Kun Elias Lönnrotin kokoama runoeepos Vanha Kalevala julkaistiin vuonna 1835, siitä tuli pian suomalaisten oman kansallisuuden, kielen ja kulttuurin merkkiteos – kansalliseepos.
Suomen kielen asema oli 1800-luvun alussa vielä vähäinen: suomea käytettiin lähinnä kirkollisissa tilaisuuksissa, ja koulutuksen kielenä oli vielä pitkään ruotsi. Vaikka Kalevalan merkitys suomalaiselle kansakunnalle oli kiistaton ja innostus sitä kohtaan suurta, Kalevalan runokieli oli jokseenkin vaikeaa ymmärtää suomea äidinkielenäänkään puhuvien keskuudessa.
Yksittäisiä runojen ja runosikermien ruotsinnoksia oli julkaistu sanoma- ja aikauslehdissä jo ennen Kalevalan ilmestymistä, itsensä Lönnrotin ja muiden aikansa kulttuurivaikuttajien kuten J. L. Runebergin kääntäminä. Suomen kielen lehtori C. N. Keckman, joka tuoreeltaan luennoi yliopistolla Kalevalasta, oli laatinut suorasanainen ruotsinnoksen jo vuonna 1835. Käännöstä ei kuitenkaan koskaan julkaistu.