Vaaralliset vainajat ja vahingollinen kalma: vainajien merkityksestä pohjoispohjalaisissa tietäjätarinoissa

Vastikään vietettiin pyhäinpäivää. Vainajien muistamisella on pitkät perinteet niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Vainajien muistaminen on merkki siitä, että suhteet elävien ja vainajien välillä ole katkenneet läheisen kuolemaan. Nykyperinteessä keskeistä on muun muassa kukkien ja kynttilöiden vieminen haudoille sekä hiljentyminen vainajien muiston kunnioittamiseksi.

Vanhemmassa kansanperinteessä vainajien on usein koettu olevan elävien arkisessa elämässä läsnä, muutoinkin kuin muistelemalla vainajia tiettynä päivänä. Suomalaisen kansanuskon kontekstissa vainajien on uskottu näyttäytyvän eläville esimerkiksi unissa, erilaisina etiäisinä, ennusmerkkeinä ja näkyinä. Suomalaisessa kansanperinteessä vainajien muistamiseen liittyvät tavat ja uskomukset ovat ilmaisseet kaipuun ohella kunnioitusta ja pelkoa vainajia kohtaan. Vainajien on uskottu pystyvän aiheuttamaan myös vahinkoa ja epäonnea eläville.

Lue loppuun

Jäikö se sinne?

Hiljaisuus herättää ihmisen aistit. Seuduilla, joissa yhteydet ovat pitkiä, on totuttava kuuntelemaan luontoa ja omaa sisintä. Suomalaisessa tarinaperinteessä tuttuja ovat kertomukset eelläkulkijoista, eellusmiehistä, ihmisen haamusta, etiäisistä tai varjosta, jotka tulollaan ennakoivat ehkä kaukaakin saapuvaa vierasta. Viimeistään tuolloin emäntä asettaa kahvipannun tulelle: ”Tiimaa ennen kun itte ihminen tulee taloon, puolta tiimaakin ennen, se tulee. Se on eelläkulkija”. Saatetaan kuulla tiukujen kilinää, ikkunat helisevät, ovet aukeavat tulijatta, kuullaan askelia tai odotettu vieras nähdään itsensä hahmoisena.

Ihmisen hahmo tai kaksoisolento tulkitaan usein kansanperinteessä kuoleman enteeksi. Niiden sairasvuoteelle kääntyneiden kohtalo, jotka nähdään kotinsa läheisyydessä kenties valkeissa vaatteissa, on sinetöity: pian näyn jälkeen kyseinen sairas kuolee.

Lue loppuun