Vierailin ensimmäistä kertaa SKS:n päärakennuksessa alkuvuodesta 1982 folkloristiikan demonstraatiokurssin oppilaana. Julkisivu oli tiilistä ja talo autonomian ajalta kuten juuri taakse jäänyt Lappeenrannan kasarmikin, ja täälläkin näkyi olevan armeijatyyliin päivystäjä sekä luukulla että sisätiloissa. Arvelin, että näiden seinien sisällä ollaan jotenkin suomalaisen kulttuurin etuvartiossa ellei suorastaan päämajassa, aselajit ja arvomerkit tosin olivat vieraita. Mutta väliäkö sillä: itseään kunnioittavan opiskelijan kuului kestää näin kuivaa ympäristöä vain lyhyen ekskursion verran.
Aika lähti vierimään, talo seisoi paikallaan. Ehkä kävisin sentään asiakkaana, ja lainaisin äänityslaitteita. Ja tekisin parit pätkätyöt valmistumisen kynnyksellä. Ehkä jonkin aikaa tilapäistyöntekijänä ja kirjantekijänä, tovi tutkijan sijaisena. Kunnes nelikymppisenä eteen tuotiin vakituinen työsopimus ja mieleen iski: tässäkö elämä oli?