Kalevalamitta ja länsisuomalaiset kulttuurit

Kalevalamitta oli aikanaan käytössä koko Suomen alueella, vaikka vanhamittaisia kansanrunoja ei usein edes mielletä kuuluvaksi läntisimmän Suomen kulttuuriperintöön. Lähinnä karjalaisten ja inkeriläisten runojen pohjalta luotu Kalevala on suunnannut vahvasti sekä tallentajien, tutkijoiden että laajemman yleisön mielikuvia. Runolaulu oli paljon muutakin kuin pitkiä lauluja Väinämöisestä, Ilmarisesta ja Kullervosta. ”Kalevalan kertovia runoja” arkisemmat, lyhyemmät tai kristillisemmin sävyttyneet laulut eivät kuitenkaan juuri kiinnostaneet tallentajia.

Länsisuomalainen kansanruno kertoo monin tavoin pitkästä läntiseen kulttuuripiiriin kuulumisesta. Katoliseen keskiaikaan ja kristinuskoon viittaavat aihelmat sekä erilaiset balladinomaiset teemat ovat yleisiä. 1800-luvun laajojen tallennusten aikaan uudemmat riimilliset kansanlaulut ja luterilaiset virret olivat jo paljon vanhakantaista laulua suositumpia. Rannikkoalueet olivat alkaneet kristillistyä viimeistään 1100-luvulta lähtien ja lukutaitokin levisi kansan pariin ensimmäisenä lännessä. Kalevalamitta eli silti läntisimmässäkin Suomessa aina 1900-luvun alkuun asti loitsuissa, sananlaskuissa, loruissa ja lastenlauluissa, toteaa Marjut Paulaharju.

Lue loppuun