Vähäisiä lisiä
Jatkan kollega Nirkon aloittamaa keskustelua säästä ja enteistä. Kesän hiipuessa on hyvä aloittaa varautuminen tulevaan talveen.
Olin jokin aika sitten tilaisuudessa, jossa oli paikalla myös muutama Matti Kuusen oppilas. ”Kuusen oppilas” on folkloristien piirissä ilman muuta yksi tapa määritellä, mihin joukkoon kuuluu. Kuulin monta oivaa juttua, mutta kertokoot M6:n oppilaat niitä itse sitten, kun kertomisen sopivaksi katsovat.
Pintatasolla sääjorinoita ironisoiva sutkaus on mitä tärkein sosiaalisten jännitteiden ukkosenjohdatin. Varmaan se on karulla tavallaan pelastanut useamman keskustelunalun kuin turmellut, eikä toimisi ellei small talk -pinnan alla olisi isoja ajatuksia. Kuulostelemiamme mielialojakin kuvaamme sääsanastolla: millainen on ilmapiiri, mistä tuulee, onko lähimmäisemme tyyni, myrskynmerkki vai jopa aurinkoinen.
On jotenkin yllättävääkin, että kiinnostuksemme säähän ei hiivu hiukkaakaan, vaikka kesälomat on pidetty ja useimmat meistä ovat sisätöissä. Emme enää elä taloudessa, jossa hallanvaara oli aika armoton tulosvaroitus. Säätä seurataan silti tarkoin, ja sen ennusteita kommentoidaan tyyliin ”sehän lupasi lämpenevää” tai ”sehän lupasi sadetta”. Subjekti ja käytetty verbi synnyttävät vaikutelman salaperäisestä säiden säätelijästä. ”Se” kuulostaa yliluonnollisiin yltävältä, suuremmalta kuin meediona toimiva tiedotusväline tai meteorologi.