Helatorstaista kesäkuun loppuun saakka kulkivat Ritvalan kylän tytöt iltapäivisin käsi kädessä, neljä-viisi tyttöä rinnan pitkin kylän teitä, ja lauloivat vanhoja runoja. Kylän päätiet kuljettuaan he pysähtyivät Helkavuodella ja jatkoivat lauluaan hitaassa piirissä. Lopuksi he palasivat yhä laulaen ja hitaasti kävellen kylään, jossa huviteltiin, tanssittiin ja leikittiin loppuilta.
Harva kansanomainen juhla on aiheuttanut samanlaista ihmettelyn ja lähteiden taakse pääsemisen tarvetta kuin Sääksmäen Ritvalan helkajuhla. Edellisten tietojen antaja Elias Lönnrot kyseli juhlista ja niihin liittyvistä lauluista koleralääkärinä kulkiessaan vuonna 1831. Kukaan 1800-luvun tallentajista ei päässyt seuraamaan itse juhlaa, vaan teki kuvauksensa haastatteluiden pohjalta. C A. Gotlundille järjestettiin vuonna 1824 pieni yksityisnäytöskin. Kun Axel Olai Heikel vuonna 1881 tuli varta vasten juhlille, eivät tytöt enää laulaneet vanhoja helkavirsiään. He kokeilivat, totesivat etteivät muista ja valittivat, ettei ollut ”arkkia” eli painettua versiota laulusta mukana, ja lähtivät katsomaan rantaan saapuvaa höyrylaivaa.