Hämeenlinnan kottityrmä

Jo alkuvuosikymmeninä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ohjelmaan kuului myös pyrkimys historiallisten ja maantieteellisten aineistojen keruuseen sekä aiheeseen liittyvien suomenkielisten kirjoitusten julkaisemiseen.  Työtä tehtiin aluksi osana seuran yleistä toimintaa kunnes vuonna 1864 perustettiin erillinen Historiallinen osakunta, joka toimi seurassa aktiivisesti vuoteen 1875.

Yhtenä tehtävänä Historiallisella osakunnalla oli antaa lausunto julkaistavaksi ehdotetuista käsikirjoituksista. Niitä julkaistiin ensin seuran Suomi-aikakauskirjassa ja vuodesta 1866 lähtien erillisessä Historiallinen Arkisto -sarjassa. Osakunnan pohdittavaksi tuli myös muita kysymyksiä. Esimerkiksi ylimääräisessä  kokouksessa 11.3.1869 oli aiheena lausuntopyyntö, josta Historiallisen osakunnan pöytäkirjassa mainitaan seuraavaa:

Maalisk. 11 p. 1869. Saapuvilla olivat: Esimies Assessori Rabbe, Provessori Akiander, Provessori Topelius, Tohtorit Elmgren , Bomansson ja Ignatius, Maisteri A. Boehm, Kandidati Aspelin ja allekirjoittanut [Yrjö Koskinen]
1 §. Esimies ilmoitti antaneensa kokoonkutsua ylimääräisen kokouksen sen johdosta, kun herra Arkitehti I. Lindqvist oli pyytänyt Historiallisen Osakunnan lausuntoa, mikä muinaistieteellinen arvo olisi annettava Hämeenlinnan eli Kruunulinnan nykyisille ulkovalleille ja valli-haudoille, joita on tätä nykyä aikomus rakennettavan kotti-tyrmän vuoksi hajottaa ja tasoittaa. Tämä kysymys nyt otettiin keskusteltavaksi, ja sitten kun herra Lindqvist, joka tarpeellisten selitysten antamista varten oli saapuville tullut, nyt oli esiin tuonut asiaan kuuluvat kartat ja pohja-piirrokset, ilmaantui eri mieli Osakunnan saapuvilla olevissa jäsenissä, jonka tähden enemmistö, eli herrat Topelius, Bomansson, Ignatius, Boehm ja Aspelin, muodostivat lausunnon näin kuuluvaksi:
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Historiallinen Osakunta, pyydetty antamaan mietintönsä Hämeenlinnan vallien-repimisestä, katsoo sekä taitonsa että oikeutensa puolesta sopimattomaksi päättää, jos ja missä määrässä ehdotettu muutos taloudellisista ja terveydellisistä syistä on pidettävä tarpeen vaatimana; mutta ei voi sitä vastoin, isänmaan etua katsoen, olla hartaimmin vastustamatta mainittua hävittämistä tai ulkonäön turmelemista, joka kohtaisi muutamaa Suomen vanhimpia ja muistokkaimpia linnoja. [–]

Enemmistön lausunnossa seuraa pitkä perustelu vallien iästä ja historiallisesta arvosta, johon vastineeksi osakunnan vähemmistö on kirjannut vastineen:

Yllä-seisovaan päätökseen antoivat vähemmistön neljä jäsentä, nimittäin Esimies sekä herrat Akiander, Elmgren ja allekirjoittanut [Yrjö Koskinen] näin kuuluvan vastalauseen:
Koska ei ole luultava, että maamme hallitus muinais-tutkimuksen hyväksi voi kokonaan luopua niistä käytännöllisistä eduista, jotka vaativat ulkovärkkien repimistä muinaisen Kruunulinnan eli Hämeenlinnan tykönä, ja toiselta puolen on epäilemätöntä, että linnan käyttäminen nyky-aian tarpeisiin, vasta niinkuin tähänkin saakka, tulee paraiten vakuuttamaan tälle muinaiselle rakennukselle tarpeellista korjuuta ja holhousta, pidämme Historiallisen Osakunnan etevimpänä tehtävänä tutkia, tokko kaikki osat nykyisistä linnoituksista ovat muinais-tieteellisen merkityksen puolesta sen-arvoisia, että niiden säilyminen on kansan ja hallituksen välttämätön velvollisuus. [–]

Vähemmistön näkemys oli, että vain osa valleista on vanhaa kerrostumaa ja siksi suojeltava kun taas enemmistö piti rakenteita kauttaaltaan muinaisina. Vähemmistön vastine päättyy toteamukseen:

Vaan koska ne kuitenkin, jos kohta iältänsä paljoa nuorempia kuin Birger Jaarlin vanha linna tosin ovat muistomerkkeinä myöhemmästä linnoitus-tavasta maassamme, on meidänkin ajatuksemme, että niitä pitäisi ainakin osittain ja niin suuressa määrässä kuin mahdollista on, säilyttää nykyisessä kunnossaan.

Seuraavan kerran valleja käsiteltiin osakunnan kokouksessa 1.4.1869. Professori Topelius ei ollut paikalla, mutta hän oli tehnyt kirjallisen lausunnon, josta kirjattiin pöytäkirjaan seuraavaa:

1§ Lausunnot pöytäkirjassa Maalisk. 11 päivältä Hämeenlinnan ulkovallien repimisen asiassa nyt lopullisesti hyväksyttiin, jonka ohessa päätettiin, että Provessori Topelius’en erinäinen lausunto sekä myöskin sen vastine, jonka Tohtori Elmgren nyt oli siihen tehnyt, molemmat olivat tämän päivän pöytäkirjaan liitettävät.

Pöytäkirja jatkuu Topeliuksen lausunnon suomennoksella, jossa hän edelleen tuo esiin näkemyksensä siitä, että vallien hävittäminen olisi ”jälkeen-saamattoman, lakien turvassa seisovan kansallisomaisuuden hukkaamista”. Mielenkiintoinen on lausunnon lopussa oleva huomautus siitä onko valokuvaus yksin riittävä toimenpide säilyttämään historiallista kulttuuriperintöä:

Ja vihdoin tahtoi Pr. T. yhtä vakavasti vastustaa sitä myöskin lausuttua arvelua, että muutama valokuva voisi korvata ehdolla hävitettyä esinettä; mikä arvelu päätteellisesti veisi siihen, että valokuvauksellinen albumi olisi samanarvoinen, kun kalliimmat muinais-jäännökset ja tekisi kaiken vaivan niiden säilyttämisestä turhaksi, kun historia ja muinais-tieteelliset esineet tästä-lähin tulisivat yhtäpitäviksi valokuvituksen kanssa; jonka lisäksi Pr. T. ei sitten enää nähnyt minkään estävän, että esim. lyötäisiin muutama henki kuoliaaksi, kun ainoastaan sitä ennen oltaisiin vakuutettu siitä, että hänestä valokuva on tallella.

Painetuissa seuran tai Historiallisen osakunnan pöytäkirjoissa ei tämän kokouksen jälkeen palata vallien kohtaloon, myöskään ei löydy mainintaa miten tai keneltä tuli aloite Topeliuksen kommentissa mainittuun vallien valokuvaamiseen.

Valokuvat olivat jo jossain määrin tulleet osaksi osakunnan kokouksissa esiteltyjä aineistoja tai kysymyksiä. Pöytäkirjoissa 25.2.1869 ja 28.9.1869 molemmissa mainitaan kahden valokuvan olleen esillä. Näistä kuvista ei löydy mainintaa vuoden 1869 kartuntaluettelossa, joten ilmeisesti ne ovat olleet vain katsottavana.

Vallien kuvaus kuitenkin suoritettiin, mahdollisesti senaatin tai senaatin arkiston toimesta, sillä kartuntaluettelossa sekä seuran kokouksen 8.9.1869 pöytäkirjassa on merkintä saapuneiden lahjoitusten kohdalla: Keisarilliselta Suomen Senaatilta: Viisi valokuvaa Hämeenlinnasta, Kruunulinna. Historiallisella osakunnalla oli myös suora yhteys Senaatin arkistoon, sillä sen jäsen Karl August Bomansson (1827–1906) oli jo pitkään toiminut amanuenssina senaatin arkistossa, ja hänestä tuli vielä samana vuonna valtionarkistonhoitaja (virka vakinaistettiin 1870).

Kuvat esittävät Hämeenlinnan vallituksia eri ilmansuunnista ja kuvaussuunta on merkitty kuvan pohjakartonkiin. Kuvat kuuluvat edelleen SKS:n arkiston kokoelmiin, ja ovat tiettävästi kokoelman vanhin ulkona kuvattu kuvasarja.

Valokuvat oli kuvannut Kuurinmaalla syntynyt valokuvaaja Eugen Hoffers (1832–1893), joka oli avannut ateljeen Helsinkiin 1862. Käyntikorttikuvien ohella Hoffers valokuvasi 1860-luvulla myös ateljeen ulkopuolella, mikä oli tuolloin vielä harvinaisempaa. SKS:n arkistossa olevien viiden Hämeen linnan valokuvan ohella häneltä on säilynyt laajahko kokoelma näkymiä eri puolilta Helsinkiä. Näitä on sekä Museoviraston että Helsingin kaupunginmuseon kokoelmissa. Eugen Hoffersin toiminta Suomessa jäi noin vuosikymmenen mittaiseksi, sillä hän muutti Pietariin vuonna 1873.

Museovirastossa on vallikeskustelua ahkerasti kommentoineen Zacharias Topeliuksen henkilökuva, jonka Eugen Hoffers on kuvannut ensimmäisenä toimintavuotenaan 1862. Hoffersin kuvaamia henkilökuvia on kaikkiaan säilynyt 21 kappaletta, joista 16 Museovirastossa ja 5 Helsingin kaupunginmuseossa. Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Historialliselle toimikunnalle lausuntopyynnön esittänyt arkkitehti I. Lindqvist oli koko nimeltään Ludvig Isak Lindqvist (1827–1894), joka oli vuodesta 1868 toiminut yleisten rakennusten ylihallituksen 1. arkkitehtinä. Hän suunnitteli Hämeen linnan alueelle Suomen ensimmäisen sellivankilan, joka valmistui 1871. Muutoksia vallituksiin tehtiin erityisesti 1870-luvulla, mutta jo 1869 hävitettiin eteläisen polygonin eli bastionirintaman sisäosat uuden vankilan rakentamista varten. 

Pirjo Mäkilä

Arkistotutkija Pirjo Mäkilä työskentelee SKS:n arkistossa mm. kuvakokoelmien parissa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.