Avainsana-arkisto: Tuntematon sotilas

Vähän jos kiäntää, niin heti ollaan ratikaaleja

12.6.2015,
Kommentoi

Viikko sitten SKS:n tutkimusosastolla pidettiin 8. Variantti-verkoston kollokvio nimellä ”Käännökset, väännökset ja muut tekstien radikaalit muutokset”. Paikalla oli puhumassa useiden alojen tutkijoita, ja keskustelu oli innostunutta ja moniulotteista.

Itse en ole tätä aihepiiriä tutkinut, mutta esitykset olivat todella mielenkiintoisia ja inspiroivia. Radikaalien muutosten alle voidaan sijoittaa niin sovitukset, käännökset kuin väännöksetkin, niiden tarkemman määrittelyn tekee sitten kukin tutkija itse. Radikaaliksi tässä yhteydessä mielletään median vaihtuminen, esim. näytelmästä oopperaksi, romaanista elokuvaksi tai lauletusta kirjoitetuksi tekstiksi. Toisaalta ”vähempikin radikaalius” riittää, vaikkapa näytelmätekstin muuttaminen romaaniksi käsitetään sekin radikaaliksi muutokseksi. Useimmiten radikaalin muutoksen tekee taiteilija toisen taiteilijan teoksesta, mutta kyllä taiteilija voi tehdä sen myös omasta teoksestaan. Kääntäminen tuo tähän vielä oman puolensa; käytännössä kaikki käännökset ovat radikaaleja, sillä kääntäjän on pakko muokata tekstiä suuresti ja ovathan eri kieletkin radikaalisti erilaisia.

Lue loppuun →

Provinsialismit eivät haita?

6.2.2015,
Kommentoi

Kun Aleksis Kivi lähetti kesällä 1866 Kihlaus-näytelmän käsikirjoituksen B. F. Godenhjelmille tarkistettavaksi ja toimitettavaksi Kirjallisen Kuukauslehteen, hän mainitsi saatekirjeessään, että kyseessä on ”ilve” ja ”provinsialismit [murteellisuudet] eivät haita”, joten niitä ei tarvitsisi korjailla. Ihan Kiven ohjetta Godenhjelm (tai Kirjallisen Kuukauslehden toimittaja) ei noudattanut, vaan käsikirjoitukseen verrattuna lehdessä ilmestynyt teksti oli kokenut monia muutoksia, mm. elä-kiellot oli muutettu älä-muotoon, anteiksi-pyynnöt anteeksi-muotoon ja vaihka-konjunktiot vaikka-muotoon. Aikalaiseditorit eivät siis luottaneet Kiven taitoihin luettavan murteen kirjoittajana.

50 vuotta sitten, syksyllä 1954 historia toisti itseään, kun Väinö Linna toimitti kustannusyhtiöön Sotaromaani-käsikirjoituksen. Linna oli kirjoittanut romaaninsa repliikit murteellisiksi jäljitellen kuulemiaan 40–50-lukulaisia puhujia. Kustannusyhtiössä oltiin asiasta hieman kummissaan ja käsikirjoitus päätettiin lähettää replikkien murteentarkistukseen suomen kielen dosentti Veikko Ruoppilalle, jolle tarkistusaikaa annettiin alle kaksi viikkoa. (Asiaa on viimeksi käsitelty Ylen uutispalstalla)

Lue loppuun →

Siitä puhe mistä puute – Väinö Linnan ”rivoudet”

6.5.2014,
Kommentoi

Väinö Linna-mytologiassa liikkuu edelleen Tuntemattoman sotilaan sensurointiin liittyen mielikuva, että Tuntemattomasta olisi karsittu liian härskiä kieltä. Tämä myytti syntyi ennen kaikkea Harry Järvin Aftontidning-lehdessä 29.4.1955 julkaistusta kirjan esittelystä, jossa hän kertoi, että Linnan kieli noudattaa muuten rintamamiesten kieltä, mutta siitä on kustantajan pyynnöstä sensuroitu ”seksuaalirivo terminologia”. Samaan asiaan viittasi myös Atos Wirtanen Expressenissä 21.6.1955. Mistä tämä tieto arvostelijoilla tässä vaiheessa oli peräisin, ei ole tiedossa.

Ajatusta vahvisti kuitenkin Väinö Linna -kirjassaan (1963) Nils-Erik Stormbom, joka oli kääntänyt Tuntemattoman sotilaan ruotsiksi jo vuonna 1955. Storbom kirjoittaa, että teoksesta oli karsittu muun muassa ”eräitä naturalistisia puheenvuoroja – enimmäkseen sukupuolielinten kansanomaisia nimityksiä”.

Lue loppuun →

Kirjat ja elokuvat ne yhteen soppii

25.3.2014,
Kommentoi

Kirjan ja elokuvan välillä on suhde, jota ei hevillä löydy muiden taiteiden väliltä. Tarkoitan sitä, miten kirjoista tehdään elokuvia, jotka paitsi tulkitsevat alkuperäisteoksia antavat niille myös silminnähtävän ja korvinkuultavan ulkoasun. Periaatteessa teatteriesityskin tekee saman, mutta koska teatterissa ei koskaan voida saavuttaa sellaista ”autenttisuuden tuntua” kuin elokuvassa, teatterin vaikutus ei ole niin suuri. Missään en ole nähnyt tutkitun tätä kirjan ja elokuvan symbioottista suhdetta lukijan/katsojan mielessä.

Joskus elokuva nostaa alkuperäisteoksen laajan yleisön tietoisuuteen, mutta toisinaan alkuperäisteos myös unohdetaan. Kukapa muistaa vaikkapa Alfred Hitchcockin Linnut-elokuvan pohjana olevaa Daphne du Maurierin novellia tai Aki Kaurismäen Boheemielämän lähtötekstiä Henri Murgerin romaania? Mahdollisesti tällaiset elokuvat lisäävät kiinnostusta alkuperäisteksteihin, mutta nähtyään elokuvan ennen lukemista on hyvin vaikea lukea kirjaa ”neitseellisesti”, sillä elokuvan hahmot (näyttelijät) pyrkivät peittämään tekstin henkilöt. Vastaavasti toisinaan käydään kovaa debattia siitä, miten jonkin tunnetun kirjan hahmot on muutettu elokuvassa toisenlaisiksi.

Lue loppuun →

Tuntematon kirjallisuus

28.1.2014,
Kommentoi

Sillä on merkitystä, mitä kirjaa luet. Enkä nyt aio syventyä siihen, miten lukemamme kirjat meitä muuttavat, vaan siihen, ettei ole ihan sama, mitä versiota (kirjan kappaletta) jostakin kirjasta luet. On hyvä tietää, että kirjojen tekstit voivat elää painoksesta toiseen.

Tällainen tiedostamisen vaatimus saattaa peruslukijasta tuntua jopa snobismilta, mutta ei se sitä ole. Käsittääkseni esimerkiksi maalaustaiteen puolella on todellakin aika paljon väliä sillä, mitä versiota jostain maalauksesta tarkastellaan. Ja elokuvastakin katsotaan mieluummin täysimittaista ohjaajan versiota eikä mitenkuten saksittua ”lyhäriä”.

Lue loppuun →