Kolonisoitu Karjala ja kiistetty Kalevala

Pari sataa vuotta sitten Euroopassa suurvallat – ja vähän pienemmätkin – olivat piirrelleet rajoja reippaalla kädellä uudestaan. Ikävä kyllä tämä ei tapahtunut sisäsiististi piirustuspöydän äärellä, vaan esimerkiksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran nykyisen päärakennuksen kohdalla kaupungin talot paloivat kivijalkaa myöten. Ihmisiä kuoli, he ruhjoituivat, paloivat tai jäivät kodittomiksi. Ne, jotka selvisivät Napoleonin sodista ja jotka olivat niin etuoikeutettuja, että oppivat lukemaan ja kirjoittamaan ja pääsivät korkeampiin oppilaitoksiin, ryhtyivät keksimään itselleen kansakuntia. Suomessa ja pitkin poikin maanosaa nationalistisen herätyksen saaneet alkoivat miettiä, keitä he olivat, minne he kuuluivat ja keille heidän maansa, tapansa ja kielensä merkitsivät jotain. Erilaisin muunnelmin ryhdyttiin keksimään maita, kansakuntia ja valtioita – myös vanhoissa, suurissa ja mahtavissa valtioissa alettiin ajatella itsestä ja toisista uusin tavoin.

Lue loppuun

Pyhimysten kanonisoinnista kansalliseen kaanoniin

Pyhäinmiestenpäivä tai pyhäinpäivä kuten se vuodesta 1967 lähtien Suomessa on nimetty, ja muualla Euroopassa Ogni santi, Toussaint, Allerheiligen, All Saints’ day, Alla helgonsdag, oli yksi tapa integroida vernakulaarit tai omaehtoiset pyhimyskultit äitikirkon helmaan. Kun reformaattorit yrittivät syrjäyttää pyhimyskultteja 1500-luvulla, pyhäinpäivästä tuli erityisen kiistelyn aihe. Siihen näyttää tuolloin kiinnittyneen niin paljon sekä virallisia että vernakulaareja arvoja, että sen syrjäyttäminen oli lopulta kiihkeimmillekin uskonpuhdistajille mahdotonta. Nykyään osana perinteiden uusiokäyttöä pyhäinpäivän vietto on osin tai kokonaan sulautunut vainajien päivään, Halloweeniin ja kekriin.

Lue loppuun