Kell’ onni on, se toiselle kuoppaa kaivaa

Sanakirja tietää tärkeälle asialle monta nimeä: lykky, onni, tuuri. Syvä tyytyväisyys, riemu, onnellisuuden tila. Mutta myös kohtalon suopeus, menestys, onnellinen sattuma.

Noin 37 vuotta sitten kuulin perinteentutkimuksen peruskurssilla professori Leea Virtaselta, että onnen määrä on ajateltu vakioksi. Jos minun osani tuntuu vähäisemmältä kuin toisen, niin asian voi korjata siirtämällä tältä, kunhan tietää konstit. Oloa parantaa jo sekin, että pilaa naapurin onnen, tai ainakin yrittää. Ehkäpä entisaikojen kateus kanavoitiin kätevämmin kuin nykyaikainen jurnutus.

Lue loppuun

Wanderlust

Mikä saa ylipainoisen hyvästä ruuasta ja viinistä pitävän liikuntaa vieroksuvan keski-ikäisen rämpimään läähättäen ylärinteeseen paahtavassa auringossa? Odottaako perillä hyvin katettu pöytä? Vai löytyykö sieltä vastaus elämän tarkoitukseen? Keski-ikäinen kapuaja ei ajattele kumpaakaan. Jalat ulvovat kivusta ja suolainen hiki kirvelee silmiä.

On pysähdyttävä, jotta hengitys tasaantuisi. Alapuolella avautuu vehreä laakso. Kylä, josta matka on alkanut, näkyy muutama sata metriä alempana. Maisema on kaunis. Kapuaja tähyää yläpuolelleen. Rinne jatkuu vehreänä. Polun voi vain aavistaa vyötärönmittaisten saniaisten välissä. Pian alkaa metsä. Kauemmas ei näykään. Pilvet roikkuvat metsän päällä ja sulkevat laakson kantensa alle. Huikeat maisemat, vuorenhuiput toisensa jälkeen, ovat jossakin niiden takana.

Lue loppuun