Jo joutui armas aika

Mennyt kevät on ollut varsin poikkeuksellinen. Korona levisi maailmalla ja meillä; on ollut surua, huolta ja murhetta. Uutiset täyttyivät kuvilla tehohoidossa makaavista ihmisistä ja tyhjistä suurkaupunkien kaduista. Myös suomalaiset joutuivat linnottautumaan koteihinsa ja opettelemaan etätyöskentelyä. Monet perhetapaamiset, juhlat, merkkipäivät ja valmistujaiset jäivät juhlimatta tai niitä on juhlittu pienimuotoisesti vain perhekunnittain.

Oma etätyöjaksoni kesti kaikkiaan runsaat kaksi kuukautta – maaliskuusta melkein toukokuun loppuun. Koskaan ennen en ole seurannut ympäröivää luontoa ja kevään verkkaista saapumista niin intensiivisesti kuin nyt. Talvi ja kevät taistelivat kauan ja lumisade toisensa perästä peitti jo vihertävän maan ja ulkona hytisevät orvokit. 

Lue loppuun

Hämärikkö

Kansakouluaikojen surullisin laulu oli ehdottomasti Paimenen syyslaulu. Jotain erityisen riipaisevaa oli säkeissä: ”Tänne, tänne jäädä täytyy syksyhyn ja ikävään.”  Itku melkein kuristi kurkkua sitä laulettaessa.  

Syksy on ollut ennen mitä kiireisintä työaikaa: viljanpuintia, perunannostoa, kyntöjä, marjojen ja sienten keruuta, syysteurastusta, säilömistä. Monet muistavat vielä koulujen perunannostoloman. Nykyinen syysloma sisältänee jotain muuta puuhastelua: kesämökin talviteloille laittoa, laiturinnostoa, siivoilua ja lintujen syysmuuton tarkkailua marjastuksen ja sienestyksen ohella.  Nykyään myös saatetaan pitkittää kesää matkustamalla jonnekin lämpimään. 

Lue loppuun