Romantiikan lapset

Olemme edelleen – halusimme sitä tai emme – valistuksen ja romantiikan lapsia. Moderni ja postmoderni maailma nakertaa ja muuntaa toki tuota kaksi ja puoli sataa vuotta vanhaa aatteellista laahusta. Kulutusta, elämyksiä ja yksilöllistä tyydytystä korostava kulttuurimme hitaasti hylkää osan perinnöstämme: Immanuel Kantiin perustunut velvollisuusetiikka on väistynyt yksilöllistä mielihyvää korostavan elämäntavan tieltä. Yksilöllisyyden voimakas arvostaminen on muunnelma romantiikan ajan poikkeusyksilön palvonnasta. Se mikä koski 1800-luvun alkupuolella taiteilijaneroja, koskee nyt meitä kaikkia. Jokainen meistä toteuttaa itseään ja yksilöllisiksi uskottuja tarpeitaan. Niitä toteuttaessamme ylläpidämme samalla yhä yhtenäisempää ja kollektiivisempaa kulutuskulttuuria, jossa jokainen tarjous ja mahdollisuus on tehty juuri Sinulle, yksilöllisten tarpeittesi mukaan räätälöitynä.

Valistuksen ja romantiikan jälkeläisiksi silti jäämme. Yhtäältä suurin osa yhteiskuntaa ja valtiota koskevista käsitteistämme (myös “yhteiskunta” ja “valtio”) saivat meille tutun sisältönsä 1700-luvun puoliväliin osuneen “satula-ajan” myötä. Käsityksemme kansalaisuudesta, valtiosta, taiteesta, taloudesta ja lähes kaikista inhimillisen toiminnan alueista ja niiden jakautumisesta omalakisiksi kokonaisuuksikseen juontaa jollakin tavalla 1700-luvun jälkipuoliskolle.

Lue loppuun