Pyhät kirjat

Suomen Kansan Vanhoista Runoista tuli uskonnollisen yhteisön pyhä kirja. Olen ajatellut tutkivani menneistä maailmoista kertovia runotallenteita, mutta nyt nämä ovat myös virallisia pyhiä tekstejä.

Käänne tapahtui 17.12.2013, kun Karhun kansa rekisteröitiin uskonnolliseksi yhteisöksi, jolla on esimerkiksi oikeus vihkiä pareja avioliittoon. Rekisteröimisen vaatimaksi uskontunnustukseksi on valittu Iro-neidon runon ja Maailmansynnyn yhdistelmä. Uskontunnustusruno löytyy uutisen yhteydestä ja koko pyhä, metrin hyllytilaa vievä kirjasarja digitaalisena SKS:n sivuilta. Pyhään kirjaan sisältyy mytologisen runouden ohella esimerkiksi huolilyriikkaa, tanssilauluja, kehtolauluja, seksuaalirunoutta, pilkkalauluja, sananlaskuja ja työlauluja.

Lue loppuun