Luin itseni suomalaiseen kulttuuriin

Helsingin yliopiston Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijat kertovat, miltä suomalainen kulttuuri näyttää ulkomaalaisen opiskelijan silmin. Kirjoittajat ovat kotoisin eri puolilta maailmaa, ja he ovat oppineet suomen vieraana kielenä. Opiskelijat pohtivat, millainen näkymä suomalaiseen kulttuuriin avautuu kirjallisuuden kautta.

Lue loppuun

Rakkaudesta lukemiseen

Marraskuussa päättyvä Elämää lukijana -keruu on ollut tämän vuoden suosituin SKS:n keruu. Vastausaikaa on vielä viikko, 15.11. asti, ja vastauksia on tähän mennessä tullut jo viitisensataa. Suomalaiset ovat lukijakansaa, kuten todetaan keruuilmoituksessa ja Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa Helsingin kirjamessujen aikaan 29.10. Rakastamme lukemista.

Saapuneiden keruuvastausten perusteella lapsuuden lukukokemukset ovat merkityksellisiä myöhempää elämää ajatellen. Tässä suhteessa vastaukset ovat samanlaisia. Äiti luki ääneen. Isä ja mummo lukivat. Se, mitä luettiin, riippuu vastaajan iästä. Joka sukupolvella on omat lapsuudenkirjansa.

Lue loppuun

Silppu ja Raamattu

Ystäväni kertoi taannoin lopettaneensa Hesarin tilauksen ja ryhtyneensä lukemaan aamukahvin kaveriksi Raamattua. Tuli kuulemma parempi mieli!

Moni tuntuu potevan sitä, että vapaa-aika kuluu helposti pätkämedian ja sirpaletiedon parissa. Lehtijuttu siellä, some-repliikki täällä, uutispätkä tuolla. Moni yksityiskohta on itsessään kiinnostava, mutta mitä siitä kaikesta jää mieleen? Mihin kontekstiin pikkuseikat kiinnittyvät?

Lue loppuun