Sellaista on valssi kesällä

Mitä sanoo sananlasku kesästä, ja mitä se on? Tätäkin tuli tutkittua viime vuonna Suomen kesä -kirjaa varten. Menin sananlaskukortistolle ja laskin K:n ja S:n kohdalta, montako kertaa kesä ja suvi esiintyvät ensimmäisenä tai toisena nominina. Kymmenittäin sananlaskutyyppejä ja tuhatkunta toisintoa 1850–1960-luvuilta tuli vastaan, monet tuttuja tai tuttua ajatusta muuntelevia, mutta joukossa yllätyksiäkin. Seuraavassa uloskirjoitan materiaalista pienen suomalaisen kesäkatekismuksen, jonka käskyt liittyvät ilmoihin, ötököihin, ahkeruuteen, tasapuolisuuteen ja unelmiin.

Ei kesä ennen aikojaan tule. Eräjärvellä Pirkanmaalla tiedetään sama kuin muuallakin: säiden kanssa pitää olla kärsivällinen, niin odotus palkitaan. Kesä tulee keikutellen ja talvi suuta vääristellen. Kyllä kesä juhannukseksi kerkiää ja talvi jouluksi joutuu. Jos pieni kesä eli juhannusta edeltävä aika on kylmä, niin iso kesä on lämmin. Suvi kuivaa, minkä kastaakin. Mutta millaisena se alkaa, sellaisena se viimein myös loppuu.

Lue loppuun

Sokean Reetan tapaus

Elettiin alkuvuotta 2003. Vehkalahden kunta liitettiin Haminan kaupunkiin. Lakattiin käyttämästä television virityskuvaa. Karjalanpiirakka sai EU:n nimisuojan. Maaliskuussa oli oleva eduskuntavaalit. Irakin uhkaava tilanne herätti yleismaailmallista levottomuutta. Suomen pääministerinä toimi Paavo Lipponen.

Kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki arvosteli poliittisen keskustelun tuoksinassa Lipposta ja hallitusta hätäilystä Irak-kysymyksessä. Lipponen lupasi tukea Irakin jälleenrakennusta mahdollisen sodan jälkeen. Hän sanoi: ”Jäätteenmäen lausunto on tavaton, sillä sokea Reettakin näkee, että siellä on aikamoinen valmistautuminen menossa” (HS 17.1.2003). Mitä tapahtui? Seuraavana aamuna arkistosalissa kävi aikamoinen kuhina.

Lue loppuun

Matti Kuusi ja pihlajanmarjat

Jatkan kollega Nirkon aloittamaa keskustelua säästä ja enteistä. Kesän hiipuessa on hyvä aloittaa varautuminen tulevaan talveen.

Olin jokin aika sitten tilaisuudessa, jossa oli paikalla myös muutama Matti Kuusen oppilas. ”Kuusen oppilas” on folkloristien piirissä ilman muuta yksi tapa määritellä, mihin joukkoon kuuluu. Kuulin monta oivaa juttua, mutta kertokoot M6:n oppilaat niitä itse sitten, kun kertomisen sopivaksi katsovat.

Lue loppuun