Digitaalista perinnekulttuuria Kiinassa

Vuonna 2010 Kiinan Sosiaalitieteiden Akatemia (CASS) käynnisti ohjelman, jonka tarkoituksena on luoda perusta CASS:n Etnisen Kirjallisuuden Instituutin suullisen runouden tietokanta- ja arkistotyölle sekä kehittää verkkopalveluja. Työtä on vetänyt instituutin johtaja Chao Gejin, joka on myös rutinoitunut Suomen kävijä. CASS:n ohjelma muodostaa jatkumon kehitykselle, jossa suomalaiset perinteentutkijat ovat olleet mukana jo 30 vuoden ajan. Ensimmäinen suomalais-kiinalainen folkloristinen kenttäkurssi ja tutkimusseminaari järjestettiin eteläisessä Guang Xi:n provinssissa vuonna 1986. Kiinalaisen folkloristisen tutkimuksen veteraani Jia Zhi oli aloitteentekijä ja Lauri Honko johti nelihenkistä suomalaisdelegaatiota

Kenttätöissä San Jiangissa Kiinassa v. 1986.

Kenttätöissä San Jiangissa Kiinassa v. 1986.

Perinnetieteelliset kontaktit Suomen ja Kiinan välillä ovat tämän jälkeen olleet jokavuotisia: seminaareja ja konferensseja, tutkimusvierailuja, kenttätöitä, kesäkursseja. SKS:n kansanrunousarkisto on kiinalaisten kollegojen toistuvan hokeman mukaan muodostunut innoituksen lähteeksi, josta useat kymmenet opiskelijat ja tutkijat ovat vuosikymmenten aikana saaneet tietoa ja vaikutteita.

Kiinassa mittasuhteet ovat valtavat, esimerkiksi suullisen perinteen parissa työskentelee tuhansia tutkijoita. Virallisesti maassa on 55 vähemmistökansallisuutta, joilla on kaikilla omintakeinen perinnekulttuuri. Pienempien kansanryhmien, kielimuotojen, kirjoitusjärjestelmien ja ainutlaatuisten kulttuuriperintömuotojen rikkaus on globaalissakin mittakaavassa vertaansa vailla.

Arkistojärjestelmä, jonka avulla kyettäisiin ottamaan haltuun kaikkien näiden kansallisuuksien kulttuuriperintö, on haasteeltaan aivan toista luokkaa kuin vastaavat hankkeet Euroopassa. Pelkästään vuosina 2011–2014 on digitoitu noin 5 000 teosta suullisen perinteen alalta, kokonaisuudessaan lähes 1 000 miljoonaa sanaa. Yhtenä esimerkkinä yhteen perinneilmiöön liittyvistä urakoista mainitsen Kiinan mytologisen perinteen tietokannan, jonka 12 600 myytin hakujärjestelmä sisältää noin 33 500 kerronnallista aihetta eli motiivia.

Viimeisten viiden vuoden aikana Kiinassa on keskitytty pohtimaan erikielisten aineistojen ongelmia. Kuinka hallita ja saada käytettäviksi aineistot, jotka on tallennettu eri kielillä tai kirjoitettu vaihtelevilla kirjoitusjärjestelmillä? Koneluettavassa muodossa toimiva semanttinen web saattaisi tuoda ratkaisun useisiin eri kieliryhmiin kuuluvien kielten ja eri kirjoitusjärjestelmillä tuotettujen tekstien saamiseksi yhteisten hakujen piiriin. Ensiksi pitäisi kuitenkin ratkaista, miten saada koneluettavaan muotoon Kiinan kielimuotojen valtaisa variaatio.

Näihin haasteisiin on kuitenkin nyt tartuttu. Vuoden 2015 lokakuussa Pekingissä järjestetyn seminaarin otsikkona oli ”Digitizing Oral Tradition: Strategy, Practice, and Collaboration”. Paikalla oli digitaalisen kulttuuriperinnön asiantuntijoita koko Kiinan alueelta, mutta myös muun muassa Yhdysvalloista ja Japanista. Eurooppaa edusti allekirjoittaneen lisäksi Wossidlo-arkiston johtaja Christoph Schmitt Rostockista.

Vasemmalta: prof. Nashunwuritu, Sisä-Mongolian yliopisto, tulkki Clarice Chen; prof. Christoph Schmitt, Rostockin yliopisto ja Chao Ke, CASS:n tutkimusosaston varajohtaja.

Vasemmalta: prof. Nashunwuritu, Sisä-Mongolian yliopisto, tulkki Clarice Chen; prof. Christoph Schmitt, Rostockin yliopisto ja Chao Ke, CASS:n tutkimusosaston varajohtaja.

Kiinan tilanne on hämmentävä: tällä hetkellä pulaa ei ole ainakaan henkilöresursseista, tekninen edistys on ollut huimaa ja parhaillaan rakennetaan yhteensopivia tietokantoja, alustoja ja standardeita. Kehitystä ei näytä estävän mikään, paitsi taloudellisten näkymien tuntuva heikkeneminen, tai tietoverkon käytön pysyminen jatkossakin valtiollisessa säätelyssä. Myös perinteentutkijoiden on syytä seurata kehitystä Kiinassa!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.