Yleisen mielikuvan mukaan viikinkiajalla miehet ryöstelivät ja taistelivat naisten odottaessa kiltisti kotona aitanavaimet vyöstä roikkuen. Tätä mielikuvaa on ahkerasti kyseenalaistettu viime vuosina tuoreimmassa tutkimuksessa. Viimeisin uutinen viikinkiajan skandinaavisista soturinaisista kaikui marraskuun alussa Norjasta. Solørin viikinkiaikaiselta hautausmaalta löytyi jo vuonna 1900 noin 19-20 vuotiaan, 155 senttiä pitkän naisen luuranko, joka oli haudattu aseiden kanssa. Naisen kanssa samaan hautaan oli aseteltu miekka, nuolia, keihäs ja kirves, minkä lisäksi kallossa oli suuri lyöntijälki. Naisen pää lepäsi kilven päällä. Koska kyseessä oli nainen, ei hautaa aluksi pidetty soturihautana. Vuosisadan alussa yleinen mielikuva hampaisiin asti aseistetuista viikingeistä oli hyvin miehinen eikä haudasta löytynyt soturinainen istunut tähän käsitykseen. Ajateltiin, että miehen haudasta löytyy aseita ja naisen koruja eikä asiassa ollut mitään epäselvyyttä ilmeisestä arkeologisesta todistusaineistosta huolimatta.
Soturinaisen kasvot tuhannen vuoden takaa
Kommentoi