Miten kutsua vanhaa runoa?

Erilaiset nimitykset kuvaavat ja rajaavat kohdettaan eri tavoin. Ne kantavat mukanaan pitkiäkin laahuksia ja piilomerkityksiä. Niinpä itämerensuomalaisen suullisen runon tutkijat eivät yli kahdensadan vuoden jälkeenkään ole yksimielisiä siitä, miten tutkimuskohdetta tulisi eri kielillä ja eri yhteyksissä nimittää. Kalevalamittainen runo? Regilaul? Vanha runo? Runolaulu? Perustelut eri nimitysten puolesta kätkeytyvät usein tutkimusten alaviitteisiin, sivuhuomautuksiin tai rivien väleihin.

Itse tutkimuskohde on selvä: se ilmaisumuoto, joka näillä maailmankolkilla oli käytössä laulu- ja runokielenä ennen riimillisiä säkeistölauluja ja pitkälle niiden kanssa rinnan. Se runokieli, jota Elias Lönnrot käytti Kalevalassa, ja joka kansalliseepokselta sai yhden yleisimmistä nimistään kalevalainen runous. 1900-luvun puolivälin vaiheilla nimi alkoi esiintyä ilmeisesti neutraalimmaksi tai tieteellisemmäksi koetussa muodossa kalevalamittainen runous.

Lue loppuun

Kirjoittamaton kirjallisuus

Suhtautuminen suulliseen runoon voidaan esittää kahtena ääripäiden välille virittyvänä jatkumona, joista ensimmäinen liittyy laulujen totuusarvoon, toinen niiden esteettiseen arvoon: Lauloiko kansa runoissaan historiaa vai mytologiaa? Esittivätkö laulajat 1800-luvulla tallentajille rappeutuneita jäänteitä muinaisten runoilijoiden suurteoksista vai pienistä rippusista vuosisatojen myötä yhdistyneitä ja hioutuneita kehityksen huippuja? Oliko runo siis totta vai ei, ja oliko se muinoin taidokkaampaa vai alkeellisempaa?

Näiden kysymysten eteen asetettu nykytutkija toteaa joko lakonisesti ”sekä-että” tai pitää pitkän esitelmän siitä, miten monisyisiä ja monimutkaisia suullisen perinteen prosessit ovat, miten runoja ja kertomuksia yhdistellään, luodaan, unohdetaan, parannetaan, muokataan, arvotetaan ja uudelleentulkitaan jatkuvasti eri tarkoituksiin ja miten niissä yhä uudestaan sekoittuvat oma, vieras, uusi ja vanha. Yksi laulaja voi tulkita runon tapahtumat läheisinä tai tosina, toinen kaukaisempina tai myyttisinä, arkimaailman ulkopuolisina. Uskomusmaailmat ja historialliset tulkinnat rakentuvat kerroksellisiksi. Yksi sanoo Jumalan pojan noutaneen takaisin auringon ja kuun, ja naapuri huomauttaa, että eipäs, linnun munasta ne aikanaan syntyivät.

Lue loppuun