Muistot mielisairaalasta kulkevat ihmisten mukana

Vielä jokunen vuosi tai vuosikymmen sitten melkein jokaista niemennokkaa Suomessa koristi mielisairaala. Paikkakuntia tunnettiin sairaaloiden nimillä ja lapsia peloteltiin niillä. Yhden perheenjäsenen sairaalaan joutuminen saattoi leimata koko perheen. Toisaalta sairaalat työllistivät suuria määriä ihmisiä, ja joillain paikkakunnilla niiden koettiin tuovan väriä koko yhteisön elämään.

Lue loppuun

Concordia satan – sanoja mielisairaalasta

Aleksis Kiven kerrotaan Lapinlahden sairaalassa hokeneen sanoja ”Concordia satan”. Tuleva kansalliskirjailijamme kyseenalaisti näillä sanoilla äänekkäästi kansallisen sovun ja yksimielisyyden. Latinan kieli luo ulko- tai yläpuolisen tarkkailijan vaikutelman, vähän samaan tapaan kuin finlit-osoite jo itsessään puolivahingossa monikansallistaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa.

Kiven ponsilause saattaisi kuitenkin olla varsin tuntematon, ellei se mielessämme voimakkaasti yhdistyisi lausuntapaikkaansa. Mielisairaalassa sanotut sanat ja sinne liittyvät kuvat saavat bonusjännitteen jo syntyessään, niin faktassa kuin fiktiossakin. Elokuvan harrastajille tulee mieleen ainakin Miloš Formanin Yksi lensi yli käenpesän. Vaikuttava on myös saman ohjaajan Amadeus-filmatisoinnin loppukohtaus, jossa Mozartille ikikateellinen säveltäjä Salieri antaa synninpäästön maailman kaikille keskinkertaisille, muiden hoidokkien välistä kohti kameraa talutettuna.

Lue loppuun