Hyvästi Laatokka: hiipuva itäisten raja-alueiden tutkimus

Monet entisen Suomen kaakkoisen Karjalan ja Venäjän Karjalan tutkijat ja kiertäjät ovat murehtineet rajan sulkeutumista. Rautaesirippu on jälleen laskeutunut ja sen myötä hiljaisuus: 1990‒2000-luvun bussikolonnat karjalaisevakoiden raunioituneille kotikonnuille ovat vain haalistuva muisto. Tilannetta kuvaa myös se, että venäläiset ystävämme ovat kadonneet sähköpostilistoilta ja someryhmistä. Näin sulkeutuminen koskee ikävästi myös ihmissuhteita, tutkimuskumppanuuksia, yhteisprojekteja. Vaikka rajan yli pääsee asianmukaisin paperein yhäkin, ilmapiiri on kuitenkin epäluuloinen eivätkä arkistot enää avaudu länsimaisille tutkijoille, joten harva tutkija enää vierailee rajan takana.

Mutta onneksi ehdimme avoimuuden aikana kartoittaa seutuja. Muun muassa itse johdin vuosina 2018‒2021 ihanaa Laatokka-hanketta, josta ilmestyi suomenkielisen kokoelman (SKS 2021) lisäksi kesäkuussa 2023 uusi teos Lake Ladoga. The coastal history of the greatest lake in Europe SKS:n Studia Fennica Historica -sarjassa. Kokoelmastamme tuli äskettäin arvostelu cambridgelaisessa tieteellisessä Polar Record -aikakauslehdessä.

Vesistöjen laajat valuma-alueet ovat siinä mielessä mielikuvitusta kiehtovia, että ne lähtevät kuljettamaan tutkijaa mukanaan sekä maantieteellisesti että temaattisesti, jos kohta jo imaginäärisestikin. Laatokkaan juoksuttavat vettään järvien pilkkomat virrat pohjoiselta Pieliseltä aina etelään Valko-Venäjälle saakka. Jos niin kauas ei halua lähteä, vie kotoinen Vuoksi läpi Suomen Karjalan Kannakselle ja Käkisalmeen tai Taipaleen taistelupaikoille: sen kun valitset itse rantautumispaikkasi. Iso osa meistä Laatokka-verkoston tutkijoista pysäytti veneensä Laatokan rantakyliin ja -kaupunkeihin ja jäi ihmettelemään ja arvioimaan rantojen teollistumista, veden laatua, saarten mennyttä huvila-asutusta, maatilojen kollektivisoinnin jälkiä, järven moniaistillisia kokemuksia ja paikallisten luonnonsuojeluliikehdintää ‒ muutosta ja pysyvyyttä, murrosta ja jatkuvuutta.

Lake Ladoga -kirjassamme sukelletaan myös syvemmälle historiaan: järviseudun 700‒1000-luvun kulkemiseen. Nevaa myöten Laatokan etelärantaan on liukunut muun muassa varjagien eli viikinkien pienehköjä puisia purjelaivoja oletettavasti tuuliviiri tai lohikäärme tai muu kuviointi kokassaan. Miehiä aluksessa saattoi olla ehkä vain kymmenkunnan airoparin verran. Jo Helge Pohjola-Pirhonen aikanaan selosti meille historianopiskelijoille yksityiskohtaisesti suurempien viikinkilaivojen, ledungien, merkitystä. Tilaa säästyi, kun soutajat istuivat omien matka-arkkujensa päällä. Jokiliikenteeseen sopivat kapeat laivat puikkelehtivat näppärästi kohti Aldeigjuborgia eli Staraja Ladogana tunnettua jokisuuyhteisöä. Sieltä ne lähtivät kohti Mustaa merta Olhavanjokea (Volkhovia) pitkin Ilmajärvelle, jonne idäntien kulkijat perustivat sittemmin Novgorodina tunnetun yhteisön. Halutessaan tie vei aina Bysanttiin saakka.

Venäläinen tutkimus on kyseenalaistanut koko viikinkitarinan; hekö muka olisivat synnyttäneet Kiovan Venäjän. Läntiset tutkijat taas ovat pitkään paaluttaneet tulkinnan skandinaavien merkittävästä roolista viitaten legendanomaisen purjehtija Rurikin skandinaviseen taustaan. Nykyisin venäläiset tutkijat ovat poliittisistakin syistä alkaneet jälleen vahvasti korostaa Kiovan Venäjän valtakunnan synnyttämistä slaavien aikaansaannoksena. Näin ollen ei ainoastaan seutuja samonneita läntisiä nykytutkijoita ole vieroitettu itäisiltä rajaseuduilta, vaan jopa syvän menneisyyden viikingitkin kumitetaan pois historian lehdiltä. Totalitaristisissa järjestelmissä puhdistustoimet voivat ulottua hyvinkin kauas menneisyyteen, ja historia kirjoitetaan tunnistamattoman uudeksi.

Meille Laatokan seudun historian ystäville tilanne on surullinen. Onneksi ehdimme koota aineistomme, tehdä kenttätyömme ja kirjoittaa kirjamme ennen rautaportin kolahdusta.

Maria Lähteenmäki

Maria Lähteenmäki on historian professori Karjalan tutkimuslaitoksella Itä-Suomen yliopistossa. Hän on julkaissut laajasti ylirajaisiin alueisiin, kuten Karjalaan, Barentsin seutuun ja Lappiin liittyviä tutkimuksia. Mainittakoon vain Kalotin kansaa (SKS 2004), Maailmojen rajalla (SKS 2009) ja Jälkiä lumessa (Valtioneuvosto 2017). Hän on saanut mm. Vuoden tietokirjailija -palkinnon 2017 ja Vuoden Professori -palkinnon 2015.                                                  

Yksi vastaus artikkeliin ”Hyvästi Laatokka: hiipuva itäisten raja-alueiden tutkimus

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *