyhää kolminaisuutta.

Pääsiäisjänis on tullut suomalaisillekin tutuksi 1900-luvulla, tosin lähinnä ulkomaista tuotantoa olevissa postikorteissa ja suklaamakeisina. Itse munivaan jänikseen liittyviä uskomuksia Suomessa tunnetaan vain hajanaisesti. Pääsiäistä on todennäköisesti pidetty niin vakavahenkisenä kirkkopyhänä, ettei ole haluttu korostaa pääsiäisen iloisempia, lasten uskomuksista versovia tapaperinteitä. Keskieurooppalainen pääsiäisjänis kuitenkin elää ja voi hyvin – Osterhasenmuseumin sivuilla pääsiäisjäniksiä jokaiseen makuun.

Iloista pääsiäistä!

paasiaisjanis

Lisää pääsiäistietoutta SKS:n pääsiäispaketissa ja  Pääsiäinen-kirjassa.

Liisa Lehto

Arkistotutkija Liisa Lehto on työskennellyt SKS:n arkistossa vuodesta 1984 ja on keskittynyt arkiston moninaiseen asiakas- ja tietopalveluun. Omimpia alueita hänelle ovat kansanusko, uskomustarinat ja erilaiset muistitietoaineistot. Erityisesti karjalainen muistitieto ja kotiseutumatkailu ovat olleet hänen kiinnostuksensa kohteina.

3 vastausta artikkeliin ”Jäniksiä ja pääsiäisjäniksiä

Vastaa käyttäjälle Harmaasusi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *