Hämärikkö

Kansakouluaikojen surullisin laulu oli ehdottomasti Paimenen syyslaulu. Jotain erityisen riipaisevaa oli säkeissä: ”Tänne, tänne jäädä täytyy syksyhyn ja ikävään.”  Itku melkein kuristi kurkkua sitä laulettaessa.  

Syksy on ollut ennen mitä kiireisintä työaikaa: viljanpuintia, perunannostoa, kyntöjä, marjojen ja sienten keruuta, syysteurastusta, säilömistä. Monet muistavat vielä koulujen perunannostoloman. Nykyinen syysloma sisältänee jotain muuta puuhastelua: kesämökin talviteloille laittoa, laiturinnostoa, siivoilua ja lintujen syysmuuton tarkkailua marjastuksen ja sienestyksen ohella.  Nykyään myös saatetaan pitkittää kesää matkustamalla jonnekin lämpimään. 

Myös valo vähenee – saapuvat syksyn ja talven hämärät illat ja pimeät yöt. Arkiston arvoituskortistossa hakusanoilla hämärä, pimeä ja iltapimeä löytyy mielenkiintoinen arvuuttelu: ”Tuli, tuli tuikkonen tuppaan, jota ei tuntenut kukkaa, siivet sillä oli kahallaan, vaan eihän se tehnyt sitä tahallaan.” (Pyhäjärvi Ol.). Hämärä tai pimeä lehahtaa sisään kuin suuri lintu siivet selällään ja peittää vähitellen alleen valon.

Erityisen kiehtova onkin tämä päivän ja illan taitekohta, jolloin ei vielä sytytetty valoa, vaan istuskeltiin kotvanen hämärässä.  Ollaan valon ja pimeyden välissä, liminaalitilassa, jossa siirrytään päivän tohinasta kohti iltaa ja yötä. Hetkellä on monia nimityksiä: hämärikön vietto, hämykotva, hämärän hyssy, hämyhetki, hämytunti. Mitä tuolloin on sitten puuhattu? Pyhäjärveläinen kerääjä muistelee: ”Ennenvanhaan oli tapana aina pitää hämärätuntia. Kun alkoi hämärtää, istuskeltiin penkeille rupattelemaan. Väliin tulivat naapuritkin  hämärähyssyä pitämään. Ei läheskään heti hämärän tultua sytytetty tulta, vasta kun pimeni. Sanottiin: pietään hämärähyssyy, että nättinä pyssyy.” Tai:

Lapsuusvuosieni aikoina oli tässä kylässä tapana viettää hämypyhhää. Kun talonväki ehtoon hämärtyessä siirtyi pirttiin ulkotöistä ja navetta-askareista, ei oitis otettu valkeeta päreeseen tai lamppuun, vana ensin istuttiin hämypyhhää. Hämärätunnin aikana kerrottiin monenlaisia tarinoita ja kyseltiin arvuutuksia. Hämypyhhää vietettiin vain syksyisin ja talvisin, jolloin puhteet olivat pitkiä.” (Sahalahti).

Hämärä oli myös otollinen hetki pelottaville kummitusjutuille: ”Iltatyöt ko olliit tehty, kaik puut tuotu tuppaa, nii ämmä ei antant polttaa kirassii (=paloöljyä), vaan istuttiin hämärässä ja siellä kuka mitäkii kaskuis. Kaskuttii nii kamaliakin, että vaikka istuttii röykys (=kasassa) toin toisesamma kiin, nii hirvitti mahottomast. (Kurkijoki)

Kun hämäränajan puuhista kyseltiin Kotiliesi-lehdessä 2014, olivat vastaukset yllättävän samankaltaisia kuin vanhat kuvaukset: ”Silloin istuskeltiin, juteltiin ja isovanhemmat kertoivat ehkä tarinoita. Voitiin juoda kahvit tai mummo keitti kupillisen teetä.” ”Istuttiin usein äidin kanssa pystymuurin edessä, tarinoitiin ja katseltiin tulta.” ”Viritettiin hiirenloukut, kerättiin kuivia puita liiteriin ja pelattiin korttia tulen loimussa.”

On katsottu, että näillä hämärähetken juttutuokioilla on ollut tärkeä asema suullisen perinteen välitystilanteina. Hämärä oli otollista aikaa kummitus- tai muille tarinoille sekä arvoituksille – näin erityisesti Virossa, jossa hämäräjuhla (videviku pidamine) on ollut tunnettu erityisesti arvuuttelusta. Syksy, talvi tai joulunpyhät arvoitusten pääasiallisina esitysaikoina johtunevat yksinkertaisesti siitä, että tuolloin oli eniten joutoaikaa. Myös eri-ikäistä talonväkeä oli paikalla samaan aikaan.  

Kummitusjuttujen kerrontaa. Kuva :Satumaarit Myllyniemi

Virolais-inkeriläisessä laulustossa on sikermä, jossa myös käsitellään tätä illakko-hämärikkö-päivänlasku-teemaa.  Jokainen laulaja on käsitellyt laulua oman laulutraditionsa ja myös mielialansa mukaisella tavalla.

Mikä on illakko? Paitsi illalla voimakkaasti tuoksuva puutarhakasvi se myös on illan synonyymi näissä runoissa. Niissä kuvataan kotiinpaluun tunnelmia hämärtyvässä ja kylmenevässä syysillassa:

Jo nyt illakko tulloo,
Hämärikkö häilähtää.
Illakko miun issoin,
Hämärikkö veikkosein,
Päivän lasku lankosein.
Jo alko vilu vihata,
Kaste suuri karkotella.
Mist tien vilulle viitan,
Hallalle hyvän hamosen,
Paijan pitkän pakkaselle?
Keritsen kesoisen uutin,
Talvilampahan takitsen,
Tuost tien vilulle viitan,
Hallalle hyvän hamosen,
Paijan pitkän pakkaselle,
sukat suurille lumille.

– Anna Maria Myyry, Kubanitsa 1901

Sikermä tunnetaan ”Niittäjän iltalauluna” tai ”Vilulauluna”. Laulaja kokee illan sukulaisekseen, isäksi, hämärän veljeksi. Villaiset vaatekuvitelmat pitävät vilun loitolla nyt ja pitkänä kohtakoittavana talvena.

Liisa Lehto

2 vastausta artikkeliin ”Hämärikkö

    • Hyvä kommentti! Juha Pentikäinen on puhunut ”löylyn hengestä” – miksei siis hämärällä olisi. Kiitos!

Vastaa käyttäjälle Harmaasusi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *