Eeva Joenpellon alirajainen Lohja

Tiärän mitä tiärän. Mut et sää ny yhren miähen tähren oisit järvee menny. Sul ku on talo ja olemist. Kyl täs sit olsivakki kaik järvet nii täys, et joku saisi köppi käres kiärtää ympärs rannoi ja örhii ruumei pysymää aloillas. Meinaa, et jos kaik vaiväki mensis järvee ain sillo ku miäl tekis.

Joillekin lukijoille Eeva Joenpellon Lohja-sarjassaan (1974−1980) hyödyntämä länsiuusmaalainen murre on ollut käymätön paikka, sen moinen kerronnan elementti, johon on – kuten tavataan sanoa – vaikea päästä sisään. Milloin se on koettu vähän rumana, milloin tarpeettomana tyylikeinona sävyttää korkeatasoista taideproosaa arkisella puheenparrella.

Lue loppuun